Ajatteluaikaa vauvan kanssa
RV 26+5 ja sen on näköinen.
Makoilen taas hotellihuoneessa. Tämä alkaa kuulostaa siltä kuin ramppaisin hotellissa koko ajan, mutta se on väärä luulo. Nyt vain sattui kaksi mahdollisuutta lyhyen ajan sisällä, kun Tiki antoi mulle joululahjaksi yön hotellissa ja meidän äiti tuli viettämään yön lasten kanssa.
Mutta ah, kyllä tämä vain on ihanaa. Olen raskausviikolla 26+5 eli toinen kolmannes alkaa olla pian takana. Tuntuu tärkeältä välillä oikein kunnolla upottaa ajatukset huhti–toukokuussa syntyvään vauvaan. Eilen makoilin kylvyssä ja kuuntelin klassista musiikkia.
(Kyllä te tiedätte: kylpy + klassinen musiikki aiheuttaa välittömästi tunteen kuin olisi jossain elokuvassa, ja se on yleensä mukava tunne, kunhan ei ole kauhuelokuvassa.) Vauva innostui oikein kunnolla mekastamaan.
En muista olenko koskaan aiemmin tilannut kolmen ruokalajin menuta hotellihuoneeseen, mutta oli kyllä ehdottomasti rahan arvoista.
Menun syöminen huoneessa tuntui luksukselta, kun ruoat sai vetää omaan tahtiinsa. Toisaalta pidemmän päälle tällaiset kalliimmat annokset on kyllä kivempi syödä ravintolassa oikean protokollan saattelemana.
Pitelin käsiäni vatsalla ja tunsin potkuja ja möngerryksiä ja koin jonkinasteista yhteyttä tuohon pieneen ihmiseen, joka sovelluksen mukaan on näihin aikoihin ensimmäistä kertaa avannut silmänsä. Se varmaankin syntyy taas sinisilmäisenä ja sitten silmät muuttuvat ruskeiksi, näin meidän lapsille aina käy (vaikka aina pidän sormia ristissä, että jäisivät sinisiksi, kun Tikillä on niin kauniit siniset silmät).
Oli suloista, kun sai oikein ajan kanssa miettiä, että siellä olet sinä. Luultavasti jossain epämääräisessä ja -mukavassa asennossa, mutta se on juuri nyt sinun kohdallasi täysin luonnollista, ehkä jopa mukavaa. Ja sitten hetken päästä tulet meidän aika villiin katraaseen, jossa luultavasti olet ainakin ensimmäisen pari vuotta aika lailla sivusta seuraaja, koska täällä on pääroolit jo aika lailla täytetty. (Jep, Didi, talkin to you.)
Kun aamulla heräsimme, taivas oli sininen. Aurinkoinen tammikuu on saapunut!
Me emme vielä tiedä luonteestasi mitään, mutta veikkaan että saat tulla rauhassa juuri sellaiseksi kuin haluat. Kolmatta lasta ei oikein enää jaksa edes yrittää laittaa mihinkään muottiin, ensimmäiset ovat tehneet niin selväksi, että vanhemman tehtävä on about pitää lapsi hengissä ja yrittää vihjata, että eläinten muotoisten laukkujen käyttäminen on mautonta (vain vihjata, ettei mene vastareaktioksi ja lopputuloksena lapsi säilyttää lelunsa ja läppärinsä läpi elämän siilin näköisessä käsilaukussa).
Aamupalalla yritettiin äsken Tikin kanssa miettiä nimiä. Ei keksitty mitään. Niin monesta nimestä on jollain lailla miinusmerkkisiä muistoja. Heheheh. Mutta on tässä onneksi vielä muutama kuukausi aikaa ennen syntymää… ja syntymän jälkeenkin!
Pian on check-outin aika, ja lähdetään kotiin hengailemaan meidän jo nimettyjen lasten kanssa. Näissä hotelliöissä on sekin hienous, että on kivaa puhua Tikin kanssa lapsista niin, että he eivät ole läsnä.
Se on sellaista vähän omahyväistä päivittelyä, että kyllä se Alppunen on niin empaattinen ja kultainen poju. Ja ai vitsit, se Didi osaa vain niin hienosti ja tarkkanäköisesti käyttää kirosanoja (todellisuudessa: joululoman missio oli saada se luopumaan jumalaudan käytöstä, make Didi’s mouth clean again. Nykyään se onneksi hokee enemmän: “Voi hyvänen aika!” kuin sitä jumalautaa.)
Levänneenä kotiin.
Ja sitten on ihana mennä kotiin, jossa molemmat ryntäävät eteisessä vastaan. Alppu esitellen jotain rakentamaansa legoasiaa ja Didi ölisten jotain itse keksimäänsä laulua tai oivallusta elämästä.
Tuntuu tosi kivalta, että meille saapuu kolmas tuollainen ilon tuoja.
