Pidän tästä
Eräänä aamuna 3-vuotias oli muuttanut lastenhuoneen vaatekaapin hotelliksi. “Toivottavasti siivooja sai hyvät tipit”, eräs mun ystäväni kommentoi.
Tänään heräsin kuudelta siihen, kun vauva ölisi ja vein sen isänsä luo, aikeinani jatkaa unia. Mutta sitten unenpöpperöinen 3-vuotias änki mun kainaloon lämmittelemään.
”Äiti jutellaan.”
”Jooh…. No kerro mulle satu.”
Sitten se alkoi pienellä lapsen äänellään tarinoida vaaleanpunaisesta isä-keijusta ja kultaisesta äiti-keijusta ja hän oli tietenkin monivärinen keiju.
Siinä vatsallani puoliunessa makoillessa mieleen nousi ajatus. Että olen just nyt tosi onnellinen. Että musta on maailman ihaninta kuunnella juuri tässä juuri tätä pikku sepustusta.
*
Illalla meillä oli saunavuoro, johon menin kahdestaan 7-vuotiaan kanssa. Meillä on tapana aina potkia läpökkäät jalasta sikinsokin lattialle.
Joskus syksyllä kielsin, ettei noin voi viskoa kenkiä, mutta siihen 7-vuotias vastasi: ”Mut äiti, se on tosi hauskaa! Sunkin pitäisi kokeilla!”
Kokeilin, ja myönnän, se oli tosi hauskaa. Siitä lähtien me ollaan viskottu niitä kenkiä joka kerta.
Löylyssä lapsi alkoi kysellä, että kumpi voittaa jääkarhu vai leijona, miks sun mielestä jääkarhu, entä leijona vai Bowser ja mitä anakondat syö, voiko ne syödä virtahevon?
Taas mulle tuli se tunne. Että tää on vaan niin kivaa. Että just tämmösissä hetkissä on piilossa onni. Että näitä vaan kasaantuu päällekkäin ja limittäin ja haluaisin muistaa kaiken tämän, mutta suurin osa unohtuu.
Jäljelle jää luultavasti joitain yksityiskohtia ja tunne siitä, että näinä aikoina elämä on ollut aika suloista.
