Tehdään näistä ilmastovaalit
Ei ole varmaankaan ketään ystävää, kenen kanssa en olisi puhunut viime päivinä, kuukausina tai vuosina ilmastonmuutoksesta. Veikkaan, että omassa viitekehyksessä olevat ihmiset miettivät sitä aivan joka päivä. Ajatus maapallon lämpenemisestä ja tulevien vuosien massiivisista ongelmista varjostaa ihan päivittäistä arkea. Tästä syystä viime viikon ICPP-raportti aiheutti itsessäni kahdenlaista reaktiota: Ensinnäkin jes! Nyt tähän herätään, nyt jopa Suomen hallitus puhuu tästä! Nyt EU herää tähän. Ja toisaalta: Mitäs helvettiä?!!!! Miksi tämä ei ole ollut aiemmin teidän mielessänne koko ajan? Miten te voitte edelleen sulkea tältä silmänne? Miksi kaiken täytyy olla niin hiton lyhytnäköistä?
Tunneskaala vaihtelee toivosta pettymykseen ja takaisin toivoon. Kun nyt kuka missäkin puhuu siitä, miten "meidän lapset sitten aikanaan ihmettelevät, että miten te päästitte hommat tähän kuntoon", niin tekee mieli sanoa, että minä ihmettelen jo nyt, miten te päästitte hommat tähän kuntoon. Olen todella katkera poliitikoille ja monille yrityksille siitä, että tilanne on päästetty tähän.
Nyt on puhuttu, että kevään 2019 vaalit voisivat olla ilmastovaalit. Ilmastonmuutos voisi oikeasti olla yksi kantava teema vaaliväittelyissä, ja puolueet pakotettaisiin kertomaan omat keinonsa ilmastonmuutoksen ehkäisyyn. Itse en esimerkiksi pidä autoveron laskemista ilmastotekona, vaikka sillä saataisiinkin mahdollisesti uusittua Suomen vanhaa autokantaa.
Työskentelen taustatoimittajana Noin Viikon Studio -ohjelmassa, ja siksi politiikkaa tulee seurattua nyt erityisen tarkkaan. Edellisviikon jaksoa tehdessä juttelin politiikan toimittaja Eeva Lehtimäen kanssa siitä, tuleeko näistä oikeasti ilmastovaalit. Ikävä kyllä hän veikkasi, että aihe ehditään kyllä seuraavassa viidessä kuukaudessa unohtaa. Sote, sosiaaliturvajärjestelmä ja maahanmuutto ovat isoja ja tilaa vieviä aiheita. Ja ymmärrän sen kyllä.
Mielestäni ilmastonmuutos on näitä aiheita vielä tärkeämpi aihe. Sen pitäisi olla kattoaihe, joka lävistää kaiken. Ja niinhän se tekeekin. Siirrytäänkö enemmän kuluttamisen verotukseen, joka on tasavero eli vaikuttaa enemmän pienituloisiin kuin suurituloisiin? (Oikeisto-vasemmisto-kysymys) Hakataanko metsiä entiseen tahtiin, jolloin työpaikkoja säilyy mutta metsää ei? (Keskusta, demarit) Nostetaanko kehitysapua nykyisestä säälittävästä alle 0,4 prosentista, mikä ehkäisisi niin ikään ilmastonmuutosta? Annetaanko koulutukselle ja tutkimukselle rahaa vai leikataanko lisää? Lasketaanko tuloveroa ja yritetään saada ihmiset kuluttamaan enemmän? Aletaanko muovia tai lentämistä verottaa enemmän? Lopetetaanko lihantuotannon tukeminen? Jatketaanko kivihiilen polttamista? Yritetäänkö luoda uusia talouden malleja? Nämä eivät totisesti ole mitään yksinkertaisia päätöksiä.
En enää pysty ajattelemaan suuria päätöksiä ilman, että mietin niiden ilmastovaikutuksia. Joskus tuntuu siltä, että tässä on sukupolvien välinen vahva kuilu. Kun Annamari Sipilä kirjoittaa paheksuen Hesarissa, miten "suomalaiset asuvat aivan liian ahtaasti", niin vitutus nousee nollasta sataan. Elä ja kuluta sinä miten huvittaa, mutta älä yritä kaupata epäekologisempaa asumisvaihtoehtoa jonain normina Suomen päämediassa kansalle!
Ja arvatkaa mikä on masentavaa? Se, että tutkimuksen mukaan suurin aikomus äänestää tulevissa vaaleissa on yli 64-vuotiaiden keskuudessa (91 %). Näin karikatyyrisen ilkäesti sanottuna: joukko, joka ei halua luopua saavutetuista eduista ja joka ei ehdi kärsiä ilmastonmuutoksen pahimmista ongelmista äänestää eniten (kyllä kyllä, poikkeuksia löytyy, onneksi lauantain ilmastomarssilla oli paljon myös yli kuusikymppisiä ihmisiä). Nuoria ei äänestäminen kiinnosta. Vielä. Mutta laitetaan kiinnostamaan.
Lehtimäki sanoi nimittäin hyvän pointin: On myös meidän asiamme, tuleeko näistä ilmastovaalit. Vaadimmeko sitä, jaksammeko pitää aihetta keskustelussa? Kysymmekö me aiheesta ehdokkailta, twiittaammeko aiheesta vaalipaneelien aikana, pidämmekö aihetta esillä?
Myönnän, että olen ollut ilmastoaiheiden suhteen täällä blogissa vähän pelkuri. Kun kirjoittaa mitään ekologisuudesta tai ilmastonmuutoksesta, niin saa hyvin nopeasti jeesustelijan leiman. Omasta käytöksestäni löytyy hirveästi korjattavaa ja tuomittavaa, eli siinä mielessä ilmastosaarnaajan roolin ottaminen on hankala, on helpompi olla käsittelemättä koko aihetta, koska käsittelemällä sitä antautuu mahdolliselle kritiikille.
Jokainen keskustelu ystävieni kanssa on tullut siihen tulokseen, että tämä ei ole ollenkaan helppoa. Meidän roolimme on hirveän ristiriitainen: tehdään töitä, jotta saadaan rahaa, kulutetaan, maksetaan veroja, joilla pidetään tätä yhteiskuntaa koossa. Ei tästä voi irtisanoutua. Mutta tätä voi yrittää muuttaa.
Olen puhunut yksilön vastuusta ilmastonmuutoksessa (ja lol, kirjoittanut kulutuskriittisestä elämänasenteesta kokonaisen kirjan). Olen sitä mieltä, että kaikkien pitää osallistua, kyllä yksilöllä on väliä. Ja jatkossa pitää puhua enemmän yksilönkin valinnoista, vaikkei itse teekään aina oikeita valintoja.
Mutta aion puhua myös politiikkojen vastuusta, rakenteista. Niillä meidän yksilöiden valintoja muokataan ja iso muutos saadaan aikaiseksi. Tästä lähtien aion rohkeammin kirjoittaa näistä ilmastoasioista, silläkin uhalla, että leimaannun tekopyhäksi.
Aion äänestää tasan sitä puoluetta ja tyyppiä, joka tekee eniten ilmastonmuutoksen ehkäisemisen eteen. Aion seurata tulevia vaaleja ja ehdokkaiden sanomisia silmä kovana. Aion sivaltaa urpoja ja nostaa hyvien ratkaisujen esittäjiä. Vihreät eivät ole ainoa ilmastopuolue, joka ikinen puolue voi olla ilmastopuolue. Kaikkia tarvitaan, jotta me oikeasti saamme tämän homman toimimaan.
Laitetaan poliitikot tekemään meille hyviä päätöksiä!
Kuvat: Osallistuttiin sisarusten kanssa ilmastomarssiin lauantaina, ja tehtiin tietenkin hienot kyltit.
Lue myös:
Siirrytään nykyisestä paskataloudesta kiertotalouteen
Ostan vaatteet seuraavaksi viideksi vuodeksi