Kesän viimeinen viikonloppu

Elokuun viimeisenä viikonloppuna menemme aina huvilalle.

(Paitsi vuosi sitten, jolloin olimme Jurmossa. Ah se oli ihana reissu!)

On elotuliviikonloppu (eli venetsialaiset?), jolloin ihmiset ampuvat järven rannalla raketteja. Tikin sanoin:

“Menemme nauttimaan ja paheksumaan. Nautimme hienoista raketeista, paheksumme sitä, että raketteja ammutaan ja nautimme myös paheksunnastamme.”

Elokuun ilta pimenee nopeasti, mutta on lämmintä, eikä hyttysiä ole juurikaan. On vain erinomaista punaviiniä, jota Tikin ystävä Jukka on tuonut.

Etukäteen Jukka on laittanut viestiä:

“Ei kai mökillä mitään hirveän hienoja viinejä juoda?”

Johon Tiki on vastannut: “Mitä, alatko piheillä?”

Johon Jukka on vastannut: “Minun piheilyviinit ovat muiden jouluaattoviinejä.”

Jukan tuoma viini on erinomaista.

Myös viikonloppu on erinomainen. Perjantaina saapuu siskoni Lotta kolmen lapsensa kanssa, mikä tarkoittaa erityisesti Didin ja hänenikäisen serkkunsa silmitöntä riekkumista. Molemmat usuttavat toisiaan pahantekoon. Kesällä olivat muun muassa raaputtaneet meidän äidin ja Juhan autoon kivillä.

Kun kysyin Didiltä, naarmutitko autoa, hän vastasi oitis:

“Joo.”

Kun kerroin, että se oli tosi kurjasti tehty, eikä enää saa tehdä niin:

“En mä raaputtanut, se oli R.”

Joopa joo. Kurittomia yllyttäjiä ovat. Ja aivan järjettömän suloisia, saavat kaiken aina anteeksi.

Käymme metsässä hortoilemassa, näen yhden kyyn poikasen, uin kaksi kertaa lämpimässä järvessä. Teemme Lotan omenoista piirakan ja syömme paljon jäätelöä, sillä sitä tuli ostettua, kun Didi sai kaupassa hermoromahduksen, kun emme alun perin olleet ostamassa PINKKIÄ JÄÄTELÖÄ. Lopulta jouduimme ostamaan kaksi pakkausta.

(Tästä syystä käymme aika harvoin lasten kanssa kaupassa.)

On taivaallisen lämmin. Koko viikonlopun voi helposti viettää shortseissa, lapsia pitää muistaa edelleen rasvata.

Juon monta kuppia kahvia terassilla. En erityisesti ajattele, että nauti nyt nauti nyt. Tiedän, että pian alkaa syksy ja nämä ovat viimeisiä lämpimiä, mutta en halua lietsoa itseäni haikeuteen, kiellän itseltäni sen. Viimeinen kesä vauvan kanssa juu, mutta nyt kerrankin aion olla ihan vain tässä enkä missään tulevaisuudessa. (Pakahtumista on ollut ilmassa.)

Tiki maalaa huussia sellaisella ööö ei maalilla vaan semmosella toisella asialla, jonka nimeä en muista. Kerron hänelle ystävällisesti, että tulos näyttää siltä kuin lapsi värittäisi värityskirjaa. Mutta kyse on vasta ensimmäisestä kerroksesta.

Lapset levittelevät esineitään ihan joka paikkaan, ovat pitelemättömiä.

Sunnuntaina saapuu Sofia ja Sampo sekä heidän kaksi lastansa. Uusi mayhem, uudet onnenhetket Didillä, kun serkkuystävä saapuu. “T tulee tänne, koska minä rakastan häntä.”

Selvä se.

Juttelemme Sofian kanssa siitä, miten toisen lapsen (saati kolmannen) kohdalla on vain ihan pakko löysätä otteita. Tuntuu (mahdollisesti valheellisesti) siltä, että joskus yhden lapsen vanhemmat tai lapsettomat katsovat, että mikseivät nuo nyt vahdi enempää lapsiaan. Mutta ei sitä vain enää pysty tai jaksa aivan 24/7.

Jos ei halua kotona, että jokin asia menee rikki, se asia nostetaan sellaiselle korkeudelle, ettei kukaan sitä saa tuhottua. Annetaan repiä ne kirjat hyllystä ja liisteröidä se sohva jäätelöllä. Käydään leikkipuistoissa, jossa on aita ja karkaamismahdollisuudet pienet. Lasten kanssa voidaan leikkiä hiekkalaatikolla ja tuottaa leikkiä, jos itse tekee mieli, mutta enimmäkseen tyyli on ystäväni Mariannan sanoin:

“Sanna Marinin turvamies. Tarkkaillaan etäältä.”

Vahditaan enemmän olosuhteita kuin lapsia.

Sitä paitsi ihminen kyllä tuntee yleensä sen, miten juuri oma lapsi käyttäytyy. Onko se kova karkaamaan tai kähyääkö se muille lapsille, tutustuuko se helposti vai jääkö se ulkopuolelle vahingossa.

Päätämme lähteä huvilalta sunnuntaina vasta illemmalla ja viettää päivän kuin ei mitään lähtöä olisikaan. (Eli pakkaus ja paikan siivous noin 20 minuuttia ennen lähtöä.)

Se on hukkaan heitettyä elämää, jos päättää lähteä mökiltä aikaisin kaupunkiin. Sitten sitä vain istuskelee kotona ja miettii, että huomenna on maanantai. Nyt saavumme vasta kasin jälkeen Helsinkiin, laitamme lapset suoraan nukkumaan ja minä pääsen katsomaan Sijaista.

Viiltää ihan vähän rinnan alta, kun lähdemme huvilan pihasta. Sanon lasten kanssa, että hei hei huvila, kiitos siitä, että meillä oli taas kerran niin kivaa. Nähdään pian!

Ja kieltäydyn tuntemasta haikeutta. Me näemme taas pian.