Viiltää hetken

Viime lauantaina tunne iski ensimmäisen kerran: tämä kesä loppuu ja en saa sitä koskaan takaisin.

Oltiin vietetty koko ison perheen kesken perinteisiä Juhan synttäreitä, eli pelattu jalkapallo-ottelu, uitu, syöty super hyvin ja annettu Juhalle synttärilahja (joka on aina sama: eli me aikuiset neljä lasta viedään Juha ja äbä syksyllä vuorokaudeksi hotelliin ilman lapsia. Tällä kertaa mennään Haltia Lodgeen ruskaa ihailemaan).

Illalla sekä Lotan että Sofian perhe lähtivät Turkuun, ja me jäätiin tänne Kakskertaan oman perheen kesken.

Meidän typy, joka oppi viime viikolla uimaan, halusi vielä kerran käydä kokeilemassa uimista illalla. Niinpä lähdettiin kahdestaan mun siskon mökin rantaan. Siinä on matala pohja, toisin kuin meidän rannasssa.

Siellä hiljaisella mökillä, jossa olin vielä aamulla syönyt lounaan ison joukkion kesken pirttipöydässä melun ja naurun ympäröimänä, tuntui äkkiä ihan hirveän surulliselta.

Auringonsilta välkehti järven pinnassa, typy laskeutui uimaportaita veteen ja näytti monta kertaa hienot vetonsa. “Äiti katso, mä osaan, kato äiti!”

Ja katsoin, ja olin hirveän ylpeä, sillä hän on opetellut pinnalla pysymistä sisukkaasti ihan koko kesän. (Lotta just sanoi, että “Julia, nyt sä alat viimein nauttia siitä, että toi on niin uskomattoman sisukas tyyppi”, hehehe.)

Nappasin kuvan itsestäni rannalla ja sen jälkeen pari kuvaa polskuttelevasta typystä.

Mutta samalla tunsin valtavaa haikeutta. Meillä on ollut niin hirveän kiva kesä täällä. Nyt heinäkuu vetelee viimeisiä, ja sunnuntaina me mennään Helsinkiin.

Katsoin kalenteria, ja meidän viikonloput on niin täynnä (on kaikenlaista Flow-festaria sun muuta), että seuraavan kerran päästään huvilalle vasta elotuliviikonloppuna, kuukauden päästä.

Mulle tulee niin hirveä ikävä tätä kaikkea.

Sitä mä mietin, kun seurasin rakasta typyä metsäpolulla. Se hyppeli hiukset märkinä mansikkamekossansa eteenpäin ja kertoili suloisia juttujaan.

Se on ihana otus, sisukas pieni hassu. Onneksi tulee elokuu, ja tulee lisää kesiä täällä.

Nämä haikeuden ja surun tunteet kuuluvat tähän hommaan, se on hinta hyvästä elämästä.