Ne Lapuan kankureiden pyyhkeet
Tämä tarina alkaa jo viime vuoden puolelta. Koko syksyn 2019 mietimme ja laskeskelimme, olisiko meillä mahdollisuutta remontoida tuota Kakskerran huvilaa. Sittemmin olette kuulleet tästä remontista enemmän kuin olisitte varmasti halunneet. Mutta se on niin sanotusti ollut mielen päällä.
Okei, tuolloin koko homma tuntui samaan aikaan sykähdyttävältä ja ihanalta, laittaa oma paikka kuntoon, tulevaisuuden rakentaminen perheelle, blaa blaa blaa. Mutta siis päällimmäisin tunne oli sellainen "ei helvete tästä tulee niin mielettömän vaivalloista ja hankalaa ja meneeköhän mielenterveys en tiedä mutta huh mikä vuori meillä on edessämme"-meininki.
Didi varmasti arvostaa pyyhkeitä sitten isompana.
Niinpä kehitin itselleni sellaisen lämpimän haavemielikuvan, jota kohti lähdin rakentamaan tätä koko hommaa. Ja se haave oli: Sitten kun huvila on valmis, ostan sinne Lapuan kankureiden esteettiset ja ihanat pyyhkeet, ripustan ne saunan vieressä olevaan naulakkoon. Siinä ne näyttävät kauniilta ja kotoisilta ja siltä, että näitä pyyhkeitä käytetään koko meidän loppuelämä. Tästä mielikuvasta ammensin siis voimaa heikkoina hetkinä, kun piti soitella jatkuvasti rakennustyypeille ja säätää milloin mitäkin.
Pitkään tämä ajatus oli vain ollut omassa päässäni, mutta sitten yhtenä iltapäivänä mainitsin ohimennen Tikille, että "ah sitten kun remontti on valmis, niin minä hommaan sinne sellaiset pyyhkeet".
Ja kuvitelkaa tätä. Tiki, tuo tunteeton moukka, vastasi tähän: "Eiköhän meille riitä ihan jotkut Ikean peruspyyhkeet, joita meillä on kotonakin."
Olin pöy-ris-ty-nyt! Aloin miltei itkeä siinä tilanteessa:
"MIKSI SINUN PITÄÄ PILATA MINUN HARRAS UNELMANI?!! ETKÖ YMMÄRRÄ, MITEN RANKKAA TÄMÄ KAIKKI ON! ETKÖ TAJUA, ETTÄ TARVITSEN JONKINLAISEN VALONPILKAHDUKSEN TÄMÄN KAUHUJEN TUNNELIN PÄÄHÄN? MIKSI SINUN PITÄÄ AINA PILATA KAIKKI? MIKSI MINÄ EN SAA KOSKAAN OLLA SELLAINEN KUIN OLEN? MIKSI MINULTA EVÄTÄÄN MINUN UNELMAT JA IHMISYYTENI!!!!!!!!!!!???????? HYVÄ ON! KÄÄRIYDYTÄÄN SITTEN VAAN SAUNAN JÄLKEEN VESSAPAPERIIN JA KÄYTTÄYDYTÄÄN KUIN BARBAARIT. ILMEISESTI MILLÄÄN EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ JA MINUN TOIVEITA JA HAAVEITA EI TARVITSE KUNNIOITTAA."
Se oli sitten semmonen hermoromahdus siinä kohdassa. Onneksi Tiki sentään ymmärsi myöntää, miten väärässä hän olikaan.
Unelma pyyhkeistä jatkoi elämäänsä. Kevät kului, remontti eteni. Oli epätoivon ja koko projektiin ryhtymisen katumisen hetkiä, mutta kuvitelma pyyhkeistä auttoi minua jaksamaan.(Myös se auttoi jaksamaan, että olisi ollut täysin absurdia ensin rempata jotain kymmenillä tuhansilla euroilla ja sitten jättää homma kesken. Eli niin sanottu sunk cost eli uponneet kustannukset alkoivat olla niin valtavia, että ne toimivat draiverina jatkaa eteenpäin.)
Ja kyllä! Kuten tiedämme, huvila valmistui lopulta ja me muutimme sisään.
Tässä vaiheessa olin niin uupunut koko projektiin, että unelma Lapuan kankureiden pyyhkeistä roikkumassa hirsiseinällä puisessa naulakossa oli kuivunut kokoon ja kurtistunut pieneksi ulostekimpaleeksi vessanpöntön reunuksessa.
Mutta! Sitten meidän ensimmäiset vieraamme, Maria ja Lauri, kaarsivat pihaan. Ja mitä minun vanhat ja vaivaiset silmäni näkivätkään! He olivat halunneet tuoda jonkun ihanan ja merkityksellisen tuliaisen ensivierailullaan uudelle huvilalle, ja ilmeisesti jonkinlainen muistijälki puolen vuoden maanisesta Lapuan kankuri -mutinasta oli jäänyt heidän mieleensä.
Kyllä! Unelmani oli tullut täyttymykseensä. Kyynelsilmin ripustin nuo upeat, ikuiset, pyyhkeet hirsiseinälle ja katselin niitä haikeus, ylpeys ja riemu sielussani.Niin että en voi muuta sanoa kuin että: Uskokaa unelmiinne! Älkää antako edes rakkaittenne (kuten puolisonne) musertaa teidän kirkasta visiotanne!
Keskiluokkainen onni voi saavuttaa syömenne ja sielunne, kun vain asetatte toiveenne tarpeeksi banaaleiksi ja toistelette maanisesti haaveitanne kaikille, jotka jaksavat kuunnella (tai vaikkeivät jaksaisikaan, niin onko heillä vaihtoehtoa?).