Rakas on jo 3 kuukautta

Mitä mitä mitä! Miten se on jo kolme kuukautta!

Tuntuu, että just äsken Hannen vauva oli kolme kuukautta (ja nyt se on viis!! siis kuukautta), ja silloin ajattelin, että tuohon on aivan mahdottoman pitkä aika, kun minun pikku bebbeli löytää kätensä.

Nyt se on löytänyt.

Viimeisimmän kuukauden aikana meidän pikku-Putte on herännyt kunnolla eloon. Se on alkanut hymyillä, ja se hymy on aivan ihanan herkässä. Käytännössä aina, kun se on hereillä ja asiat on hyvin (ei nälkää tai shaibulaa tai väsyä), ja sitä vähänkin katsoo silmiin, niin hymy tulee saman tein. Nauramaan pikkuisen saa kutittamalla tai kukkuu-leikillä.

Ja se nauru. Semmosta haukkovaa naurun harjoittelua. Niin mielettömän valloittava!

Vauvukka kestää yllättävän paljon kurmotusta isosisaruksiltaan. Se rakastaa niin paljon olla niiden menossa mukana, että kun se istuu sitterissä tai makoilee äitiyspakkauksen viltillä melko avuttomana ja nämä kaksi ryntäävät kurmottamaan sen pulleroposkia tai heiluttelemaan sen käsiä ja tunkemaan kasvonsa sentin päähän vauvan kasvoista ja pitämään älämölöä, niin vauva enimmäkseen vain hymyilee. Jos liian kovaksi meno yltyy, saattaa huuli alkaa väpättää. Meidän pieni!

Selällään kun poju makoilee, se nostaa usein jalat vatsan päälle ja siitä käännättää kyljelleen. Mutta mitään ympärikäännösyriryksiä ei ole. Lisäksi se saatta liikkua 180 astetta oman päänsä ympäri iskemällä pikku kantapäitään lattiaan innoissaan.

Yhtenä päivänä se alkoi kuolata ja ajattelin, että vai niin! Tämäkin on taito.

Vauva pitää kylpemisestä, sylissä seisoskelusta (on jo aika ponteva), masun pussailusta.

Autossa istumista se vihaa syvästi, ja täällä Turussa olen pari kertaa joutunut ajamaan yksin niin, että se huutaa aivan metronomina takapenkillä. Siinä on tuskan hiki läsnä.

Painon ja pituuden saan tietää vasta, kun palataan Helsinkiin ja päästään neuvolaan. Mutta vaatekoko on siinä 62–68 kieppeillä, vastasyntyneen koot ovat auttamatta takanapäin.

Ainakin poju syö paljon, ja kaikkii senkin edestä. Ah, sitä ehkä vähän odotan, ettei vaippaa tartte vaihtaa sitä noin 7–10 kertaa päivässä.

Täällä huvilalla ja ylipäänsä kesälomalla tuntuu, ettei vauva ole saanut nukuttua päivisin tarpeeksi pitkiä unia. Se tykkäisi eniten olla liikkuvissa kärryissä, mutta olosuhteiden pakosta tumppaan sen usein pysähtyneisiin rattaisiin tai meidän makkariin, ja sitten se herää melko nopeasti. Jos jaksan makoilla sen kanssa makkarissa ja lukea kirjaa, niin se nukkuu pidempään (koska minä olen sen tutti). Olenkin saanut luettua aika monta kirjaa tänä kesänä! (Ja oikeaa tuttiakin tämä kaikeksi onneksi suostuu syömään, mutta unissaan se aina tipahtaa pois.)

Siinä mielessä odotan arkea, että pystyn tarjoamaan vauvalle ainakin yhdet pitkät vaunupäikkärit päivässä.

Öisin vauva nukkuu mainiosti. Menee nukkumaan siinä 20–21 maissa ja heräilee mun vieressä yleensä yhden maissa syömään ja aamuviideltä haluaa vaipan vaihdon ja toisen syömisen. Lopullisesti se herää seiskan—kasin maissa. Usein Tiki ottaa hänet siinä kohdassa, ja mä saan jatkaa uniani vielä noin tunnin.

Vauvan elämän ensimmäinen heinäkuu on lunastanut kaikki lupaukset. Olen yrittänyt olla sille mahdollisimman paljon läsnä, ottanut sitä välillä syliin ja näyttänyt: “Puu, järvi, kivi.” Niin kuin meidän mamma aikoinaan näytti minulle.

Haluaisin, että näistä aurinkoisista, leppoisista ja melun täytteisistä päivistä jäisi sille pysyvästi sellainen aurinkoinen olo sydämeen. Että tällainen on tämä maailma, ja sinä rakas kuulut tänne.