Me ei olla koskaan raskaana
On paikkoja ja tilanteita, joissa miesten kannattaisi harkita, miten omaa sananvapauttaan käyttää. Yksi näistä pakoista on synnytysvalmennus.
Tuttuni oli valmennuksessa, jossa käsiteltiin pitkään synnytyksen kivunlievitystä. Mun mielestä valmennuksen pointti on rauhoittaa naisia, lievittää heidän pelkojaan (koska kukapa nyt ei ainakin vähäsen pelkäisi sitä, että vaginasta työntyy lähitulevaisuudessa kolmikiloinen jötkäle) ja kertoa asiallisesti, mitä synnytyksessä tapahtuu ja mitä eri vaihtoehtoja siellä voi omalle kohdalleen valita.
Oli puhuttu epiduraalista, ja valmennus oli loppumassa. Yhtäkkiä takarivistä viittasi itsevarman oloinen mies, joka melko tylyyn sävyyn alkoi tentata kätilöitä: "Täällä on nyt puhuttu paljon epiduraalista ja kivunlievityksestä. Mutta miksi ette ole kertoneet mitään niiden haitoista?!!"
Ei näin.
En tarkoita, etteikö miehellä olisi roolia raskaudessa. Hänen oikeus ja velvollisuus on ehdottomasti olla kiinnostunut raskaana olevan naisen ja lapsen hyvinvoinnista. Tekemistä riittää: Voi kysellä, miten toinen voi ja miltä tuntuu. Sanoa, että olet edelleen hirmuisen kaunis. Valvoa öisin, kun toinen ei saa unta. Kasvaa siihen tulevan isän rooliin. Voi ilman muuta ottaa selvää ja perehty kaikkeen. Oikeastaan tätä mun alkuperäistä ränttäystä suurempi ongelma taitaa yleensä olla se, että mies ei uskalla tai osaa ottaa tällaista roolia silloin, kun hänestä on tulossa isä.
Mutta jos mies on innokkaana messissä raskaudessa, hänen pitää muistaa, että toisen kehoa ei saa alkaa määräillä tai johtaa. (Jostain syystä tällaista ongelmaa ei ole ollut niillä mun naispuolisilla ystäväpariskunnilla, joista toinen on kantanut yhteistä lasta.)
Niin kauan, kun mies ei itse aio puskea jostain reiästään lasta läpi, hänen ei pidä kritisoida ja kylvää syyllisyyttä tai epävarmuutta niihin naisiin, jotka ovat synnyttämässä ja haluavat tehdä sen ilman pelkoa järjettömästä kivusta. Joo, mies saattoi tarkoittaa hyvää. Kyllä, hän haluaa lapselleen parhaan mahdollisen alun maailmaan saapumiseen. Mutta tämä meni liian pitkälle.
Mun terkkari kertoi, että hänen vastaanotollaan kerran yksi juuri synnyttänyt nainen sanoi itkuisesti, että synnyttäminen oli hänen elämänsä hirvein kokemus: Hänen miehensä oli estänyt häntä käyttämästä kivunlievitystä. "Mehän sovittiin näin." Terkka sanoi, että hän on harvoin suuttunut mistään näin paljon. Olen samaa mieltä, ja mä lasken tuon oikeastaan pahoinpitelyksi.
Raskaana oleminen on siitä jännä juttu, että vaikka melkein kaikki vanhemmuuteen liittyvä voidaan nykyään jakaa, niin raskaana olemisen kokemusta ei voida. Siksi mua ihmetyttää, kun kuulen miesten huomauttelevan vähän tylysti raskaana oleville puolisoilleen: "Hei, tuohan on muuten sun toinen kahvikuppi tänään." "Et voi käydä baarissa, vauvan kuulo huononee." "Et saa lakata kynsiäsi, kun lapselle tulee kemikaalikuorma."
Mies ei voi koskaan omistaa naisen kehoa, ei edes silloin, kun tämä kantaa miehen lasta.
Jos lapsen terveys on oikeasti uhattuna, niin sitten tuleva isä voi toki puuttua. Kyllä mä sen hyväksyn, että mies huomauttaa vaikka tupakoinnista tai alkoholin käytöstä, joskin silloinkin se pitää tehdä jotenkin rakentavasti: "Lopetetaan yhdessä polttaminen, minäkin lupaan olla juomatta nyt."
Osallistuminen tarkoittaa kiinnostumista, kyselemistä ja tasavertaista juttelemista. Ei ylhäältä tulevia käskyjä tai saarnoja. Mies ei voi omia raskaana olemista itselleen.
"Me ollaan raskaana", on ihan sympaattinen ja hauska lausahdus, ja sinällään se on suloista, jos mies on niin messissä, että kokee olevansa yhtä lailla odotuksessa mukana. Mutta mä koen sen silti jotenkin vaikeana. Asian voi ilmaista toimivamminkin, kuten: "Meille tulee vauva" tai "Meille syntyy lapsi."
Onko teille tullut vastaan kokemuksia, joissa mies kohtelee puolisoaan liian omistavaisesti?
Kuvat: Raskaana oleminen on taas pyörinyt mielessä, kun pikkusiskoni saa kesällä vavvan!
Lue myös:
Tietenkin isä jää hoitovapaalle
Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa