Liian korkealla olevat odotukset
Kun olin 8-vuotias, meidän mamma vei munt Eduskuntatalon portaille marssimaan ja huuteli kovaan ääneen: "Tässä menee Suomen kolmas naispresidentti." (Tuolloin Tarja Halonen oli vielä feministien märkä uni, mutta meidän mammalla oli silti tarkka visio asiasta.) Tämä täysin sekopäinen tapaus kuvastaa tällaista milleniaalisukupolven perustavanlaatuista "ongelmaa". Nimittäin monille meistä on aina hoettu, että sinä voit tehdä ihan mitä vain.
Ja minä uskoin. Totta puhuakseni, uskon edelleen, että voin tehdä ihan mitä vain. Ja minulle tämä reunaehdottomuus on näyttäytynyt jonkinasteisena ongelmana, sillä kun alan ajatella että jos kerran pystyn mihin tahansa, niin onko tämä tämmöinen sitten tosiaan se, mitä mä kaikkein eniten haluan?
Meillä milleniaaleilla (eli vuosien 1980 - 1995 välissä syntynyt niin sanottu Y-sukupolvi) saattaa olla vääristyneet odotukset omasta elämästään. Huffington Postin tovi sitten ilmestyneessä kirjoituksessa aiheesta puhuttiin hauskasti. Siinä milleniaalien ongelma tiivistettiin matemaattiseksi kaavaksi.
Onnellisuus = todellisuus - odotukset
Jos odotukset ovat liian korkealla, onnellisuus jää miinusmerkkiseksi. Jos taas odotukset ovat matalammalla kuin todellisuus, onnellisuus jää plusmerkkiseksi. Eli ei pitäisi odottaa elämältä niin paljon?
Mä mietin tätä tosi paljon noin vuosi sitten, kun mulla oli päällä jäätävä kolmenkympin kriisi. Oli sellainen olo, että hei mähän pärjäsin aina tosi hyvin koulussa ja opinnoissa, olen aina tehnyt paljon töitä, missä se mun palkinto nyt sitten on? Missä upea menestys? Missä on muiden ihailu ja kunnioitus? Mitä mä oikein elämälläni teen? Muistan, kun viime keväänä oikein piehtaroin omassa huonoudessani ja ajattelin, että hitto mikä luuseri.
Jotain outoa on tapahtunut tässä vuoden sisällä. En oikein saa enää edes kunnolla kiinni noista mun ajatuksista, vaikka silloin ne tuntuivat siltä kuin eivät koskaan väistyisi mun päästäni ja olisin ikuisiksi ajoiksi tuomittu miettimään, miten ja miksi valitsin väärin elämäni polulla.
Kyse ei ole siitä, että olisin jotenkin eeppisesti tässä välissä menestynyt elämässäni. En todellakaan, lol! Sen sijaan mä en enää osaa sanoa, mitä se menestyminen oikeastaan edes tarkoittaa. Sitä että on joku titteli? Tai että on niin paljon rahaa, että voi lentää ykkösluokassa? Tai että joku jossain kovasti ihailee sinua? Koko menestymisen käsite jotenkin karkaa, kun alan miettiä sitä enemmän.
Toki menestyvää ihmistä voi kuvailla niin, että hän saa mainetta, kunniaa, rahee ja vähän titteliäkin, mutta koko ajan on tullut enemmän sellainen olo, että elämä sitten kuitenkin koostuu hirveän arkisista palasista. Ja jos niistä ei pidä, niin se ei kyllä sitä menestystä korvaa.
Äh, kaikki tämä kuulostaa ylös kirjoitettuna kovin lattealta. Mutta ehkä mun odotukset elämältä ovat muuttuneet realistisemmiksi kuin mitä ne nuorena tai keskellä kolmenkympin kriisiä olivat. Nykyään mun odotuksiin kuuluu sellaista, että haluaisin tehdä jotain ihan mukavaa mutta ei niin stressaavaa hommelia päivisin, iltaisin haluaisin nähdä puistossa lapseni kanssa mun kavereitani ja viikonloppuisin haluaisin vetelehtiä. Ja tällä hetkellä odotukset elämältä täyttyvät hyvin, ja mä olen aika onnellinen.
No, on sekin tietenkin ankea ajatus, etteikö saisi odottaa elämältään menestystä ja glooriaa. Ja uskonkin, että etenkin monen naisen ongelma saattaa olla sellainen "ei minusta kuitenkaan siihen olisi" ja sitten ne eivät koskaan edes yritä, koska ympärillä olevat rakenteet voivat painaa ihmistä alas. Kyllä kaikkia on hyvä kannustaa, eikä se nyt varmaankaan ihmiselle hirveästi haittaa tee, jos isoäiti vähän hulluttelee Eduskuntatalon rappusilla.
Mutta omalla kohdalla olen huomannut, että mitään sellaista "unelmien työtä" tai "huippumenestyneen ihmisen elämää" ei oikeastaan ole olemassakaan. Riittää kun tekee jotakin, lähtee johonkin suuntaan ja kokeilee vähäsen, niin kyllä kaikkea kivaa saa tehtyä. Toki ihailen kovasti ihmisiä, joilla on tarkka suunnitelma ja sitten he toteuttavat sen, menestyvät ja ovat onnellisia. (Onneen on monta reittiä!) Mä en taida itse vain olla ihan niin päämäärätietoinen, vaikka ihan ahkera olenkin.
Millaiset odotukset teillä on ollut nuoruudessa elämältä? Ovatko ne toteutuneet?
Kuvat otti ystäväni Lauri Hovi Seurasaaressa viime syksynä. Näytän niissä hieman supersankarilta viittoineni, mutta sellaisesta elämästä en koskaan ole haaveillut
Aihetta liippaa myös:
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN