Vuosi on alkanut

Tammikuu, en pidä minään. Tämä aika ei vain inspiroi. Ulkona on ollut hirveän kylmä, mikä ei ole 1-vuotiaan kanssa optimaalista. (Toki aurinkoiset pakkassäät ovat olleet upean näköisiä.)

Päiväkotitreeniä on takana kolme päivää. Ekana päivänä olin siellä lapsen kanssa 9–11, tokana päivä jätin sen 1,5 tunniksi itsekseen, oli poloinen itkenyt aika paljon.

Veikkaan että tässä totuttelussa menee kyllä tovi.

Sovittiin puolison kanssa, että mä hoidan tämän nyt, kun hän on palannut hoitovapaalta töihin suht vaativiin tehtäviin. Töiden puolesta mulla on suht löysä tammikuu. Mutta kuitenkin samaan aikaan on epämääräisen huono omatunto, etten ole yli kolmeen viikkoon tehnyt kunnollista työpäivää (olin joululomalla lasten kanssa).

Joululoma oli ihana ja raskas: Tein lasten kanssa kivoja asioita, kuten kävin Vuosaaren uimahallissa, vierailin Messukeskuksen Tsigaboomissa, hengasin Hannen lasten kanssa Oodissa, ihastelin joulukukkia Talvipuutarhassa, reippailin sekä Leikkiluolassa, Hoplopissa että Leo Leikkimaassa. Miettikää, en saanut vatsatautia!

Mutta samalla oli paikoin aika kireä tunnelma kotona, tuo 1-vuotias on uskomaton tuhovoima (hyvästi pressopannu, hyvästi iittalan lasit) ja sillä on niin tiukka äitivaihe, että hereillä ollessaan mä en oikein saisi tehdä mitään muuta kuin pelata sen kanssa BAVVO BAVVO BAVVO (etenkin niin, että mulla on sählymaila ja hänellä hokkarin suojus mailanaan ja sitten me syötellään pientä kumista Frozen-palloa toisillemme… loputtomiin, aivan loputtomiin).

Olen vähän uupunut, pakko myöntää.

Tällä viikolla, kun on pitänyt olla paljon kahdestaan kotona tuon kuopuksemme kanssa, olen siivonnut paljon. Lasten huoneesta lähti taas kaksi muovipussillista ihan puhdasta roskaa sekajätteeseen. (Rikkinäiset kengännauhat – pakko säästää, ehkä vielä tulee tarve.)

Siivosin yhden kaapin, jossa Tiki pitää kauluspaitojaan ja tein sinne lampaantaljan ja lampun avulla pikku käpertymispesän meidän typylle. Hän on aivan fiiliksissä siitä, kuuntelee kaiuttimesta Hulluja satuja ja tekee tehtäväkirjaansa. Se on niin söpö!

Yhtenä päivänä me tehtiin banaanimuffinsseja, koska 1-vuotias oli iskenyt ruokalähetyksestä 3 munaa rikki lattiaan, mutta nohevana naisena ehdin korjata ne kuppoon ja halusin hyödyntää ne. Kun taikinaa oltiin sullomassa jo muotteihin kävi ilmi, että toinen kuorituista banaaneista oli piilotettu vesilasiin. SELEVÄ.

Tuli hyviä silt.

Pienen breikin toi ystäväni Katan karonkka, hän väitteli lasten astmasta. Oli ihanaa juhlia hienosti Teatterimuseolla ja kuulla ylistäviä puheita lapsuudenystävästä. Olin ylpeä!

Oltiin siellä Sofian ja Lotan eli siskojeni kanssa.

Käytiin myös K1:ssä katsomassa Pentti Sammallahden töitä. Ne oli aivan ihania, suosittelen. Ideana kuvissa on se, että jokaisessa on kaksi hahmoa, jotka muodostavat keskenään suhteen. Millaisen? Se on katsojan silmässä, etenkin 4-vuotiaan pikku taidekriitikon silmässä.

Hän on riehakas mutta niin ihana. Puhuu nykyään usein runomitassa vailla minkään maailman järkeä.

“Sukkahousut ei, pyllyn tein.”

“Pyllytor, kakador.”

Ok???

Ja sitten välillä se kysyy jotain yksinkertaista, jonka joudun googlaamaan.

“Äiti mikä on elimistö?”

Nyt se on kissa ja kiipeilee ikkunalaudalla ja konttailee pöydän alla.

Eli eli eli. Nyt kun vähän kelailee viimeisiä viikkoja, niin kyllähän täältä paljon ihanaa ja suloista löytyy. Mulla on vain jotenkin väsynyt, nuhainen, epäinspiroitunut olo elämästä. Epämääräisen surkea.

Mutta tiedän, että tällaistakin tarvitaan, ehdottomasti, niin sitten elämä voi tuntua jonain toisena hetkenä sitten taas kivemmalta.

Toivottavasti huomenna tuo pieni olisi jo vähän sopeutuvaisempi päiväkotiin. Niin paljon sympatiaa! Onneksi siellä on niin ihana opettaja ja meille paikka on tuttu jo seitsemän vuoden takaa.

Voikaa hyvin!