Punkaharju, kuin unesta
Jälkikäteen Maria sanoi, että se tuntui kuin unelta.
Ja siltä kaksi vuorokautta Punkaharjun valtionhotellissa kieltämättä tuntuivat, taas kerran.
Tällä kertaa päätimme ovelina naisina viettää miniloman torstaista lauantaihin. Tämä tarkoitti sitä, että Tikin ei tarvinnut olla lasten kanssa yksin koko viikonloppua, vaan Alppu ja Didi olivat to ja pe päiväkodissa.
Lisäksi oli kivaa, että minulla oli sitten vielä puolet lauantaista ja sunnuntai lasten kanssa hengailua – koska niiden kanssa on kiva olla.
Viimeksi meitä oli viisi naista, tällä kertaa joukko typistyi kolmeen, Mariannaan ja Mariaan. Oli kuitenkin kyllä vähintäänkin yhtä ihanaa kuin viimeksi – kolme vuotta sitten, kun aloitin huhtikuussa 2019 äitiyslomani.
On hauskaa, että olin taas melkeinpä ihan yhtä raskaana kuin tuolloin. Lupasin itselleni, että ensi kerrallan kun tulen, minulla ei ole isoa vatsaa ja saan nauttia muistakin kuin mocktaileista.
Tällä kertaa nautimme auringosta, luonnosta ja talvesta. Teimme lauantaina pitkän kävelylenkin jäällä. Siellä olisi ollut kilometrikaupalla tarjolla myös hiihtolatua ja retkiluistelurataa, ja kamppeitakin olisi voinut vuokrata helposti. Tämän vatsan kanssa se ei kuitenkaan nyt onnistunut.
Mutta ensi kertaa varten on hyvä pitää mielessä, että Punkaharju on itse asiassa aivan loistava talvikohde. Siellä voi tehdä kaikkea paitsi lasketella, ja laskettelu ei ehkä ole minulle ykkösharrastus.
Lisäksi täällä kaiken voi tehdä pienellä luksus twistillä.
Puitteet ovat nimittäin aivan mimelettömän kauniit. Kaikkialle minne katsoo, tulee oikein sellainen onnenhyrskäys, että miten tuokin yksityiskohta on laitettu niin kauniisti minun silmääni varten.
Huoneet ovat ihanat, sängyt paremmat kuin meillä kotona ja ihan vain tämä hiljaisuus metsän keskellä tuottaa olon kuin olisi jossain parantolassa. Ja tämä on kehu.
Aloitimme lauantaiaamun naisten saunavuorolla, jossa ei meidän kolmen lisäksi ollut ketään muita. Viime kerralla vuokrasimme saunan iltapäivällä erikseen itsellemme. Muistaakseni se oli melko edullinen.
Aamupala hotellissa on ehkä kohokohta. Itse tehdyt karjalanpiirakat, paikallinen omenamehu, spelttipuuro ja pelkistetyn laadukkaat lisukkeet toimivat tässä ympäristössä.
Söimme perjantaina viiden ruokalajin menuun, joka oli erinomainen.
Lauantaina kävelimme harjua pitkin lounaalle Inkerin vohvelikahvilaan, ja siitä jatkoimme jäätä pitkin siltojen ali takaisin hotellille.
Illalla halusimme syödä vähän kevyemmin, joten kävelimme jäätä pitkin Harjun portille. Söin siellä erinomaisen salaatin.
Molempina iltoina löllyimme pitkään hotellihuoneessa jutellen ja syöden karkkia, jotka olimme ostaneet Triplasta ennen junamatkaa.
Tuon miniloman aikana en lukenut uutisia tai miettinyt juurikaan ulkopuolista maailmaa. En voi väittää, etteikö suru ukrainalaisten puolesta ja pelko tulevaisuudesta olisi häivähdellyt silti kaikkien onnellisten tunteiden alta, mutta jonkinlaisen tauon sain pahoille, valvottaville ajatuksille.
Nämä ovat meille kaikille raskaita aikoja. Olen jutellut ystävien kanssa paljon tilanteesta ja tuntuu, ettei nyt kannata ainakaan lietsoa mitään sellaista sotameininkiä ja pelkoa ympärilleen. Ei sulkea silmiä kenenkään kärismyksiltä tai kovettaa liikaa nahkaansa, muttei myöskään levittää pelkoa ja ahdistusta. Usein ne ovat kollektiivisesti koettuina tunteita, joista joku vielä kärsii ja paljon.
Mulla on edelleen keinoni käytössä: Luen uutisia vain aamuisin paperilehdestä (olen poistanut jopa Ylen sovellukset puhelimesta) ja tiputtelen parikymppisiä tasaisin väliajoin erinäisille avustusjärjestöille. Viimeksi meni Unicefille.
Ja sitten yritän tehdä kivoja juttuja, kuten viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa.
Eipä oikeastaan muuta kuin että Punkaharju, toivottavasti näemme taas pian, mielellään alle kolmen vuoden päästä!
Lue myös:
