Kun tutustut menoon tamperelaiseen
Tämän kesän retki tehtiin Tampereelle. Lasten serkut (eli Tikin veljen perhe) ja mummo asuvat siellä, joten siellä on kiva käydä niin usein kuin mahdollista.
Olin haaveillut yöstä hotelli Tornissa hyvillä maisemilla, ja sen me saimme. Alppu oli herttaisen fiiliksissä huoneesta. Hän makaili x-asennossa isossa sängyssä, katseli maisemia ja vaati, että meidän olisi syytä jäädä loppulomaksi tähän huoneeseen. (Tuli vähän mieleen Howard Hughes.)
Ei kuitenkaan jääty, vaan mentiin Telakka-ravintolan terassille syömään. Siellä kaikki neljä lasta käyttäytyivät aivan kuin pienet juopot. Ölisivät, heiluittelivat käsiään, yhdessä vaiheessa estimme heitä viime hetkellä pissimästä erään puun juurelle. Ovat metsittyneet täällä huvilalla ja olivat selvästi juopuneita jälleennäkemisen riemusta.
Sitten hyppäsimme hienoon uuteen ratikkaan ja ajoimme muutaman pysäkin keskustaan. Vitsi että olen kateellinen tamperelaisille ratikasta. On surkeaa, että Turussakin on aikanaan ollut hyvä raitiovaunuverkosto, mutta käsittääkseni bussiyhtiöt lobbasivat raiteet pois Turusta. Ankeaa.
Lapset halusivat uimaan, joten suuntasimme Näsijärven rantaan. Siellä oli ihanan kirkas mutta todella hyinen vesi.
Rannassa pussikaljaseurueet istuskelivat ja minä tein analyysiä: haluaisinko olla pussikaljalla vai uimassa lasten kanssa? Uimassa lasten kanssa. Mukavuudenhaluinen porvari on kasvanut minussa niin polleaksi, että pussikaljaa enemmän kiinnostaisi terassi. No, tänä kesänä ei tule nautittua tällaisista riennoista, mutta ensi kesänä sitten!
(Ja siis, kyllä minä siellä Telakan terassilla yhden siiderin join, mutta tiedätte mitä tarkoitan, sellaista “NYT MENNÄÄN TYTÖT TERASSILLE ELIKKÄ MUMMOTUNNELIIN JA OLLAAN AIVAN TUUBA-TUNNELISSA” -menoa.)
Uimisen jälkeen käytiin vielä Tammerkosken rannalla syömässä jäätelöt.
Tämän jälkeen olin ajattellut, että ostetaan tarkalla harkinnalla optimaaliset hotelliherkut illaksi, mutta Tiki halusi ehdottomasti K-kauppaan (sillä niissä on “yllätyksellisempi valikoima” kuin s-kaupoissa, ja teoriassa olen samaa mieltä, mutta nyt päädyimme johonkin onnettomaan yhden K:n kauppaan, jonka paistopistekin ammotti tyhjyyttään). Siellä hän halusi operoida tehokkaasti kun minä olisin halunnut käyttää aikaa. Niinpä ostin kiireessä harkitsemattoman karkkipussin ja olin siitä aivan rikki. (Minä aivan rikki = en puhu hetkeen kellekään ja marttyroin kyynel silmässäni, loukattuna eteenpäin.)
Hississä matkalla 19. kerrokseen meidän kanssa oli vähän vanhempi pariskunta, jonka nainen pelästyi, kun matka paljastui maisemahissiksi, lasiseinien läpi näki kun kiidimme kovaa vauhtia ylöspäin. “Perkele!” hän huusi spontaanisti. Sitten hän katsoi meidän lapsia ja alkoi pyydellä anteeksi. Minua nauratti tämä valtavasti, sillä meidän 3-vuotias osaa kyllä jo kiroilun taidon. Ennemminkin tuon naisen perkele toimi vain mukavana muistuttajana, että tämmöstä sanaa voi käyttää halutessaan.
Ja se halu toteutui heti seuraavana päivänä Muuminäyttelyssä. Didi heleällä 3-vuotiaan äänellä vaelteli ympäri näyttelyä ja ihasteli näkemiään pienoismalleja: “Voi perkeleen perkele.”
(Arvostan Didin kykyä muokata vielä tuolla lailla genetiivimuotoon kirouksensa, se edustaa mielestäni jo vähän kehittyneempää kiroilua. Ylipäänsä Didin sadattelu on vaikuttavaa. Saattaa mennä monta viikkoa ilman yhtäkään kirosanaa, jolloin me Tikin kanssa ajattelemme, että nyt se on vihdoin unohtanut nuo rumat sanat. Sitten yhtäkkiä, kun hän ei saa sandaaliaan heti jalkaan, kuuluu taas heleä joskin painokas: “Voi vittu.”)
Yön aikana tapahtui kummia. Kun kaikki olivat jo nukahtaneet, minä vielä lueskelin Pirkko Saision Passiota. Yhtäkkiä käsivartta alkoi kudita. Raavin. (Rakastan ihon raapimista, se on niin uskomattoman nautinnollista. Vain jos hyttysenpisto on jossain hankalassa paikassa, kuten kasvoissa tai jossain nivelessä, raapiminen on ikävää. Mutta semmosella tasaisella iholla oleva kutiava kohta. M m mmm! Raapiminen on silkkaa nautintoa. Usein raavin myös lasten hyttysenpistoja, kun pyytävät. )
No, tällä kertaa raapiminen ei sitten ollutkaan enää niin suuri nautinto. Nimittäin yhtäkkiä myös sääriä, sitten reisiä ja peppua alkoi kudita. Sitten kasvoja! Ja kutina yltyi aivan sietämättömästi.
Menin kylpyhuoneeseen ja katsoin itseäni peilistä. Olin yltäpäältä täynnä sellaista epämääräistä kohoumaa, iho oli tulipunainen. Herätin Tikin vähän peloissani ja pyysin häntä käymään respassa kysymässä, olisiko heillä antihistamiinia. En ole millekään allerginen, ja siksi tämä episodi ihmetytti syvästi. Respassa ei ollut lääkkeitä (ei kuulemma laillista), ja eka apteekki avautuisi seiskalta. Peloissani olin siksi, ettei yhtään tehnyt mieli lähteä vieraassa kaupungissa päivystykseen.
No, kävin kylmässä kylvyssä, hinkkasin itseäni pyyhkeeseen vimmatusti ja otin särkylääkkeen. Ja yhtäkkiä kutina alkoi poistua. Sain unta, ja aamulla tuntui kuin koko juttu olisi ollut unta. Omituinen homma. Ehkä se oli järvisyyhy, ehkä vain reaktio johonkin ilmastointiin, kuka tietää?
Seuraavana päivänä me mentiin tyttöjen kanssa muuminäyttelyyn ja pojat kävivät Star Wars -näyttelyssä. Molemmat ovat Tampere-talolla ja molempia voi suositella.
Sitten erilaisten kanojen ihastelun, muutaman pokemonin metsästyksen ja puistorenkumisen kautta serkkujen luokse Kalevaan lounaalle. Yhdessä vaiheessa vain makoilin sohvalla imetellen vauvaa ja katselin, kun kaksi kolmevuotiasta typyä leikkivät keskenään. Tuollaisen leikkimisen katsominen on vain niin hauskaa! Puolet kommunikaatiosta menee selkeästi ohi, mutta niin se varmaan on aikuisillakin. Toinen pyytää toista antamaan avaimen ja toinen on jo leikkimässä robottileikkiä.
Iltapäivällä alkoi kotimatka Turkuun huvilalle. Retki oli super onnistunut, rakastan Tamperetta!
