Maalaispoikaa kasvattamassa

Elämä oli sarja onnenhysrkäyksiä, kun vietin reilun viikon Turun saaristossa meidän mökillä. 

Siisteintä oli se, että meitä oli paikalla iso osa suvusta. Ihmisiä tuli ja meni, ja koko ajan oli semmonen muumitalomainen vilske ympärillä. Meidän 87-vuotias pappa käveli mailla ja mannuilla "katselemassa tiluksia" (pakko myöntää, että kerran luulin sen eksyneen jonnekin pusikkoihin vanhuudenhöperyyttään, mutta sitten kävikin ilmi, että se oli vain poimimassa ison ämpärillisen vadelmaa meille). Äbä avasi ravustuskauden (21.7.) onnistuneesti. Alpun pienempi serkkutyttö (10,5 kk) oppi kävelemään suvereenisti ja isompi viihdytti Alppua uskomattoman kärsivällisesti. (Kerran kun Alpun suusta valui pitkä kuolanoro vahingossa juurikin alapuolella pällistelevän serkun naamalle, mimmi vain tyynesti pyyhkäisi poskeaan ja jatkoi toimiaan. Joku toinen olisi saattanut hiukan ärsyyntyä.) Otto vei meitä purjehtimaan ja Lotta esitteli erityistaoitojaan. (Hän osaa päästää suullaan tuulen ääntä ja juosta portaat alas erittäin nopeasti. Lotta on siis isosiskoni.)

Aina vuodet ennen lasta mä olen ajatellut, että matkustelen kesän maailmalla vielä kun voin, mutta sitten kun saan lapsen, vietän ison osan lomasta maalla. Ja vaikka matkusteleminen on huippua, niin jos ihan todella mun sielun syvimpiin sopukoihin katsotaan, mökillä oleminen on kaikkein kivointa ja rentouttavinta. Huomaan, että nautin usein matkoista eniten muistellessani niitä jälkikäteen. Sen sijaan mökillä ollessani nautin ihan jokaisesta kuluvasta hetkestä.

Nyt kun mulla on tuo beebo, oikeutan itselleni tällaisen epäsuorittamisen. Voin jopa perustella sen sillä, että näin mä luon Alpulle hyvää luontosuhdetta ja juuria mulle tärkeisiin lapsuudenmaisemiin. (Koska luonnollisesti viiden kuukauden ikäinen lapsi on täynnä luontorakkautta nähtyään metsässä puun.) Tuntuu kyllä kummalliselta, että itse olen ollut puisen omakotitalon landespede, mutta mun lapsesta kasvaa kivitalossa asuva helsinkiläinen. (Stadin slangi siitä kuitenkin kitketään pois tiukalla otteella. Myöskään jääkiekkoa hän ei ala harrastaa. Ystäväni Ellan sanoin: "Koen epäonnistuneeni kasvattajana, jos lapseni haluaa harrastaa lätkää.")

Mutta ties vaikka jokin muistijälki Alpullekin olisi jäänyt alitajuntaan noista Kakskerran päivistä. Ainakin se on hymyillyt koko elokuun.