Rv 40-42: Epätodelliset viimeiset hetket
Ylihuomenna, tiistaina vauvamme täyttää yhden vuoden. Voi miten suloiselta ja haikealta tuntuu muistella sitä, mitä tasan vuosi sitten tapahtui.
RV 40: Terveisiä yliajalta
Fyysisesti: Öisin tuntui siltä kuin alaraajat halvaantuisivat! Siis aivan semmosta horroria herätä siihen, ettei jalat liiku kunnolla. Uuh!
Henkisesti: Alkoi pelottaa, että mitä jos lapselle käy jotain. Kaikki tämä vaiva ja mitä jos! Etenkin kun mietin koko ajan, että jos voin itse vaikuttaa lapsen hyvinvointiin ja jotenkin en huomaa sitä, ettei se enää liiku. Vastuu painoi!
Sovimme Tikin kanssa muutaman eri paikan, jonne Alppu voisi mennä synnytyksen ajaksi.
Nämä olivat maagisia päiviä. Helle saapui Helsinkiin. Pystyin hyvin vielä kävelemään, pyöräilemään ja kantamaan Alppua niskassa. Vietin iltoja kavereiden kanssa, kävin lounailla, Float Kalliossa kellumassa, kiersin kirppareita, katsoin elokuvia, nautin elämästä. Omituisia aikoja.
RV 41: Epätodellinen ja haikea olo
Torstaina (RV 41+4) kävin Naistenklinikalla kontrollissa, mutta siellä neuvottiin, että odotetaan vielä pari päivää. Sovittiin käynnistysaika tasan päivämäärälle 42+0.18.5.2020.
RV 41+6 kirjoitin päiväkirjaani: "Huomenna kello 11 minä ja Josi astellaan Naistenklinikalle, ja sitten meidän vauvaa aletaan puskea maailmaan. Nyt tyyppi on saanut velloa omassa todellisuudessaan tarpeeksi pitkään. Mun olo on absurdi. Ihan sellaiset omituiset tunneskaalat menee päässä. Josi on Alpun kanssa Niilan synttäreillä, ja minä saan olla tässä pari tuntia itsekseni ennen kuin tavataan Teurastamon Pizzalassa.
Ennen kaikkea on haikea olo, mutta sillä lailla futuurissa. En tule kaipaamaan tätä raskautta, mutta tuntuu, että tulevaa kesää kyllä. Siitä saattaa tulla yksi mun elämän rankin, mutta myös onnellisin. Tullaan olemaan tosi vapaita, tosi paljon yhdessä. Uskon, että rakkautta tulee olemaan paljon. Tunnen haikeutta myös sitä kohtaan, että nyt olen minä, mutta huomenna tai viimeistään parin päivän päästä olen joku toinen. Ainakin vähän aikaa. Elän paljon jollekulle toiselle.
En osaa oikein odottaa mitään hetkeä, en sitä kun saavutaan kotiin, en sitä kun vauva on kolmen tai kuuden viikon ikäinen. Okei, tietenkin odotan sitä, että saan vauvan syliin. Sitä hetkeä odotan valtavasti. Mutta sen jälkeen ajattelin vain elää. Alpun kohdalla aikoinaan toivoin, että se olisi vanhempi, elinvoimaisempi ja vahvempi. Nyt luotan siihen, että tämä vauva elää ja selviytyy meidän rinnalla.
Jopa vähän itkettää tämä kaikki. Olen oikeastaan nyt elämässä juuri sellaisessa tilassa, jossa haluan olla. Mulla on kaikki, mitä on ollut haaveissa niin pitkään. Ihana aviomies, pian kaksi rakasta lasta, työ josta tykkään, aivan mielettömän kivoja ystäviä. Totta kai mahtuu myös surua, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että elämä on antanut mulle valtavan onnelliset kortit ja minun ainoa tehtävä on nauttia niistä aidosti.
Totta kai huominen synnytys jännittää. Kestääkö käynnistys sen samat kolme päivää mitä Alpun kohdalla? Sattuuko kauheasti? Miten Alppu voi kotona? Kyllähän vauvalla menee kaikki hyvin? Jotenkin nämä on kuitenkin niitä juttuja, joihin ei voi valmistautua, asiat menee omalla painollaan. Meillä on Josin kanssa erinomainen ote synnyttämiseen, sen huomasi jo viime kerralla.
Mitä mahtavat seuraavat tunnit tuoda tullessaan? Koska me saadaan pusuttaa meidän ihanaa? Oi että, elämä on niin hassua.Nyt lähden sinne Teurastamolle, tuolla on aivan upea ilma. Viimeinen ilta tällaista elämää."
RV 42: Meidän rakas syntyi
Siitä enemmän täällä. Tämä video kertoo noista fiiliksistä paljon. Etenkin tuo lopun tunnelmapätkä, jonka olen kuvannut käynnistystä edeltävänä päivänä.
Raskausviikot 40–42
Lue raskaussarjan kaikki osat:
RV 0–4 positiivinen raskaustesti!
RV 5–8 fyysinen ja henkinen romahdus
RV 9–12 ensimmäinen ultra ja unohdettu vuosipäivä
RV 13–18 Alppu saa tietää tulevasta sisaruksestaan
RV 19–23 puolivälissä helpottaa
RV 24–30 humpuuttelua ja hyvää mieltä