Miltä tuntuu paskamyrskyn silmässä? Paskalta

On älyttömän tärkeää nostaa esille netin vihapuhetta ja sitä, mitä se meille aiheuttaa: mielipiteiden hiljentämistä, valtavaa ahdistusta, sitä, ettei huonoja rakenteita uskalleta purkaa. Kiitos Minja, Iida ja Hesari, erinomaisia tekstejä, jotka kaikki luin syvästi fiilaten.

Mun kohdalle on yhden kerran osunut netissä hallitsematon paskamyrsky, ja toivon syvästi, että se jäisi elämäni ainoaksi. Se oli nimittäin niin ahdistavaa, että mun teki mieli muuttua näkymättömäksi, samalla tavalla kuin Ninni muuttui Muumi-kirjoissa.

Paskamyrsy on mielestäni erinomainen nimitys, koska se tuntui nimenomaan hallitsemattomalta luonnonvoimalta. Tein niin tai näin, niin paskaa tuli lisää niin kauan, kunnes myrsky laantui.

Mun kohdalla kyse oli sellaisesta postauksesta, jossa esittelin melko kuivakasti taloustieteen näkökulman siitä, miten markkinataloudessa riski kuuluu yrittäjälle ja palkka kuuluu työntekijälle, eikä yrittäjän riskiä saa siirtää työntekijälle, koska työntekijä ei hyödy riskistä mitenkään. Esimerkkinä käytin tippauskulttuuria: tarjoilijoille pitäisi maksaa niin suurta palkkaa, ettei heidän tarvitsisi miettiä tippejä työssään. Markkinataloudessa tuppaa käydä niin, että jos jonnekin tulee rahaa, se on pian jostain toisesta paikasta pois: Jos tippauskulttuuri yleistyy Suomessa kaikkiin ravintoloihin, ennen pitkää se alentaa tarjoilijoiden palkkoja, mikä taas johtaa siihen, että vaikkapa naisbaarimestarit joutuvat nielemään enemmän seksistisiä kommentteja tippien toivossa - ja yrittäjä käärii tästä hyödyn, sillä hän voi maksaa työntekijälleen pienempää palkkaa, "koska tämä saa kuitenkin tippiä".

Mä muuten poistin salavihkaa tuon postauksen, koska (hahahahaha) kun mun nimen googlasi, tulokset näyttivät tältä:

Julia Thurén: Näin säästin kymppitonnin vuodessa

Julia Thurén: Miksi en tippaa?

Kuten ymmärrätte, nämä kaksi otsikkoa yhdessä irti kontekstistaan eivät näyttäneet kovinkaan mairittelevilta mun kannalta. Ja ai niin, sanottakoon vielä, että kyllähän minä tippaan välillä, kun saan todella hyvää palvelua ravintolassa. Mutta kuitenkin sen verran harvoin, että se ei ole mikään normi. (Esimerkkini lähti tuolloin siitä, kun Hesellä korttipääte pyysi tippiä ja tuli vähän sellainen olo, että miksi pikaruokaravintolassa pitäisi tipata.)

Mutta juu! Siihen paskamyrskyyn.

Julkaisin tuon postauksen torstaina, ja ajattelin, että ei tämä nyt varmaan kerää kovinkaan montaa lukijaa, aihe oli sen verran kuivakasti selitetty. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehdottomasti kannattanut viilata mielipiteitäni paremmiksi ja selittää asiat enemmän rautalangasta vääntäen, ja no, olla ylipäänsä vähemmän provo. Provo vain aika usein kuuluu mun tyyliin.

Kuitenkin perjantaina postausta alettiin jakaa jollain satunnaisilla FB-sivuilla ilmeisesti aika ikävin saatesanoin, ja yhtäkkiä postaukseen alkoi ripotella ensin kriittisiä kommetteja (mikä on tietenkin täysin ok), sitten vihaisia kommentteja (mikä sekin on vielä ok silloin, kun sanotaan, että mielipiteesi on typerä), ja sitten alkoi tulla sellaista täysin käsittämätöntä: "Hei Lily, olet täysi idiootti etkä ansaitse elää." (Siinä vaiheessa, kun ihminen kuvittelee, että mun nimi on Lily, tietää, ettei kyse ole enää mun "vakilukijoista".)

Sitten alkoi tulla Facebookin inboxiin ja sähköpostiin sellaisia juttuja, että "printtaan kuvasi ravintolamme keittiön seinälle, ja voit olla varma, että jos tulet tänne, ruokaasi syljetään". "Ei kannata näyttää enää naamaa paljon suomalaisissa ravintoloissa." "Halveksun sinua ja sinunkaltaisia."

Olin tuona viikonloppuna ystävieni häissä Joensuussa, ja mulle tuli semmonen pakokauhuinen fiilis, että en voi mennä hääjuhlaan, koska ihan kaikki vihaavat mua nyt. Muutuin täysin harhaiseksi, mua vain itketti koko viikonlopun, en saanut unta ja ajattelin, että en mene enää ikinä syömään ravintolaan. Enkä mennytkään muutamaan viikkoon, en vain uskaltanut.

No, ensinnäkään ihan kaikki eivät todellakaan olleet lukeneet postausta, ja 99 prosenttia ihmisistä jotka olivat, ajattelivat vain että "tolla on tommonen mielipide, mulla on tämmönen mielipide, tämä ei herätä minussa sen suurempia tunteita, ei ainakaan halua listiä tuota huoraa". Ja sitten oli se yksi prosentti, jonka takia mulle tuli sellainen olo, että haluan muuttua näkymättömäksi ja poistua maapallolta. Mulle täysin tuntemattomat, fb:n profiilikuvissaan näyttäytyvät bodatut ukkelit (yllättäen, jokainen mulle ikävää viestiä laittanut oli mies) kertoivat, miten ansaitsen syödä heidän eritteitään.

Jo maanantaina paskamyrsky alkoi olla ohi, vain ihan muutamia shaissekikkaroita lenteli enää mua kohti. Nykyään pystyn jo nauramaan koko asialle. (Niillä bodatuilla ukkeleilla oli aika eeppisi aurinkolasivirityksiä naamallaan. Ysäri ja vauhti on aina muotia.) 

Mutta sen ajan kun olin myrskyn silmässä, olin valtavan kiitollinen kaikesta tuesta, mitä ihmisiltä sain. Tartuin ihmisten myötätuntoisiin viesteihin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen paskamyrskysssä (nyt kun tässä paska-analogiassa oikein piehtaroidaan). Kun sain vaikkapa Nuorgamin Emmiltä kivan viestin, teki mieli itkeä helpotuksesta: toinen samassa tilanteessa joskus ollut tajusi, miltä tämä tuntui ja sanoi, että kyllä sä selviät siitä ja noi öyhöttäjät on idiootteja.

Tämän jälkeen olen ollut hyvin tarkka siitä, että jos joku sanoo vähän typerästi netissä, mä en lähde paskan heittäjien joukkoon. Kukaan ei ansaitse sellaista julkista nöyryytystä ja ahdinkoa. Mun oma myrskyni oli melko pieni ja kesti vain viikonlopun. Silti olin niin ahdistunut, että olisin tarvinnut rauhoittavia lääkkeitä. En osaa edes ajatella miltä tuntuu, jos tällainen jatkuisi viikkoja ja joku isompi foorumillinen bodari-ukkeleita mobilisoitaisiin mua vastaan.

Ihmiset mokailevat koko ajan. Mun olisi kannattanut otsikoida postaukseni paljon neutraalimmin eikä noin provosoivasti, kyse on kuitenkin ihmisten elämästä ja arjen tuloista, ei pelkästään kuivakasta taloustieteen teoriasta. Olin aivan liian ylimielinen. Fatima Diarran ei olisi kannattanut heittää mustaa huumoria julkisesti (vaikka musta huumori on mielestäni yksi syy, miksi ihmisen ylipäänsä kannattaa elää ja mä ainakin nauroin tolle hänen heittämälle kommentilleen, mun kaveripiirissä noin törkeää läppää heitetään sekä feministeistä että rasisteista, ei kuitenkaan esimerkiksi vähemmistöistä). 

Vaikka ihmisellä olisi kuinka paha olo, ei sitä kuulu purkaa muihin. Yksittäisiä ihmisiä ei pitäisi maalittaa julkisesti ja mobilisoida joukkovihaa heitä vastaan, se on moraalitonta. Mutta turhaan minä tätä teille kerron, mun peruslukijat (ne jotka tietävät, että mun nimi on Julia, ei Lily) ovat niin älykkäitä, että he kyllä osaavat käyttäytyä netissä ja elämässä noin muutenkin. Tässä blogissa kommentointi on aivan timanttista, ja olen päivästä toiseen riemuissani siitä, miten fiksuja ja älykkäitä näkökulmia ihmiset tuovat mun elämääni. Paljon fiksumpia kuin itse osaan edes ajatella.

Sen sijaan sanon sen teille, minkä Minjakin jo sanoi: Jos joku osuu paskamyrskyn silmään, antakaa hänelle tukea. Mikä tahansa peukutus, retwiittaus tai sydän saattaa tuntua sillä hetkellä myrskyn uhrille tärkeämmältä kuin mikään muu maailmassa. Sitten uskaltaa taas jatkaa julkisesti puhumista, eikä tarvitse muuttua näkymättömäksi.

Lue myös:

Huora huora hevosenkyrpä: väittelyn idea netissä

Kuvassa: Lapseni aiheutti minulle pienen vitamiinimyrskyn keittiössä eräänä päivänä, kyseessä ei siis ole bentsovarastoni

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN