Naiset nautiskelivat Jyväskylässä
“Äiti miks sun piti lähteä Jyväskylään?”
“Mun pitää välillä nähdä mun ystäviä, ja yksi niistä on muuttanut Jyväskylään.”
Voi että mulla oli niin ihana viikonloppu, kun ystäväni Aino kutsui meidät viisi naista Jyväskylään hänen isoon ihanaan kotiinsa nautiskelemaan elämästä.
Olen tuntenut nämä tyypit jo sellaisen 15 vuotta (ihan kummallista, miten sellaiset ystävät, joihin on tutustunut vasta aikuisena, on nekin jo tuntenut 15 vuotta!). Ennen lapsia näitä nautiskeluviikonloppuja oli enemmän, mutta nyt lasten saamisen jälkeen ne ovat ehkäpä vielä nautinnollisempia, ainakin merkityksellisempiä.
Alun perin olen tutustunut tähän porukkaan ollessani Bengtskärin majakalla oppaana, sittemmin meille muodostui Lukupiiri ja pikkuhiljaa kaikkea muutakin.
Näiden tyyppien seurassa jotenkin maadoitun, muistan, että elämä ei ole ihan hirveän vakavaa, eikä etenkään itseään oikein kannata ottaa kauhean vakavasti. Töistä me emme erityisemmin puhu, paitsi jos joku on tehnyt taiteellisesti jotain kunnianhimoista, kuten tässä jengissä moni on. Ovat suurin osa vanhoja taikkilaisia, kaikki hillittömiä esteetikkoja. On ihanaa, että ystävät ovat, kun itsellä ei oikein ole sellaisille jutuille silmää.
Mutta ennen kaikkea on vain tosi hauskaa.
Jyväskylässä ehdimme poseerailla eteerisesti Jyväskylä-kyltin edessä (Puten mielestä ei kovin kiinnostavaa), juoda teet Viilussa (jotain on tapahtunut ja olen alkanut juoda teetä, vaikka edelleen sydän sanoo, että se on vain vettä, johon joku on erehdyksessä lisännyt roskaa), syödä illallisen uudessa Kirkkopuiston bistrossa (22 euron kalalautanen oli erinomainen!).
Kävimme myös Jyväskylän taidemuseossa (aika pieni) ja kampusalueella (taivaallinen). Alvar Aallon suunnittelemat punatiilirakennukset ovat upeita. Etenkin tykkään yliopiston kirjastosta, joka on vastikään rempattu ja siellä on seinillä paljon taidetta. Muun muassa Kastehelmi Korpijaakon teos oli vastikään hankittu sinne, ja sen me metsästimme nähtäväksi.
Lauantaina kävimme bussilla (vaunuilla ilmaiseksi!) Säynätsalossa, jonka kunnaintalossa kävin viimeksi neljä vuotta sitten kesällä. Edelleen käymisen arvoinen paikka!
Mutta kuten usein käy kaikkien ihanimpien viikonloppujen jälkeen, nyt oli jotenkin tosi raskas palata kotiin. Vaikka lapset olivat hirveän ihania halatessaan eteisessä ja kaikkea, niin oikeasti olisin vain halunnut kaivautua koloon.
Onneksi tänään oli vielä illansuussa naapuruston perinteinen Halloween-juhla (kiitos Niina, olet eeppinen!) ja ennen kaikkea onneksi minä tyttö laitoin kellojen siirtämisen vuoksi tänään lapset nukkumaan jo kello kahdeksan. Ensimmäsitä kertaa elämässä onnistuin tässä!!!! Uskomatonta!
Mutta juu, pakko myöntää, että nyt on vähän tyhjä olo. Oli ehkäpä liian hauskaa. Mutta semmosta elämä on, välillä on liian hauskaa.
