Viimeinen Jedi on askel kohti täydellisempää maailmaa
Kävin katsomassa Star Wars VIII: Viimeinen Jedi -elokuvan jouluviikolla siskoni Sofian kanssa. (Iltaelokuvat ovat saapuneet elämäämme: kun molempien lapsosten isät voivat laittaa beebelit ysiltä nukkumaan, me voidaan hypätä ratikkaan ja käväistä Kinopalatsissa tai Rivierassa nauttimassa elämästä!)
No niin, kaikki tästä eteenpäin sisältää valtavan määrän spoilereita, joten jos et ole nähnyt elokuvaa mutta ajattelit mennä katsomaan: lopeta lukeminen nyt. Lisäksi postauksen viimeiset kappaleet sisältävät uskomatonta feminististä ränttäystä, jossa yllytän itseni hieman liian suuren kiihkon valtaan.
Viimeinen Jedi on saanut kriitikot puolelleen sekä Suomessa että maailmalla. Minäkin viihdyin elokuvan parissa, mutta oli sillä kyllä ongelmansakin. Elokuva kestää 2h 32 minuuttia, mikä on sen luokan pituus, että leffan täytyy olla järjettömän hyvä onnistuakseen pitämään katsojan otteessaan. Tässä Viimeinen Jedi ei onnistu. Ensin elokuva ei oikein millään tahtonut alkaa – ja sitten se ei oikein millään tahtonut loppua. Tai kyllähän se loppui, mun mielestä noin 17 kertaa, ja sitten tuli aina uusi käänne, jonka jälkeen eeppinen taistelu jatkui. Lisäksi minua häiritsi se, että elokuva sijoittui suurelta osiin avaruudessa lentäviin aluksiin, jotka ovat visuaalisesti tylsiä. Tämä oli juonen kannalta olennaista, mutta kyllä mua silti puudutti tämä kliinisessä ympäristössä uniformut päällä tepastelu. (Minä jouduin vain katsomaan kaksi ja puoli tuntia arvaruuslaivoissa seilaamista, voi vain miettiä, miltä vastarinnan tyypeistä tuntuu, he joutuvat viettämään aluksissa vuosia! Voi näitä ihmis- ja droidiraiskoja!)
Toisaalta leffassa oli huomattava määrä hyvin viihdyttäviä kohtauksia. Rakastin Finnin ja Rosen riekkumista kasinoplaneetta Canto Bightillä, kasino ja sen pelaajat sekä vedonlyöntieläinten vapauttaminen oli ilahduttavaa katsottavaa. Tykkäsin myös Luke Skywalkerin ironisesta huumorista Reytä kohtaan, Reyn valomiekkasekoilut olivat niin ikään hauskoja.
Puhumattakaan Ben Solosta alias Kylo Renistä (Girls-sarjan Adam Driver!) ilman paitaa. M m mmmmmmmm!
Ensin mietin, että on tietyllä tapaa epäfeminististä sanoa tuota viimeistä lausetta: että on mukavaa objetivoida ketään tuolla lailla, eli fiilistellä hyvännäköistä miestä, joka heiluu ilman paitaa valokankaalla. Mutta sitten taas mietin, että oikeastaan mun mielestä on ihan ok suhtautua hahmoon tai näyttelijään hetkellisesti objektina, kun kohtaus on selvästi tarkoitettu luettavaksi näin.
Ongelma vain on läpi elokuvahistorian ollut se, että objekteiksi on miltei aina asetettu juuri vähäpukeiset naiset. Ja se, että näiden naisten ainoa tehtävä on olla seksiobjekti. Kylo Renillä on paljon muitakin tehtäviä, ja minun katseeni objektina oleminen oli niistä vain yksi. Lisäksi kyse on vallasta: Kylo Renillä on valtaa, joten hänen objektiutensa ei ole niin ongelmallista kuin jonkun sivuhahmobaben objektivoiminen.
Feministinen paatos ei loppunut tähän. Elokuvan jälkeen riemuittiin Sofian kanssa siitä, että on upeaa, että meidän lapset kasvavat sellaisessa maailmassa, jossa on ihan normaalia eikä erityisen alleviivattua, että elokuvan pääosassa voi olla cool nainen, sen merkittävissä sivuhahmoissa voi olla cooleja naisia, jopa pahis voi olla nainen (Captain Phasma!). Tuossa elokuvassa esiteltiin uusia naishahmoja sieltä sun täältä ilman, että olisi tuotu erikseen esiin, että tämä on nyt sitten nainen, huomatkaa! Viimeisessä Jedissä naishahmoilla oli monenlaisia ulottuvuuksia. Toisin sanoen, naishahmo täytti kaikki sellaiset kriteerit, jotka mieshahmoilla on aikojen saatossa aina ollut.
Maskuliinisuutta taas ei esitetty enää samalla tavalla vain hienona ja sankarillisena, kuten aiemmissa Star Warsseissa uhkarohkeus, uhmakkuus ja itsepäsyys on kliseisesti esitetty. Päinvastoin, kuten tässä erinomaisessa analyysissa pointataan, nyt kyse oli myrkyllisestä maskuliinisuudesta (toxic masculinity), joka ei edistä yhteistä hyvää.
Muistan, kun vielä kymmenisen vuotta sitten yliopistolla mediatutkimuksen luennoilla oikeasti keskusteltiin siitä, miten elokuvissa on mieshahmoja enemmän kuin naishahmoja siksi, että "miehet eivät osaa samastua naisiin, mutta naiset ovat emotionaalisesti niin lahjakkaita, että he osaavat kyllä samastua mieshahmoihin, eli tässä mielessä on järkevää käyttää enemmän mieshahmoja". What the actual fuck? Ei!
Lähtökohtaisesti ihmisten pitäisi kyetä samastumaan ihmisiin, eikä miettiä tuollaista sukupuoli-bullshittiä. Mutta viime aikoina olen huomannut itsessäni sellaisen ärsyyntyneen kantturan piirteen, etten enää jaksa kuluttaa kulttuurintuotteita, joissa on pääosassa pelkkiä mieshahmoja. Katselin esimerkiksi jouluna äidin luona kirjahyllyssä Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset -kirjaa (2014), ja tulin siihen tulokseen, että on luotaantyöntävä ajatuskin tarttua romaaniin, joka kertoo kahdesta ukkelista, jotka soutavat Kustavista Hailuotoon ja jorisevat siinä samalla. Hoh hoijakkaa!
Ehkäpä jonain päivänä taas voin kuluttaa kulttuuria miettimättä näitä sukupuoliasioita, mutta tällä hetkellä en jaksa katsoa yhtäkään mieselokuvaa tai lukea mieskirjaa. Jos hahmojen kavalkadista puuttuu nainen, mua alkaa tympiä. Tämä mun hulluus on mennyt jopa niin pitkälle, etten välillä edes jaksa tarttua vaikkapa johonkin Imagen tai Hesarin artikkeliin tai esseeseen, jossa mies kirjoittaa siitä, millaista miehisyys on / miten joku mieskirjailija on ollut vaikuttava / miten mies juoksee jossain. Olen saanut miehisyyden kuvauksesta tai miesten mielenmaiseman kerronnasta hetkellisen yliannostuksen, ja tähän on päädytty. Tiedostan itsekin, että tämä alkaa olla jo aika kohtuuntonta, ja nyt pyrin parantamaan tapojani.
Olisi nimittäin idioottimaista sulkea yhtäkkiä kaikki miesten tekemä pois omasta vaikutuspiiristään. Tekisin vain itselleni hallaa, sillä siinä menettäisin huomattavan määrän loistavaa kulttuuria. Mutta samaan hengenvetoon sanon, että yhtä lailla ihmisten, jotka haluavat kuluttaa pelkästään miesten tekemiä näyttelemiä, tekstejä tai lauluja, kannattaa miettiä, että mitä siinä menettää.
Eläköön naiset valkokankaalla, eläköön miehet valkokankaalla!
Onko kukaan muu kyllästynyt miesten ylivaltaan kulttuurintuotteissa?
Kuvat: Pressikuvia / Lucasfilm Ltd
Lue myös:
Sukupuolittuneiden ammattinimikkeiden vaihtaminen on nerokasta