Normaali tuli
Tuossa noin kuukausi sitten olin aika hajalla siitä, että elämä on muuttunut niin hirveästi. Vauvan tulo oli iso shokki, ja kyselin täällä Lilyssä teiltä, milloin tämä alkaa tuntua normaalilta. Onneksi kyselin, koska mä sain kommenteista ihan mielettömän paljon voimaa ja uskoa tulevaan.
Ja niin vain kävi, että tämä pienen pojan äitinä oleminen alkoi tuntua täysin normaalilta.
Ensin lopetin itkeskelyn iltaisin.
Sitten aloin käydä kahvilla ja lounaalla ystävien kanssa.
Tajusin jättää öisin pissavaipan vaihtamisen, minkä jälkeen lapsi alkoi nukkua huomattavasti pidempiä pätkiä ja mun väsymys hävisi.
Aurinko alkoi paistaa. (Tämä ei ole mikään kielikuva, vaan puhun tuosta konkreettisesta auringosta.)
Tikit sulivat pois (!!!).
Lapselle alkoi kuin alkoikin muodostua rytmi, mikä teki elämästä ennakoitavampaa. (Just niin kuin riik sanoi!)
Sitten poika oppi hymyilemään.
Nyt se on kuusi viikkoa vanha.
Nykyään, jos poika antaa mulle vaippaa vaihtaessa niin sanotun hampurilaispalautteen, eli ensin pissaa mun päälle, sitten töräyttää uskomattomalla suihkulla jöötin mun paidalle ja sitten vielä suihkauttaa menemään uuden ureakierroksen, mä vain nauran ilahtuneesti ja olen onnellinen siitä, että pojan ruuansulatus toimii.
Mä olen alkanut nauttia tästä äitiyslomasta ihan järjettömän paljon. Tämä on palautunut vähän samanlaiseksi lomaksi kuin ennen vauvan syntymää: Tapaan päivittäin kivoja ihmisiä, teen hauskoja juttuja ja ajattelen, että mun pieni poika mahdollistaa tämän kaiken.
Välillä mietin, voiko tuota lasta rakastaa joka päivä enemmän. Mutta ehkä osuvampaa olisi sanoa, että rakastan elämää sen kanssa koko ajan enemmän.
On siistiä huomata, että hei, mähän hallitsen nämä hommat. Vauva vaikuttaa tyytyväiseltä ja niin minäkin. Kökkö vertaus olisi vaikka se, kun sai ajokortin. Aluksi auton ajaminen oli todella kuumottavaa, mutta pikkuhiljaa se alkoi olla helpompaa ja nykyään on nautinnollista hurvailla mutkaisia teitä mökille ja kuunnella musiikkia. (Kappas vain, jos Audi-mies Esko Kiesi vertasi naista autoon, niin nähtävästi mä vertaan vavvaa autoon.)
Ja veikkaan, että normaalius sen kuin vain lisääntyy sitten, kun pääsen kunnon juoksulenkeille ja saan pullobisnekset siihen kuntoon, että poika voi jäädä Tikin huomaan vähän pidemmäksi aikaa. Onneksi näillä hommilla ei tunnu just nyt olevan niin kiire.
Mukavaa palmusunnuntaita kaikille!