Paras syntymäpäivälahja jonka olen koskaan saanut
Sain Tikiltä niin överin ihanan 30-vuotissyntymäpäivälahjan, että mun on ollut vaikea toipua siitä. Tiki oli nimittäin haastatellut ja pyytänyt mun perheenjäseniä ja lukuisia ystäviäni kirjoittamaan minusta. Sitten hän oli taittanut tämän kaiken kauniiksi kirjaksi, jonka nimi on luonnollisesti Juliaihminen.
Mä en ole pystynyt lukemaan kuin yhden tai kaksi tekstiä kerrallaan, sillä olen liikuttunut näistä jutuista niin valtavasti. Ja samaan aikaan mua on jollain oudolla tavalla hävettänyt: En minä nyt noin hyvä ystävä ole, en minä ansaitse näitä kaikkia kauniita sanoja.
Ihmiset ovat kirjoittaneet ihania muistoja, ensivaikutelmia, kohtauksia ja yleistunnelmaa meidän suhteesta.
Tuntuu mielettömältä lukea hetkistä, jotka itse on unohtanut mutta jotka nousevat heti elävänä mieleen, kun lukee toisen muiston. Kirjaan ovat kirjoittaneet hyvin erilaisista elämänvaiheista olevat ihmiset: äiti, isä, heidän puolisonsa, sisarukseni, kummitätini, paras lapsuuden ystäväni, parhaat aikuisuuden ystäväni, opiskelukaverini, Tikin kaverit joista on tullut myös mun kavereita, Bengtskärin majakalta saatu ystäväni, työkaverini, entinen kämppikseni, äitikaverini ja jopa paras chattailu-ystäväni (jonka kanssa chattailemme enimmäkseen käpertymisestä).
On koskettavaa muistella rakkauden kesää 2010, Golden Gaten ylittämistä avoautolla, vuoden 2011 MM-finaalin torilla tapaamista, 10-vuotiaana tekemääni Tanskan-matkaa kummieni luokse ja Turun Hennalan päiväkerhon aikoja.
Osa on myös kertonut vähän surullisiakin juttuja ja sellaisista puolistani, jotka eivät ole välttämättä aina positiivisia. Niitäkin olen lukenut ilolla, sillä tuntuu tärkeältä ja kiinnostavalta nähdä kokonaiskuva, mitä läheiseni minusta ajattelevat.
Kirja on täynnä lauseita, joita vaalin mielessäni koko elämäni loppuun asti.
"Jostain syystä kuvittelin ensimmäiset viikot työkaverina, että Julia VIHAA mua."
"En keksi tilaisuutta, johon en voisi tai haluaisi pyytää Juliaa avecikseni."
"Hän pitää puolensa ja määrittelee aika tarkasti, mitä haluaa. Se on hyvä, koska se on määrätietoisuutta. Se on myös vaikeata, koska se on jonkinlaista joustamattomuutta ja paremmin tietämistä."
"Olen oppinut Julialta sen, että ystävien ei tarvitse olla täydellisiä, että jonkun kanssa voi tehdä jotain juttuja ja jutella tietyistä asioista ja toisen tyypin kanssa toisista."
"Olen oppinut Julialta tavan tarkastella maailmaa klassisen sivistyksen ja jälkimodernin elämäntavan yhdistelmän näkökulmasta."
"Kun 11-vuotiaana sain sitten oman huoneen, raahasin iltaisin patjan Julian huoneeseen ja nukuin sillä sängyn sijaan vielä pari vuotta: joka ilta oli pakko päästä vielä juttelemaan!"
"Sillon kun asuttiin yhdessä vanhalla hämeentiellä ja oli vähän kireät välit kaikilla (AKA vaikeat ajat) ni Julia anto mun lainata sen konetta wowin pelaamista varten."
"Julialla on riittänyt kärsivällisyyttä ja luottoa omiin hoksottimiin, ja usein siinä vaiheessa, kun olen itkien ollut jo luovuttamassa, hän on selittänyt miten esimerkiksi yksikköympyrä ja trigonometriset funtkiot toimivat."
"Minä ihailen ja rakastan Juliaa kolmekymppisenä ja siitä eteenpäinkin."
"Julia on ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa nainen, joka on nukkunut mun vieressä alasti."
Ystäväni Maria kertoi vähän aikaa sitten, että hän on äitiyslomallaan ottanut tavaksi lukea nekrologeja Hesarista. Hän sanoi, että ihmisten pitäisi saada lukea omat nekrologinsa eläessään, niin kauniisti ihmiset toisistaan puhuvat.
Tämä kirja on käytännössä nekrologi mun tähän menneisestä elämästä. Paitsi että se on paljon kattavampi ja moninpuolisempi, kun kokemukset tulevat niin monenlaisten ihmisten suusta.
Tämä on myös sellainen kirja, että voin koko loppuelämäni palata sen pariin aina silloin, kun tunnen itseni epäonnistuneeksi yksilöksi tai kaipaan lohdutusta. Tällainen on oman identiteetin rakentamisen kannalta aika eeppistä materiaalia: nähdä ja muistaa, että ystävät oikeasti tuntevat minut ja pitävät minusta.
Tässä kirjassa on myös paljon samaa kuin mitä omissa polttareissani oli (toinen asia, jonka saatan katsoa silloin kun kaipaan itsetuntobuustia on mun polttarivideoni, leijun aina sen nähtyäni ainakin puoli metriä maanpinnan yläpuolella).
Haluan kiittää tuhannesti ihanaa ja rakasta Tikiä, että hän teki tämän kirjan minulle. Tämän jälkeen en koskaan enää vänise lahjoista, vaikka ostaisit mulle pölynimurin jokaisena syntymäpäivänäni. Kiitos myös perheeni ja ystäväni kauniista sanoista, niitä en unohda.
Jos joskus mietitte, mitä suurta, merkityksellistä ja unohtumatonta voitte antaa läheisellenne, jolla on jo kaikkea, niin tämä on melko lailla vastaus siihen.
Lue myös:
Elämäni paras viikonloppu: omat polttarini
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN