Oman maan multiin
Okei, en tiedä mitä minulle on tapahtunut. Olen tällä viikolla lukuisia kertoja kuunnellut Finlandiaa suuren liikutuksen vallassa. Olen ajatellut sotiemme veteraanien ponnistuksia ja minua on itkettänyt.
Tämä kaikki alkoi siitä, kun olen kuunnellut lenkillä Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -luentoja Spotifystä. Jaksossa Helmikuinen kaulaliina Saarinen kertoo Lohjan kaupunginjohtajasta. Tämä oli saanut vieraita venäläisestä ystävyyskaupungista. He olivat käyneet Lohjan vanhassa kivikirkossa, ja ystävyyskaupungin edustajat olivat kysyneet, että mitä nämä säännölliset hautarivistöt kirkon edessä ovat.
Lohjan kaupunginjohtaja sanoi, että nämä on toisessa maailmansodassa kaatuneiden suomalaisten sotilaiden hautoja. Niiden jotka ovat lähtöisin Lohjalta.
Jokaisen suomalaisen kirkon pihalla on tällaiset haudat. Pieksämällä, Kustavissa, missä ikinä.
“Ajatus, että kaatuneet kuljetetaan takaisin oman maan multiin on järisyttävä pelkästään ajatuksena”, Saarinen sanoi.
Tuohon aikaan sodissa kaatuneet haudattiin mahdollisimman kunnioittavasti sinne, missä he olivat kaatuneetkin.
Ollaan sotatilanteessa, jossa ihan kaikki on peilissä. Pieni maa taistelee täysin ylivoimaista vihollista vastaan, ja jokainen resurssi on hyödynnettävä. Niin miten tulee edes mieleen, että kaatuneet voisi kuljettaa satojen kilometrien päähän?
Saarinen oli kysynyt tästä historian tutkijalta ja kävi ilmi, että ajatus oli alun perin etelä-pohjalaisten naisten.
Etelä-Pohjanmaalla naiset olivat päättäneet, että tämä ei käy meille. Haluamme omat pojat kotiin, oman maan multiin.
Naiset saivat mukaansa rintamapappeja ja komentajia – ja lopulta vaatimukseen suostuttiin. Tämä tarkoitti, että sodassa taistelun jälkeen sotilaat lähtivät keskellä yötä hakemaan kaatunutta kaveriaan jostain linjojen välistä.
Syntyi ainutlaatuinen tapa: Kaatuneet kuljetetaan oman maan multiin.
Se, mikä minua tässä erityisesti itkettää, on ajatus siitä, että ne parikymppiset pojat, jotka sodassa kaatuivat, olivat joidenkin äitien pikkupoikia.
Aiemmin olen ajatellut sodassa kaatuneet isinä tai puolisoina, mikä on toki ollut tragedia, mutta jollain lailla etäinen ajatus. Mutta että kotona on äitejä, jotka miettivät, mitä minun rintamalla olevalle lapselleni käy. Tämän tajuaminen koskettaa syvästi. Tietenkin omat pojat on haluttu saada takaisin oman maan multiin.
Tämän tapahtumaketjun ajatteleminen muistuttaa, että sodan uhraus ei ole ollut vain niiden rintamalla olevien miesten uhraus. Se on ollut hyvin paljon naisten, äitien uhraus.
Hyvää itsenäisyyspäivää.
Lue myös:
