Ulkopuolisuus suojaa ja turmelee
Kirjamessuviikonloppu oli juhlia, hauskoja tapaamisia, esiintymisiä ja skoolauksia täynnä. Perjantain Ruotsin suurlähetystön kirjailijakutsut sekä lauantain Gummeruksen kirjamessukirjailijaillallinen olivat ihania tilaisuuksia, ja oli älyttömän kiva jutella hauskojen kirjailijoiden kanssa. Viikonlopusta jäi mieleen, että Pajtim Statovci, Vera Vala ja Minna Rytisalo ovat sympaattisia ja hauskoja kirjailijoita, Sisko Savonlahden ja Anniina Tarasovan hauskuuden tiesin jo entuudestaan.
Iloinen yllätys oli myös se, että kirjani Kaikki rahasta voitti Helsingin Kirjamessujen Tietokirjaraadin(!!!). Jaetulla ykkössijalla oli minun kirja sekä Mari Mannisen Kiinalainen juttu - 33 Kiina-myyttiä, jotka vaativat kumoamista. (Mannisen Yhden lapsen kansa oli upea kirja, joten hänen kanssaan voiton jakaminen tuntuuu mielettömältä.)
Oli kiinnostavaa hengailla viikonloppu kirjailijoiden kanssa, jotka todella tuntuivat elävän ja hengittävän kirjamaailmaa ja kirjailijuutta. Itse olen kirjoittanut vain tietokirjan, ja näiden tyyppien rinnalla tuli vahva fiilis, että kyllä se on fiktio, joka on kuningaslaji, ja tietokirjan kirjottaminen on asia erikseen. En siis mitenkään väheksy tekemisiäni, mutta huomasin kokevani ulkopuolisuutta kirjailijaskenessä.
Tämä on varmaankin aika yleinen ja inhimillinen puolustautumiskeino: silloin kun en koe oloani täydellisen renotutuneeksi jossain viitekehyksessä, asetan helposti itseni vähän ulkopuoliseen asemaan. Kirjailijoiden seurassa ajattelen olevani ennen kaikkea toimittaja, sama pätee siinäkin, kun hengailee menestyvien bloggaajien kanssa. Kelailen, että "bloggaaminen on harrastus ja oikea ammattini on toimittaminen".
Hehheh, toimittajien kanssa ei sitten ole pakotietä. Mutta toisaalta toimittajat nyt ovat jotenkin samanlaista nössykkää jengiä kuin itsekin olen, että siinä ei tarvitse miettiä identifioitumiskysymyksiä, sitä vain puuhastelee omia hommiaan. (Oma juttunsa on sitten sankaritoimittajat, mutta heitä mulla ei ole juurikaan kaveripiirissä.)
Tietyllä tapaa tällainen itsensä ulkopuoliseksi tarkoituksella asettaminen on vähän ylimielistä. Ikään kuin annan itselleen luvan ajatella, että "en minä yritäkään tässä parastani, en minä oikeastaan kuulu tähän joukkoon, kunhan vähän hengastelen". Vaikka voi olla, että oikeasti olen yrittänyt paljonkin, mutta sitten vain mieli keksii pakokeinoja siihen, miksei tarvisisi esimerkiksi vaikka kadehtia tosten menestystä, kun voi ajatella alun perinkin, etten ole kisassa mukana. En siis kadehdi kenenkään menestystä, mutta ehkä se johtuu juurikin tästä, että ajattelen, että "kirjan kirjoittaminen oli hauska pikku projekti, mutten ole ammatiltani kirjailija".
Olen ylipäänsä aina haalinut elämääni monia eri vaihtoehtoja, vähän sellaisella ajatuksella, että jos tämä kosahtaa, niin minulle jää muutakin. Silloin voi olla suht rennosti yrittämättä niin paljon. Minulla on aina ollut muutama eri kaveripiiri, ja on ollut huojentava ajatus, että jos joku huomaakin yhtäkkiä mun suuren mulkvistmaisuuteni, niin sitten voin siirtyä hengailemaan enemmän toisten ystävien kanssa. Ei mikään ole koskaan kosahtanut, mutta ihan vain jo tieto siitä, että ulospääsy on, tekee mielestä levollisemman. (Okei, Hesarissa kerrottiin kerran, että avioparieillä on yleensä mielessä muitakin puolisoehdokkaita, että jos tulee ero, niin on jo seuraava, jota voi lähteä riiuustelemaan. Oma varautumiseni ei ole mennyt ihan näin pitkälle.)
Toisaalta on kuitenkin olennaista, etten koe aina ja kaikkialla ulkopuolisuutta, vaan esimerkiksi perheen tai parhaiden ystävien seurassa ihan sellaista tiukkaa joukkoon kuulumisen tunnetta. Se pelastaa monelta ja antaa juuret omalle toiminnalleen.
Ulkopuolisuuden tunteella ei ole oikeastaan tekemistä sen kanssa, etteivätkö tapaamani ihmiset olisi mukavia ja toivottaisi minua tervetulleeksi (päinvastoin, tunsin tässä räävittömässä ja humaltumiseen taipuvaisessa jengissä itseni hyvin kotoisaksi), vaan ihan siitä, että sitä vähän pelkää asettaa itsensä alttiiksi jollekin, tyyliin julistaa, että tässä sitä ollaan kirjailijoita.
Voi myös olla, että olen vain vähän uupunut rankan viikonlopun jälkeen, ja ulkopuolisuus syntyy ihan vain siitä. Tikillä on usein tapana etenkin pikku kohmelossa toistella V. A. Koskenniemen runoa: "Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin."
Heh heh.
Asetatteko itseänne koskaan tarkoituksella ulkopuoliseksi?
Lue myös:
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN