Nelipäiväinen työviikko on edelleen luksusta
Törmäsin näihin viime syksynä mökillä otettuihin kuviin, joissa tepastellaan sadesäällä ulkona. Tulin iloiseksi siitä, että meillä on Alpun kanssa ollut oikeastaan aika paljon tällaisia päiviä, jolloin ollaan hommailtu kahdestaan kaikenlaista.
Palasin reilu vuosi sitten äitiyslomalta töihin (äitiyslomasta tuntuu olevan jo ikuisuus!), kun Tiki jäi kotiin hoitamaan Alppu. Aloin heti tehdä nelipäiväistä työviikkoa. Olen edelleen sitä mieltä, että olin kyllä todellinen hyvis, koska tällä mahdollistin Tikille täysin vapaat perjantaipäivät. Jos jään vielä joskus äitiyslomalle, unelmatilanne olisi, jos saisi tehdä viikossa yhden päivän verran jotain ihan muuta kuin olla lapsen kanssa, vaikka töitä!
Mä olen tasaisin väliajoin miettinyt, onko tämä ihan hulluutta, että olen jatkanut neljän päivän työviikkoa senkin jälkeen, kun irtisanouduin vakitöistä ja perustin yrityksen. Tai no, oikeastaan työt ovat lipsuneet iltoihin, ja nyt alkuvuoden olen tehnyt myös lauantaisin ja sunnuntaisin töitä muutaman tunnin verran. (Onneksi kirjan ensimmäisen käsikirjoituksen dedis on huomenna, kiire hellittää viimein!)
Mun elämä saattaisi olla helpompaa, jos tekisin vain reilusti viittä työpäivää viikossa ja Alppu olisi viisi päivää viikossa päiväkodissa. Sitten ei luultavasti tarvitsisi käydä tekemässä paria tuntia hommia viikonloppuisin tai välillä hermoilla, ehdinkö kaiken. Mutta kun haluan kaiken. Haluan työt ja haluan hoitovapaan, haluan rahaa ja haluan vapaa-aikaa. Haluan olla Alpun kanssa kahdestaan ja haluan olla kolmestaan perheen kanssa. Niin sitten olen edelleen Alppusen kanssa aina perjantait kotona.
Se on jännä juttu, mutta arkivapaat ovat jotenkin ihan omanlaista luksusta. Meille on siskoni Sofian kanssa muodostunut sellainen perjantairutiini, että aamulla kun herätään, mennään aina toisen luokse aamupalalle (kuten olen kertonut, asumme samassa rakennuksessa), ja sitten mennään vauvoinemme päivinemme jonnekin lounaalle, ja siitä vielä valutaan kahville. Yleensä me räntätään koko päivä feminismistä. Me kiihdytetään toisemme eeppisiin tiloihin ja oikein vauhkoonnutaan kaikesta shaissesta, jota kullakin viikolla ollaan kohdattu omassa elämässä tai mediassa. (Voi kun joskus taas kerkeäisin vähän referoida meidän pikku rageiluja tänne blogiin!)
Jostain syystä perjantaina vapaalla oleminen on ihan erilaista kuin lauantaivapaa. Perjantaina on sellainen olo kuin jotenkin vähän kapinallisesti varastaisi sen ajan jostain. Ei ole paineita tehdä mitään viikonloppusuoritteita. Voi käydä arkilounaan hintaisilla lounailla ulkona. (Viikolla lounas maksaa kympin, viikonloppuisin sama lounas maksaa kaksikymppiä.)
Lisäksi mä tykkään ihan älyttömän paljon hengailla Alpun kanssa. On hauskaa makoilla aamulla pitkään kahdestaan sängyssä (se ilmaantuu aina joskus neljän-kuuden maissa yöllä meidän väliin nukkumaan) ja sitten syödä hitaasti aamupalaa. Välillä toki hermo menee täydellisesti, kun sille ei kelpaa mikään vaate, vaan pitää miettiä ja harkita, minkä asun tohtisi laittaa päälle. Myös pienet uhmaraivarit ovat saaneet joskus minut uhriutumaan: "Minä jään vapaaehtoisesti sinun kanssa kotiin, ja sitten et suostu laittamaan ulkopukua päälle. Näinkö kiität äiti-raasuasi?"
Yleensä meidän arkiaamut ovat niin kiireisiä, että elämää helpottaa, kun niitä on tällä hetkellä vain neljä, ja vapaita on kolme.
Lisäksi olen huomannut, että mulle sopii tosi hyvin tällainen töiden ja vapaa-ajan ripotteleminen sinne sun tänne. Okei, silloin kun Alppu on päiväkodissa, mä kyllä käytän sen ajan visusti haastatteluihin ja juttujen kirjoittamiseen (sinä aikana ei ole mitään saumaa kirjoittaa esimerkiksi blogia tai löysäillä muuten). Mutta tykkään siitä, että viikonloppuisin voi tehdä tunnin tai pari tehokkaasti hommia, jos tekee mieli.
Tällainen epäsäännöllisyys toimii mulle tosi hyvin. Ehkä voisi yrittää mennä vähän aikaisemmin nukkumaan (tätäkin kirjoittaessani kello on kaksitoista yöllä), mutta yleisesti ottaen mulla ei ole ollut oikein edes uniongelmia sen jälkeen, kun olen järjestänyt elämäni tällaiseksi vähän löysemmäksi ja ei niin strukturoiduksi. En stressaa enää asioista samalla tavalla kuin perus päivätöissä.
Olen hyvin etuoikeutetussa tilanteessa, sillä voin vain päättää olla perjantait vapaalla, vaikka hamaan tulevaisuuteen saakka. Kukaan ei pakota minua yrittäjänä tekemään viittä päivää viikossa töitä, ja voi olla, että tilanne säilyy tällaisena pitkäänkin. Saa nähdä. On tosi kivaa, että tämä onnistuu myös taloudellisesti. Freelancer-toimittajan hommat ovat lähteneet sen verran hyvin rullaamaan, ettei rahapuolesta ole tarvinnut huolehtia ja neljän päivän työpanos riittää hyvin siihen, että tulen toimeen. Monien ystävieni töissä tällainen järjestely ei toimisi. Opettajien, toimitusjohtajien tai erikoistuvien lääkäreiden kohdalla on huomattavasti hankalampaa saada järjestettyä yhtä arkipäivää vapaaksi.
Kiinnostaa tietää, minkä ikäisten lasten kanssa ihmiset ovat tehneet lyhennettyä työaikaa?
Kuvassa: Mitä mun syyslookiin tulee, niin muistakaa Sofan sanat. Leggingsit on housut.
Lue myös:
Kevään fiilikset nelipäiväisestä työviikosta (hah hah, kuvissa on ihan saman näköinen sade-Alppu!)
14 kahvilaa, joissa hoitovapaalla on kiva hengata
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN