Vauvelo täytti 5 kuukautta
Oi oi oi! Pian on puolet vauvan vauvavuodesta takana. Anteeksi kun toistan itseäni jatkuvasti, mutta on niin hassua, että silloin kun Alppu oli vauva, minä vain jatkuvasti odotin, että se olisi vanhempi. Alitajunnassa oli niin tiukkaan semmonen ajatus, että “mitä pidempään se on hengissä, sitä todennäköisemmin se pysyy hengissä jatkossakin”. Eli siis puhdas kauhu.
Nyt tätä kauhua ei ole. On vain ihana vauva, jolla ei ole minkään maailman kiirettä kasvaa tai kehittyä.
Vaupsukka on semmoisessa vaiheessa elämänsä kehityskaarta, että selällään se ei hereillä viihdy, vaan kääntyy välittömästi vatsalleen. Ongelma vain on se, että ei se kyllä vatsallaankaan viihdy. Raajat vispaa joka suuntaan niin kuin se yrittäisi lentää (Didi aina sanoo: kato vauva yrittää uida, vauva ui!), mutta mitään ei tapahdu.
Paitsi silmitön turhautuminen. Vauva ei halua myöskään laskea päätään vatsallaan ollessa lattialle, mikä tarkoittaa sitä että se väsyy. Ja sitten se ölisee. Eikä se osaa myöskään kääntyä vatsaltaan takaisin seljälleen (minkä takia minä jotenkin edelleen kääntelen sitä öisin takaisin selälleen, kun se on kääntynyt mun vieressä vatsalleen unissaan – tässä meiningissä ei ole järjen hiventä). Niinpä hän ikään kuin luo itse itselleen ansan: kääntyy vatsalleen, ei pääse pois vatsaltaan. (Herran pieksut miten monta riviä kirjoitin juuri vauvan kääntymisestä. En usko että edes vauvafysioterapeuttien oppikirjoissa puhutaan tästä aiheesta näin anaalisella tasolla).
Mutta koska kaikki on vaihetta vain, niin tiedän, että hänenkin aika tulee oppia kääntymään takaisin. Tai peräti ryömähtämään vähän eteenpäin!
Tämä on hyvä, sillä meillä on alkanut tuhoutua kaikki vauvakamat, jotka perustuvat siihen että vauva on paikallaan. Sitteri, joka saatiin Kapu-vauvalta, joka on ollut Alpulla, Didillä, T:llä, A:lla, G:llä ja ties kenellä vauvalla. Mutta nyt sen loppu koitti, kun Didi renkui siinä niin mielivaltaisella voimalla, että metalliosat lähtivät irti.
Myös aktiivimalli (eli siis semmonen leikkimatto, joka joskus Juha Sipilän aikana ristittiin aktiivimalliksi) on ottanut arvatenkin Didin rajun kohtelun myötä semmoista hittiä, että yläkaaret ovat tuhoituneet. Valitettavaa, mutt sekin joutuu nyt leikkimattojen hautuumaalle elikkä energiajakeeseen.
Toisaalta saan tyydytystä siitä, että meidän vauvan kohdalla nämä esineet käytetään todellakin loppuun saakka. Ja myös siitä, että nyt kun juuri pakkailin 62 vaatteita pois, niin toden teolla annan ne pois, eivätkä ne enää koskaan tämän jälkeen astu tähän talouteen.
Enkä ole edes haikea, vaan olen iloinen! Elämä jatkuu, tulee uusia vaiheita!
(Hän selittää itselleen kyynel silmässä.)
Vaupsukka ei juuri päiväunista välitä, nukkuu sellaista 20–30 minuutin stinttejä yleensä. Jotenkaan se ei ole minua haitannut. On kuitenkin yleensä melko hyvällä tuulella hereillä ollessaan.
En ole jaksanut antaa sille vielä mitään ruokaa, Tiia Rantanen tarjosi sille vähän vesimelonia lounaalla, muuten hänen pikku suukkiinsa ei ole maidon lisäksi eksynyt mitään. Mutta ehkä pian… jos laiskuus väistyy.
Hän nauraa. Paljon. Yleensä päivässä on ainakin yksi hetki, jolloin hän oikein sillä lailla hekottelee täysiä. Yleensä siihen liittyy Didin sekoilu. Vaikka sisko häntä aika paljon kurmottaa, niin vitsi nuo vaikuttavat jo nyt olevan aikamoinen kaksikko.
Pikku-Putte on tässä kuussa käynyt huvilalla, viihtynyt metsässä, retkeillyt Suomenlinnassa, ollut hoidossa pari kertaa parin tunnin ajan ja sen semmoista. (Suostui syömään pumpattua maitoa pullosta! Jee! Korviketta sen sijaan ei suostunut, buu!) On ollut mukana kainalossa työhommissakin, esimerkiksi Kelan tapahtumassa, jossa olin juontamassa perhevapaauudistuspaneelia.
Vielä vauvaa ei ole kukaan muu nukuttanut yöunille. Mutta parin viikon päästä pitäisi Tikin hoitaa homma, sillä minä olen menossa Gummeruksen 150-vuotisjuhliin.
Olen viime aikoina lukenut Putelle Hannele Huovin Hiiri mittaa maailmaa -runokokoelmaa ja jotenkin ollut aivan liikutuksen tiloissa. Etenkin kaikki vuodenaikarunot… minun pieni vauvani kokee ensimmäisen syksynsä!
Mulla on tapana pitää vauvaa sylissä, niin että hänen pienet kasvot ovat ihan kiinni mun kasvoissa. Pidän silmiä kiinni ja vain hengittelen hänen vauvuuttansa sisään. Ratikassa, kotona, milloin missäkin.
Minun ihana vauvani.
Vauvelon taival:
