Luonto on trendannut tänä vuonna, ja se on ihanaa!

Tykkään itsenäisyyspäivästä. Etenkin tänä vuonna oli ihana katsella instasta, kun ihmiset ovat viettäneen koko vuoden Suomessa ja nyt postailevat mahtavia kuvia suomalaisesta luonnosta. Jos ajattelen Suomea ja itsenäisyyttä, niin ensimmäisenä ajattelen jostain syystä nimenomaan metsää ja järviä. Kaipa se liittyy siihen, että niitä kuvaillaan niin paljon Maamme-laulussa ja luonto liittyy niin vahvasti itsenäisyyskuvastoon. Yhtä hyvin voitaisiin puhua hyvinvointivaltiosta ja kaikesta siitä, mitä ihmiset ovat tässä maassa luoneet itselleen ja toisilleen. Suomalaisesta systeemistä.Tämän hetken luonnossa liikkumisen ja luonnon arvostamisen trendi on mielestäni vain ja ainoastaan kiva asia. Ilmiö ruokkii itseään. Kun joku tyylikäs hahmo postaa kadehdittavan ihanan kuvan vaikkapa auringonlaskusta Kolilta tai aamuhämärästä pitkospuilta, kuvan näkijälle tulee sellainen olo, että minäpä menen kanssa metsään tai järvelle postaaman kuvan itsestäni luonnosta. Julkaistuissa luontokuvissa on toki paljon performatiivisuutta, mutta eikö kaikilla muillakin elämän alueilla ole.Sitten kun sinne metsään, järvelle tai merelle on lähtenyt ja muistaa taas, miten mielettömän kaunista siellä on ja millaista rauhaa se itselleen tarjoaa, niin luontoon syntyy suhde, joka syvenee. Tekee mieli lisää. Saattaa herätä halu suojella omilla teoilla luontoa ja sen monimuotoisuutta. Kokee vastuuta siitä, että tämä säilyy itselleen ja seuraaville sukupolville.Voi tulla ajatus, että ehkäpä minä en lennäkään nyt kaukomaille, vaan mietin jonkun ihanan Suomi-kohteen seuraavaa lomaa varten. Tällä lailla minulle on tässä pikkuhiljaa käynyt. Oikein hekumoin sillä ajatuksella, että ehkä tämä koronavuosi oikeasti luo sellaista kollektiivista mielipidettä, että vaikka jonnekin Aasiaan lentäminen ei ole enää niin tavoiteltava asia.Juteltiin juuri ystävien kanssa, että vielä neljä vuotta sitten postailin meidän kuukauden Thaimaa-reissulta innoissani instakuvia ja pidin itseäni reippaana ja siistinä lapsen kanssa matkustavana seikkailijana. Asiat ovat muuttuneet niin paljon tässä välissä, että jos nyt lähtisin jonnekin kaukomatkalle, en välttämättä enää edes kehtaisia postata sieltä mitään. Hehehhe. Pitäisi tehdä koko matka salassa, ja on pakko myöntää, että osa matkan hauskuutta kyllä vähän rapisisi, jos siitä ei saisi iloita julkisesti. (Olen sitä mieltä, että se vanha pseudofilosofinen horina jos puu kaatuu metsässä ja kukaan ei ole kuulemassa, niin kuuluuko siitä ääntä voidaan vaihtaa jos lennät Aasiaan aurinkolomalle etkä postaa siitä instaan, niin olitko todella edes lomalla -horinaksi.)Ruotsissa lentohäpeä on jo vakiintunut termi. Vaikka lentäminen aiheuttaa vain noin 2 prosenttia kasvihuonepäästöistä, siitä silti on tullut tietyllä tapaa aikamme länsimaisen kerskakulutuksen symboli: perhesyyt ja työmatkat ovat erikseen, mutta kenenkään ei ole pakko lentää Etelän-lomalle kerran vuodessa.Mutta juu, syyllistämiset sikseen. Luopumis- ja kieltäytymispuhe on niin lannistavaa, sen sijaan saamispuhe on inspiroivaa. Ja nimenomaan sitä nämä suomalaiset luontokuvat ovat tarjonneet: ne ovat osoittaneet, mitä kaikkea kauneutta ja kokemuksia sitä voikaan saada täältä omasta ympäristöstämme.Nämä kuvat ovat ylläri-schmylläri meidän mökiltä Turusta. Keskimmäinen on kylän yhteiseltä rannalta, meillä ei ole omalla huvilalla vielä omaa laituria, se on ensi kesän heiniä.Jos emme olisi nyt kunnostaneet tuota suvun mökkiä, niin veikkaan että olisimme alkaneet tehdä sellaista, että kävisimme aina eri vuokramökeillä pitkin vuotta. Ystäväni kertoi, että hän on tämän koronavuoden aikana ollut neljällä eri vuokramökillä, välillä järven-, välillä merenrannalla. Tuon tyyppinen matkustaminen voisi olla kanssa aika kivaa.Toki jonkinlainen kaukokaipuu vaivaa edelleen, kun se kevään suuresti suunniteltu interrail peruuntui. Mutta nyt eletään tällaista elämää, ja tuntuu kivemmalta etsiä siitä myönteisiä kulmia kuin voivotella sitä, etten päässytkään viettämään vappua Lissabonissa.Toivottavasti luontotrendi on tullut jäädäkseen, ja toivottavasti meillä on vielä 50 vuoden päästä yhtä ihana luonto kuin tällä hetkellä.Pitää vielä kerran nyt kuunnella Vesalan ja Sjöroosin versio Finlandiasta, sitten voin siirtyä näistä pompööseistä isänmaallisista tunnelmista kohti työmoodia. Heheh.