Tietämättömyys lisää tuskaa

Ajauduin kerran ilmiriitaan yhden ystäväni kanssa siitä, onko ihminen velvoitettu seuraamaan ikäviä uutisia, jos ne alkavat ahdistaa. Mun mielestä on, ja olen edelleen samaa mieltä. Suhtaudun suurella varauksella ihmisiin, jotka eivät lue aamuisin Hesaria, katso iltauutisia tai halua pysyä jollain lailla perillä siitä, mitä maailmassa tällä hetkellä tapahtuu. 

Tiina Tuppurainen kirjoitti hyvin ilmiöstä, jossa jengi perustelee tietoista uutispimentoaan sillä, että ne "pitävät visionsa kirkkaampina" tai "ovat onnellisempia", kun eivät tiedä maailman pahuudesta. Tuppuraisen sanoin: "He maalaavat itsensä vaaleanpunaiseen nurkkaan."

Yhä useampi kertoo vähän rehvastellen lopettaneensa Hesarin tilaamisen, koska "ihan paskaa sekin on täynnä". (Ei kyllä mun mielestä.)

Se, ettei ole perillä maailman tapahtumista ei saa pelkästään ihmistä näyttämään typerältä ja itsekeskeiseltä. Se tekee ihmisestä helposti julman. Tietämättömyys vähentää empatiaa ja estää ihmisiä samastumasta muihin. Se lisää toiseuden tunnetta.

Rikkaiden ja koulutettujen ihmisten kuplassa elävä saattaa pitää pienituloisia rupusakkina, joka on itse ansainnut kurjuutensa, mikäli kuplaa ei puhkaise edes lehtijuttu tai vaikka dokkari, joka avaa köyhän elämää. Sellainen, joka ei ole päivittäin seurannut uutisista, millaisen helvetin läpi Syyrian pakolaiset vaeltavat, voi alkaa pitää pakolaisia pyrkyreinä, jotka tulevat ja vievät sen, mikä minulle kuuluu. Median tehtävä on puhkoa näitä kuplia ja purkaa raja-aitoja etenkin aikoina, jolloin tuloerot uhkaavat kasvaa ja huono-osaisuus lisääntyä.

Tietämättömyys myös syrjäyttää ihmistä yhteiskunnasta. Jos ei jaksa seurata suomalaista talouspolitiikkaa, moni itseäänkin koskeva asia tulee yhtäkkiä yllätyksenä, johon ei ole ehtinyt varautua tai mielellään jopa vaikuttaa. (Tyyliin korkeakoulujen lukukausimaksut tai päiväkotien maksujen korottaminen.)

Mun mielestä jokainen suomalainen on velkaa yhteiskunnalle sen, että on jollain lailla perillä oman maan ja maailman asioista. Me ollaan saatu ilmainen koulutus (ja vaikka mitä muuta), sen verran tähän yhteiseloon on syytä osallistua, että pitää silmänsä auki ja valot päällä. En mä itsekään halua aina lukea yksityiskohtia pommi-iskun tuhoista, koska niistä tulee niin paha mieli, mutta kyllä mä koen velvollisuudekseni tietää, että sellainen on tehty.

Mun kauhukuvani olisi olla semmonen mammaihminen, joka on ylpeästi autuaan tietämätön kodin ulkopuolella tapahtuvisa jutuista. Vaikka mulla on tuo vaativa pikku pötkäle viemässä huomiota, niin saan sen lehdenlukuhetken aina johonkin kohtaan ängettyä. Itse asiassa se on mun aamujen kohokohta: vauva boksiin heilumaan ja sanomalehti auki. Sitä paitsi ei niitä uutisia lehdestä ole pakko lukea, riittää kun vilkaisee puhelimesta Ylen sivuja tai tilaa BBC:n podcastin. Pysyy kuulkaa mieli virkeänä ja avoimena!

Bebbe siinä imee uutispuuroa aamupöydästä.

Lue myös:

Kuulutko samaan luokkaan kuin vanhempasi?