Sofian synnytyskertomus (2/2)
Joku jo kommentoi mahtavasti pikkusiskoni Sofian synnytyskertomuksen ykkösosaan: "Ei mikä cliff hanger!" No, nyt seuraa upea katharsis! Kannattaa lukea ensimmäinen osa tästä, mutta tässä faktat pikakelauksella: Kyseessä on perätilasynnytys, joka käynnistettiin Kätilöopistolla. Tässä vaiheessa lapsivedet ovat juuri menneet.
Päästän Sofian välittömästi ääneen:
"Klo 21:10
Käytiin Sampon kanssa keväällä sellainen kolmen kerran synnytyslaulukurssi kätilökaverini suosituksesta. Mun synnytyksessä tämä synnytyslaulu oli täysin korvaamaton apu. (Ok, epiduraali ja lääkkeet kyllä korvasivat välillä sen avun, mutta niissä väleissä.) Kuulostaa aika hippitouhulta, mutta oikeasti se on täysin loogista settiä. Pointtina ei ole lieventää tuskaa laulamalla Tuulen värjeä ja muita voimabiisejä, vaan käyttää ääntä keinona rentouttamaan keho.
Mä olen käynyt laulutunneilla 16-vuotiaasta saakka, joten ajatus äänen ja kehon rentoutumisen välillä oli jo ennen kurssia tuttu. Kurssilla treenatiin oo-aaa-uu-yhdistelmiä, harjoiteltiin erilaisia tapoja rentouttaa kehoa (ja erityisesti leukaa!) ja puhuttiin ylipäänsä synnytyskokemuksista. Se oli mulle ihan paras synnytysvalmennus, josta voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkät pätkät, mutta siitä löytyy netistä paljon tietoa muutenkin. Suosittelen kuitenkin kovasti, jos yhtään kiinnostaa! Ja voin vastailla kommenteissa, jos joku tahtoo kuulla mun kokemuksista synnytyslaulusta jotain spesifimpää.
Lapsivesien menon jälkeen tarvittiin siis jo kunnolla jeesiä kipuun, ja tässä kohtaa aloitin synnytyslaulun. Aika pitkään mentiin sellaisella kevyellä ooo-uuu-laululla ja kaurapussin voimalla. Testattiin Tens-laitetta, mutta musta se tuntui vain kamalalta. Taisin aloittaa sen käytön liian myöhään, kun monet sanoo, että se on parempi, mitä aikaisemmin ottaa käyttöön. Luulen, että mulle synnytyslaulu teki saman, mitä monelle Tens siinä suhteessa, että tärkeintä oli vain saada keskityttyä johonkin supistuksen ajan. Opin pian, että pitää kestää kolme ooo-uuu-yhdistelmää, ja supistus on ohi. Mä en saanut tässä vaiheessa nousta enää sängystä, koska perätilavauvalla pää ei blokkaa sitä aukkoa ja napanuora saattaa luiskahtaa ulos, jos synnyttäjä liikkuu lapsivesien menon jälkeen. En siis päässyt heijaamaan kehoa rennoksi, ja synnytyslaulu oli siitäkin syystä tosi tärkeä apu.
Oli ihanaa, että Sampo oli käynyt sen kurssin myös, koska aina jos meinasin lähteä vinkumaan korkealta kivuista, Sampo muistutti, että pidä leuka rentona ja ääni matalana. Siis sellaisella tosi tsemppaavalla ja rakastavalla tavalla, ei mitenkään käskevästi. Sampo oli ihan mahtava koko synnytyksen ajan, ja mulla oli vahvasti sellainen olo, että me ollaan molemmat siinä tilanteessa mukana. Aina välillä Sampon piti käydä lämmittämässä kaurapussia ja oli tosi raskasta, kun mun piti tsempata noin kaksi minuuttia itsekseni.
Sampon lisäksi mahtava juttu synnytyksessä olivat ne sairaalan oksennuspussit. Ihan nerokkaita kapistusia! (Btw miksei tällaisia ole lentokoneissa?)
Klo 22:45
Mulla ei ollut mitenkään tavoitteena päästä synnytyksestä lääkkeettömästi. Ajattelin kuitenkin, että kai sitä mahdollisimman pitkään kannattaa pärjätä ilman. Kun meno alkoi käydä liian tuskaisaksi, kysyin kätilöltä, onko tästä mitään hyötyä, että siedän näitä kipuja. Kätilö naureskeli, että noin yleisesti ottaen synnytyksessä on hyödyllistä kestää kipua, mutta että kyllä nyt kipupiikin voi saada.
Klo 23:15
Aaaaahhhh, kipupiikki poisti kaiken tuskan. Sen avulla nukuin noin tunnin ennen seuraavaa erää supistuksia.
Klo 01:30
Kärvistelin kovenevien tuskin kanssa taas jonkin aikaa, mutta sitten alkoi tuntua, että nyt jotain kovempaa apua plz. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi, että voidaan siirtyä synnytyssaliin. Mulla ei ole mitään hajua, paljonko olin auki siinä kohtaa, olin muutenkin aika pihalla synnytyksen etenemisestä siitä eteenpäin ja omassa kuplassani synnytyslaulun kanssa. Sampo on kirjoittanut synnytysmuistiinpanoihin tässä kohtaa, että ”laulu on jo hyvin bassovoittoista”.
Klo 01:40
Synnytyssalissa kätilö ohjeisti ilokaasun käytössä, mutta mä en tykännyt siitä ensin yhtään. Tuntui, että supistuksen pahin piikki oli heti alussa, joten en onnistunut ajoittamaan niitä hengityksiä kunnolla niin, että ilokaasusta olisi tullut muuta kuin sekava olo. Lisäksi se häiritsi synnytyslaulua. Olin kärvistellyt mielestäni siihen pisteeseen, etten jaksa enempää, joten koko ilokaasu tuntui turhalta. Pyysin siis, että voisinko saada jotain kovempaa, joten kätilö lähti heti hakemaan anestesialääkäriä paikalle.
Klo 02:30
Anestesialääkäri tuli laittamaan spinaalipuudutusta. Mua ei se piikki pelottanut ollenkaan, enkä muista, että laittaminen olisi tuntunut miltään puudutuksen kanssa. Jälkikäteen ajateltuna on hämmentävää, että en halunnut luopua mun kipua lievittävästä kaurapussista siinä välissä, vaikka sen takia en saanut selkää kunnolla kaarelle ja laittaminen oli hankalampaa. Tämä kertoo ehkä jotain siitä mun huuruisesta tilasta: voisi kuvitella, että jos joku piikittää sua selkäytimeen, sitä haluaisi tehdä piikittäjän työn mahdollisimman iisiksi, eikä roikkua kiinni jossain kaurapussissa.
Spinaalipuudutuksen avulla kivut hävisivät täysin, ja sain taas nukuttua.
Klo 04:30
Heräsin supistuksiin ja jatkoin synnytyslaulua. Hengitin koko ajan samalla ilokaasua, vaikka se tuntui musta lähinnä ärsyttävältä. Kuitenkin arvioin, että supistukset ilman ilokaasua ovat vielä pahempia, joten otin kaikki avut käyttöön.
Klo 05:10
En kestänyt supistuksia enää, vaan halusin lisää lääkitystä. Silloin sain Ison Een eli epiduraalin, ja nukuin taas. Ennen kuin nukahdin, juttelin Sampon ja kätilön kanssa, että hyvin menee, kun vielä ei ole tullut edes sitä kuolemanpelkoa!
Klo 07:00
Näiden unien jälkeen meidän kätilö vaihtui ja saliin tuli alkuperäinen kätilö, joka oli ollut mukana myös käynnistyksessä. Kun supistukset taas alkoivat tuntua, kätilö neuvoi mut istumaan jumppapallolle (tässä vaiheessa vauva oli jo laskeutunut niin paljon, että sain nousta). Mun hentoinen ooo-uuu-laulu oli muuttunut sellaiseksi erittäin matalaksi demoniseksi ooooo-ääneksi! Jumppapallolla oli tosi hyvä pomppia ja laulaa, siinä sai jalat kokonaan rennoiksi ja supistukset saivat tehdä työtään.
Klo 08:50
Taas alkoi tuntua, etten enää kestä, vaan tahdon lisää lääkkeitä. Kätilö teki sisätutkimuksen ja vähän arvioi, että joko voisi lähteä ponnistamaan. Kuitenkin perätilan vuoksi tahdottiin vielä odottaa, että vauva laskeutuisi lisää. Sanoin (muistaakseni) ainoan kerran synnytyksen aikana kunnolla kärttyisesti, että NYT TAHDON LÄÄKKEITÄ, kun tuntui, ettei tässä nyt enää kestä mitään arvioimista. Sain siis uuden annoksen epiduraalia ja nukahdin hetkeksi.
Klo 10:00
Oli tosi hyvä, että sain levättyä siinä välissä, koska seuraavaksi oli viimein aika ruveta ponnistamaan. Perätilavauvaa ei voida avustaa imukupilla eikä muutenkaan koskea, ennen kuin jalat ovat ulkona, joten on tärkeää, että äidillä on energiaa ponnistaa.
Jos vauva olisi syntytynyt oikein päin, olisin halunnut ponnistaa seisaaltaan. Koska olin laittanut tämän synnytystoivelistaani, kätilö ohjeisti mut ”ähisemään” vauvaa alaspäin seisaaltaan, kun supistukset alkoivat taas tuntua. En siis varsinaisesti ponnistanut vielä, mutta vähän kuitenkin sain harjoitella. Siinä vaiheessa mulle tuli varmaan tämä klassinen ”onko se vauva vai kakkahätä”, koska kaiken kivun ja muun keskellä mua nolotti, et vedän siitä seisaaltaan tortut synnytyssalin lattialle. Se taisi kuitenkin olla vain vauva, koska bönthö ei pörissyt, vaan seuraavaksi paikalle kutsuttiin lääkäri (perätilasynnytyksessä on aina automaattisesti paikalla lääkäri varmuuden vuoksi) ja mut aseteltiin puoli-istuvaan ponnistusasentoon sängylle.
Klo 10:57
Säännöllisiä supistuksia oli ollut 14 tuntia. Musta aika ei ollut tuntunut mitenkään pitkältä, mutta olin kuitenkin todella valmis saamaan synnytyksen pois alta. Tuntui tosi absurdilta olla siinä telineillä ihan tuskissaan ja väsyneenä, kun kaikki se uusi hoitohenkilökunta tuli paikalle jotenkin niin kepeästi jutellen. Mun mielikuvissa ne puhuivat suurin piirtein siitä, että millaista pullaa on kahvitauolla, mutta todennäköisesti kävivät kuitenkin läpi, millainen tilanne päälle.
Mulle pistettiin tippaan oksitosiinia siivittämään supistuksia. Sain luvan ponnistaa, ja sitten mentiin.
Ponnistaminen sattui, mutta ei mitenkään pahasti. Kun vauva liikkui eteenpäin, se tuntui oikeastaan just sellaiselta, mitä kuvittelisi, jos sellaista mitenkään pystyy kuvittelemaan. Ekaksi luulin ponnistavani ihan täysillä, mutta kun kätilö neuvoi, että nyt älä yhtään himmaile, tajusin, että kyllä mä pystyn vielä kovempaakin ponnistamaan.
Vauva lähti hyvin tulemaan ulos. Lääkärit arvioivat, että vähän hinnaa kiinni, joten multa leikattiin jotain pientä tuolta alhaalta. Seuraavalla supistuksella (joka oli siis ponnistusvaiheen neljäs supistus!), peppu ja jalat plumpsahtivat ulos. Lääkäri sanoi, että seuraavalla supistuksella avustetaan sitten kädet, mutta mä ähisin vain, että saako vielä ponnistaa??! Sain luvan, kun kerran tuntui siltä. Kädet syntyivät – ja kun kukaan ei estellyt, ponnistin vielä ja pumps – koko vauva oli ulkona neljännellä supistuksella! Ponnistusvaihe kesti kokonaisuudessaan 8 minuuttia.
Meidän täydellinen tyttö syntyi 11.7.2017 klo 11:10.
Vauva oli ensin ihan valkoinen ja hiljaa, mutta tiesin, että se on normaalia, joten en pelästynyt. Pian se parkaisi, ja sitten se nostettiin mun rinnalle. Oli todella huojentunut ja ihmeellinen olo – ennen kaikkea ylpeä – MINÄ OLEN SYNNYTTÄNYT TOMMOSEN VAUVAN! Vauva näytti heti tosi tutulta, siltä, että tietenkin meidän vauva näyttää tältä. Sillä oli tummat hiukset ja nöpönenä. Vauva tarttui isää käteen ja katseli äitiään. Sampo itki, mä olin vain tosi helpottunut, että synnytys on ohi.
Istukka syntyi aika itsestään, ja kätilö pisti mulle jotain tikkejä. (En edes tiedä montako, pitääkin kysyä jälkitarkastuksessa. Paranin kuitenkin tosi helposti ja pystyin esim. heti jo samana päivänä istumaan eli ei varmaan kauhean montaa). Ei siinä kohtaa kauheasti kiinnostanut mikään muu kuin se upea nappisilmä omassa sylissä.
Kokonaisuudessaan olen tosi onnellinen tästä synnytyksestä. Se oli raskas, mutta missään vaiheessa ei pelottanut mun eikä vauvan puolesta, enkä vaipunut epätoivoon jaksamisen suhteen. Kätilöopistolla on mahtava henkilökunta, joka tarkkaili koko ajan vauvan vointia ja kuunteli mun toiveita joka asiassa. Kiitokset sinne myös ihanasta perhehuoneajasta, josta en nyt lähde tässä enempää jauhamaan!
Loppuun vielä vinkkitiivistys tuleville synnyttäjille:
Kipuja ei tartti pelätä! Joo, ne on kyllä kovia, mutta kyllä niiden kanssa pärjää! On ihan eri asia kestää kipua, kun se on positiivista. Jokainen supistus vie kohti sitä ihanaa lopputulosta, eikä mitään supistusta joudu kärsimään kuin sen yhden kerran. Kipu loppuu aina minuutin jälkeen, ja sitten saa levätä. Mua helpotti myös tosi paljon tieto siitä, että kun en enää jaksa, lääkkeillä kivut saa kokonaan pois.
Ottakaa mukaan pillejä! Synnyttäessä tulee jano ja pitää muistaa juoda, ja on paljon helpompaa, kun tukihenkilö voi tarjoilla juomaa ties missä asennossa pillin kanssa, kuin yrittää kupista hörppiä jollain jumppapallolla.
Broad City on täydellinen synnytyssarja! Girl poweria ja tarpeeksi kevyt tunnelma. Ei voi pelottaa, kun miettii, miten Ilana hanskaisi synnytyksen, jos hän sellaiseen päätyisi. YASS QUEEEN!!1
Ja vielä hullut rispektönit kaikille, jotka ovat synnyttänyt vauvan mitä kautta tahansa ja miten päin tahansa! Se on kyllä hurjaa tohua!
Lue aiempi postaus:
Mihin synnytyskertomuksia tarvitaan?
JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA