Lapselle sijoittaminen: onko se sittenkään järkevää?
Minulta on monesti pyydetty postausta lapselle sijoittamisesta, ja nyt vihdoin ryhdyin tähän. Aihe on niin laaja, että päätin jakaa sen kahteen eri postaukseen. Tässä postauksessa pohdin, onko lapselle sijoittaminen järkevää tai oikein. Seuraavassa postauksessa kerron, millä tavalla ja millaisia summia sijoitan lapselleni.
Okei, olen siis itse sijoittanut lapseni nimissä hänen syntymästä lähtien rahaa. Kuten olen kertonut, korkoa korolle -efekti on niin huikea, etten raaski jättää sitä käyttämättä ja tästä syystä aloin sen kummemmin asiaa ajattelematta sijoittaa lapselleni, kun hän syntyi ja sai sosiaaliturvatunnuksen (minkä jälkeen pystyimme luomaan hänen nimiinsä arvo-osuustilin).
Ajattelin tuolloin, että on mukavaa, jos lapsella on rahaa "sitten joskus aikuisena". Olemme siitä etuoikeutetussa asemassa, että meidän taloudessa tuon rahan säästäminen ei oikeastaan tunnu missään, joten asiaa ei tarvinnut ajatella sen enempää. Emme siis vaikkapa jätä jotain asiaa ostamatta siksi, että saisimme säästettyä lapselle.
Nyt olen kuitenkin käynyt aiheesta paljon keskusteluja ja alkanut miettiä tätä vähän pidemmälle. Minulle ei ole säästetty koskaan mitään. Kun pääsin opiskelemaan ja muutin pois kotoa, sain rahat ensimmäisen asuntoni takuuvuokraan sekä tarvittavat huonekalut aina sängystä keittiön pöytään ja televisioon. Sen koomin en ole saanut vanhemmiltani yhtäkään euroa. En myöskään ole pyytänyt heiltä mitään. Minulle on siis alun alkaen ollut selvää, että omillaan on syytä pärjätä. Jos nyt tarinallistan elämääni, niin uumoilen, että tämä on johtanut siihen, että minusta on tullut hyvä rahankäyttäjä. Saan vaivattomasti säästettyä kymppitonnin vuodessa melko perus palkastani, ja mulle ei tulisi ikinä mieleenkään ostaa velaksi mitään muuta kuin oma asunto tai sijoitusasuntoja. Ajatuskin kulutusluoton ottamisesta tai sohvan ostamisesta korollisella osamaksulla on täysin absurdi, koska tiedän, että tällaisessa toiminnassa korkoa korolle -efekti kääntyy minua vastaan, eli menettäisin turhaan rahaa.
Meillä ei hirveästi puhuttu rahasta lapsuuden kodissa Kuten olen sanonut, olin välillä vähän huolissani vanhempieni rahatilanteesta. Sain kuitenkin teininä melkein koko lapsilisäni kuukausirahana, ja siitä piti päättää, käytänkö sen bussikorttiin ja puhelinlaskuun, vai säästänkö sen johonkin muuhun. Tällä lailla opin rahankäyttöä aika hyvin: Jos haluaa jotain isoa, sitä varten pitää säästää pitkäjänteisesti. Kun halusin 16-vuotiaana tietokoneen, menin kesätöihin. Kun halusin 18-vuotiaana reilaamaan, säästin koko vuoden tehden kaikenlaisia hanttihommia. (Hanttihommilla tarkoitan ilmeisesti ylioppilaskirjoituksiin lukemista, koska nyt kun mietin, niin ylppärirahojahan suurin osa noista reilausmasseista oli, lol.)
Mitä sitten, jos olisin tiennyt, että saan 18-vuotiaana käyttööni vaikkapa 20 000 euroa? En osaa sanoa. Voi olla, etten olisi kajonnut rahoihin, mutta ei sitä koskaan tiedä. Voi olla, että olisin vain rällästänyt menemään, koska olisin tiennyt, että tilillä on "valtava potti". (Nykyään tiedostan, ettei 20 000 euroa ole vielä mikään loppu elämää rahoittava potti, tuolloin summa olisi varmasti tuntunut ikuisesti riittävältä.)
Kun ajattelen omaa menneisyyttäni, niin en oikeastaan haluaisi säästää lapselleni hänen opiskeluaikojansa varten. Mielestäni hän saisi ihan samalla tavalla kuin muutkin tienata tuolloin itse elantonsa. Sniiduilla tarvittaessa ja nostaa opintolainaa, jos haluaa elää vähän leveämmin eikä käydä töissä. En haluaisi, että hänellä olisi enemmän rahaa käytössään kuin muilla. Se ei tunnu reilulta enkä usko, että se tekisi häntä itseäänkään onnelliseksi loppujen lopuksi. Oman kokemukseni mukaan opsikelijana kollektiivinen köyhyys yhdistää.
Jos totta puhutaan, niin oikeastaan mä haluaisin säästää lapselleni hänen eläkepäiviä varten. Tämä kuulostaa vähän hassulta, mutta tuo korkoa korolle -ilmiö on ikään kuin hauska peli, jonka voi voittaa, jos aloittaa tarpeeksi aikaisin. Kuten tässä postauksessa laskin, jos sijoittaisin lapselleni 18 vuoden ajan 40 euroa kuussa niin, että tämän jälkeen rahat jäisivät vain lojumaan rahastoihin keräten kuuden prosentin tuottoa, hänellä olisi 70-vuotiaana arviolta 350 000 euroa rahaa käytössään omaa eläkettään varten.
Mutta miten mä sitten voisin varmistaa, ettei lapseni käytä noita rahoja vaikkapa vaatteisiin, hervottomaan dokailuun, kissojen orpokotiin tai johonkin minun mielestäni jonninjoutavaan silloin, kun hän saa niihin käyttöoikeuden 18-vuotiaana? En käytännössä mienkään. Jos rahat ovat hänen nimissään, hän näkee ne veroehdotuksestaan. Voin vain yrittää opettaa häntä hyväksi rahankäyttäjäksi, mutta säästämällä ja sijoittamalla hänen nimiinsä rahat todellakin ovat sitten hänen, ei minun. Ja tässä tullaan toiseen ongelmaan. Siskoni Sofia sanoi hyvin: Isoihin rahasummiin liittyy aina valtaa, tahtoi sitä tai ei. Jos säästää lapselle vuosikaudet ja sitten se hassaa ne bilettämiseen puolessa vuodessa, siitä voi tulla hirveää syyllistämistä lapselle. Jos taas minä määräisin, että nämä ovat sitten sinun eläkerahoja tai käytetään asuntoosi, niin ottaisin vanhempana aika ison määräysvallan aikuiseen lapseeni. Ja jos lapsen asunto ostetettaisiin vanhempien rahoilla, niin kuvittelisinko minä, että voin sitten tulla omavaltaisesti vierailemaan Solsidan-tyyppisesti siellä koska tahansa? Tällainen aikuisen ihmisen määräily ei ole kovinkaan tervettä, eikä varsinaisesti edesauta lapsen itsenäistymistä. Rahan arvon ymmärtää paremmin, kun sen eteen on itse joutunut tekemään töitä. Silloin ymmärtää myös sen, ettei kaikilla ole samanlaisia mahdollisuuksia kuin itsellä on: raha ei vain tule taivaasta. Ja tämä poistaa sokeutta siitä, ettei ihminen tajua etuoikeutettua asemaansa. Lapseni on joka tapauksessa etuoikeutettu, sillä (ainakin näillä näkymin) hän tietää, että hänen vanhemmillaan on rahaa. Hänellä on mahdollisuus mokailla myös taloudellisesti ja ottaa kaikenlaisia riskejä, joita ihminen, jolla ei ole vanhempien luomaa taloudellista turvaverkkoa, ei ottaisi. (Kuten mennä opiskelemaan valtavan opintolainan turvin.) Onko ylipäänsä yhteiskunnallisella tasolla oikein, että yhdelle on säästetty iso potti rahaa ja toiselle ei? Kumpikaan ei ole tehnyt mitään ansaitakseen vallitsevaa tilannettaan. Tämä on hankalaa, sillä periaatteessa ajatus siitä, että ihmisillä on kovin erilaiset lähtökohdat, on huono juttu. Ja sitten taas kun kyse on omasta lapsesta, kaikki ylevät periaatteet täydellisestä mahdollisuuksien tasa-arvosta jäävät vähän sivuun, koska tietenkin haluan tarjota lapselle parhaan mahdollisen elämän ja niin paljon onnea kuin vain on mahdollista saada. Veikkaan, että suurin osa ihmisistä priorisoi oman lapsensa onnen kaikenlaisten ideologioiden yli. Ja toisaalta: jos minä itse olen elänyt säästäväistä elämää ja tulen onnelliseksi siitä, että voin antaa lapselleni taloudellista turvaa, niin eikö se ole palkinto minulle itselleni? Ja sitten on vielä tämä yksi kinkkinen juttu: Ollaan pohdittu ystävien kanssa, pysyykö koulutus maksuttomana vaikkapa seuraavat 20 vuotta. Jos korkeakoulutus alkaa maksaa, niin en halua, että lapseni jättää kouluttautumatta siksi, ettei siihen ole varaa. Totta kai yritän taistella tätä vastaan esimerkiksi äänestämällä maksutonta koulutusta ajavia puolueita, mutta suunnitelma B tuntuu hyvältä olla olemassa. Tämä on taas nihkeän eriarvoistavaa, koska kaikilla ei totta vie ole sitä suunnitelma B:tä. Tietyllä tapaa parasta olisi, että säästäisin vain omiin nimiini ja sitten tarvittaessa antaisin lapselle rahaa omista sijoituksissani. Toisaalta, tällöin säästetystä rahasta täytyisi luultavasti maksaa turhaan veroa. Tällä hetkellä yksi ihminen voi lahjoittaa toiselle 4999 euroa kolmen vuoden välein ilman lahjaveroa. Mutta verolait muuttuvat koko ajan. Siksi parasta olisi, että voisi säästää salaa lapsen nimissä johonkin rahastoon, ja kertoa siitä vasta, kun lapsi on 70-vuotias. Tietenkään ei auta, jos kirjoittaa asiasta julkisesti omalla nimellä ja naamalla internettiin, koska ennemmin tai myöhemmin tuo lapsi oppii lukemaan. Lol! No! Lopullista vastausta minulla ei ole tähän antaa, tässä on monia puolia. Tällä hetkellä minä siis edelleen jatkan sijoittamista lapsen nimissä, mutta kyllä vähän mietin, että onko se loppujen lopuksi viisasta. Lisääkö se pitkällä aikavälillä lapsen hyvinvointia vai ei? Miten te suhtaudutte lapselle säästämiseen ja sijoittamiseen? Lue myös: Miksei lapsilisää saisi sijoittaa? Korkoa korolle -efekti kerryttää minulle ennen eläkettä puoli miljoonaa euroa Lapsena huolehdin rahasta paljon 6 hyvää syytä puhua rahasta ääneen Näin säästin 10 k vuodessa FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN