Käänny hyvä ihminen
Hitti vie, tämä tyyppi tulee äitiinsä mukavuudenhalussaan, sillä kuka nyt haluaisi killua monta viikkoa pää alaspäin? Raskausviikkoja on takana 35+4, ja kamu ei halua kääntyä oikeaan synnytysasentoon. Vauvan takaraivo tuntuu täysin selvästi tuossa mun navan yläpuolella ja jalat vispaa oikean kyljen perukoilla. Välillä se puskee päätään siihen malliin, että ulostuloaukko voisi sen mielestä olla tosta mahan läpi. Joskus silloin ensi potkujen kohdalla en voinut ikinä kuvitella, että tuosta voisi tulla joskus niin voimakas, että se onnistuisi satuttamaan mua, mutta kyllä se välillä tuntuu vähän siltä kuin vatsan sisällä olisi mustelma ja joku painaisi sitä huvikseen. Toisaalta, varmaankin kaikki vanhemmat kuvittelevat, ettei niiden lapset voisi satuttaa niitä koskaan, ja sitten... miten traagista. En vain tiennyt, että se tapahtuisi jo näin pian.
Ei kun vakavasti, kyllä mua harmittaa tämä tilanne. Menen reilun viikon päästä synnytystapa-arvioon, mutta tällä hetkellä fiilikset on sellaiset, että jos tuo ei tuosta käänny, niin se on sitten suunniteltu sektio, ellei ne siellä onnistu vakuuttamaan mua siitä, että tyyppi mahtuu tulemaan ns peba edellä puuhun. Ennen tätä raskautta en todellakaan tiennyt, millaisia riskejä ruossa perätilasynnytyksessä on.
Toissa yönä viisaana naisena lueskelin netistä "suunniteltu sektio toipuminen" -juttuja ja eikö sieltä heti tullut vastaan tarina naisesta, jolle oli tullut verenmyrkytys ja hänen kohtunsa oli pitänyt poistaa. Kannattaa aina mennä noin neljän aikaan yöllä keskustelupalstoille, uni tulee helpommin!
On tietenkin mahdollista, että kamu vielä myöhäisheränneenä kääntyy. Ajattelin, että jos se olisi perinyt myös äänineuroosit multa, niin maiskuttelisin ruokaa vain tosi äänekkäästi (ja ehkä niiskuttelisin nenääni), niin se haluaisi korvansa mahdollisimman kauas mun suuenä-alueelta ja siksi kääntyisi pää alaspäin.
Kyllä mä tiedän, että alatiesynnytys olisi sekä lapselle että mulle lähtökohtaisesti terveellisempi homma. Se lapsi saa vissiin sieltä down underista jotain bakteereita, jolla vastustuskyky kasvaa. Eilen lounaalla mun kaveri kertoi, että jotkut plääbii sektion jälkeen vastasyntyneeseen jollain pyyhkeellä niitä äidin alapään bakteereja tästä syystä. Naurosin tälle groteskille tiedolle ehkä viisi minuuttia. Mutta jos se siihen menee, niin my body is ready, mikä vain parasta on vauvalle. (Tämä on kyllä niitä juttuja, joita en hälle sitten ikinä kertoisi. Itse en ainakaan haluaisi kuulla moisesta, kuulostaakin joltain voodoomeiningiltä.)
Tärkeintä mulle on tietenkin se, että tuolla lapsella on hyvät oltavat tuli se sitten miten hyvänsä tähän maailmaan. Mulla ei ole mitään sellaista En ole oikea nainen, jos en ole puskenut omin lantiopohjalihaksin lastani maailmaan -fiilistä. Tietenkin haluaisin ihan kiinnostuksen vuoksi kokea alatiesynnytyksen (onhan se nyt aikamoinen ticket to ride päästä tekemään jotain niin sairasta!). Lisäksi olisi kiva myöhemmin osallistua synnytysjuttuihin naisten kanssa vähän samalla lailla kuin miehet inttijuttuihin (oh god, mä siis ihan oikeasti äsken vertasin raskaana olemista varusmiespalvelukseen). Mutta jos näin ei käy, niin sitten pitää vain etsiä vähän keisarileikkausäitejä ja bondailla niiden kanssa (mikäli siis haluan bondailla tällä asialla, tai no ketä mä huijaan, tietty mä haluan!).
Jos jollain on tähän tilanteeseen jotain positiivista sanottavaa, niin just nyt joku hengennostatus ilahduttaisi mua. Sen sijaan Kaikki "elämäni tuhoutui sektion takia" -jutut voi käydä kirjoittamassa jollekin keskustelufoorumille.
Kuva: Minä matkalla neuvolaan kuulemaan, onko se vauva kääntynyt (no ei ollut, kyllä mää sen nyt itsekin tunnen)