Kirjallisuuden hahmot, joita olen alkanut inhota

Puppe

Missä Puppe piileksii? No siellä helvetin korissa. Eiköhän se tullut selväksi jo niiden ensimmäisen kolmensadan kerran jälkeen, kun tätä kirjaa olen lukenut lapselle. Mutta ilmeisesti Pupen piiloleikeissä on edelleen jotain jännitystä ja lumousta, sillä aina silloin tällöin tämä saastainen teos kaivetaan jostain esiin ja tuodaan pikku kätösin näytille: "Äiti lukee kijja." Ja sitten äiti taas lukee.

Max

Mä haaveilin lapsen saamisesta vuosia. Kun Hassut hurjat hirviöt -elokuva ilmestyi vuonna 2009, mulle lähetettiin toimitukseen tämä Maurice Sendakin kirja, jota olin lapsena niin rakastanut. Muistan silloin ajatelleeni, että säästän tämän, sillä vielä jonain päivänä minulla on lapsi, jolle tätä luen. Sain lapsen vuonna 2016, ja nyt, kun Alppu on kaksi, minulla on viimein maailman rakkain pieni ihminen kainalossa, jolle tätä voin lukea.

Ja lukea ja lukea ja lukea. Kannattaa varoa mitä toivoo, sillä nyt mun lapseni sitten rakastaa tätä kirjaa aivan silmittömästi. Joka ilta se on luettava iltasaduksi. Siinä ehtii alkaa tehdä jos jonkinlaista analyysia Maxin tilanteesta.

Pikkuhiljaa mua alkoi epäilyttää Max, tuo hieman rasavilli ja itsekeskeinen pikkupoika. Toisaalta voiko Maxia syyttää mahdollisesta luonnehäiriöstään, sillä hänen äitinsä kasvatusmetodeihin kuuluu huutaa lapselleen ensin leikkisästi: "Senkin hirviö!" ja kun Max menee leikkiin mukaan (hirviöpuku päällä) ja vastaa: "Minä syön sinut!", sadistin elkein Maxin äiti ei haluakaan enää leikkiä vaan lähettää lapsensa ilman illallista nukkumaan. 

Tällaista on tullut pohdittua, kun olen lukenut Maxin huumehoureisista unista hirviöiden maahan uudestaan ja uudestaan. En olisi koskaan kuvitellut alkavani inhota tätä maailman ihaninta kirjaa, mutta kyllä vain, nykyään sen kannenkin näkeminen kyllästyttää mut henkitoreisiin.

Vili

Pahin kaikista! McDonaldsista saatu Vilin paras ystävä -kirja saattaa jossain vaiheessa poistua kirjojen hautuumaalle. Olen lukenut sen ainakin tuhat kertaa. Kirja kertoo Vili-nimisestä hieman uusavuttomasta pojasta, joka menee päiväkotiin eikä osaa keinua ilman, että aikuiset antavat hänelle vauhtia. Onneksi hänen paras ystävänsä Laura opettaa Vilin keinumaan. Kirjassa on pari muutakin "käännettä", muun muassa liukumäessä liukumista ja kaupan leikkimistä, mutta ei kuitenkaan niin mutkikasta juonta, ettenkö osaisi tätä kirjaa ulkoa unissanikin.

Mä en enää halua nähdä Viliä. En halua katsella kerta toisensa jälkeen, kun hän hatarasti anorektisilla säärillään yrittää saada pienen kroppansa keinumaan. Mutta ei auta. Mun lapseni on täysin hullaantunut Viliin, ja niin vain Vilin päiväkotipäivän tapahtumia on kerrattava kuin nunna raamatun jakeita.

Mitä kirjallisuuden hahmoja te olette alkaneet inhota?

Lue myös:

Kirja-arvio: Mikä tämä on, Babar?

Kirja-arvio: Herra Panda leipoo ja käyttää valtaansa

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN