Teatterisuositus: Joulu tulla jollottaa
Kirjoitin syksyn alussa bucket listin, jossa kerroin, että haluan viedä Alppusen katsomaan nukketeatteria. Ystäväni Anna luki tuon postauksen ja laittoi heti viestiä: Mennään poikien kanssa Nukketeatteri Sampoon katsomaan Joulu tulla jollottaa -esitystä.
Sunnuntaina sitten mentiin! En ollut aiemmin vienyt Alppua kulttuuririentoon, jossa täytyy keskittyä selvästi yhteen asiaan. Ollaan oltu muskarissa vuosi ja taidenäyttelyissä kymmeniä kertoja, mutta tällainen lapsille suunnattu nukketeatteri oli täysin uutta. Pakko sanoa, että mua jännitti aika paljon etukäteen. Vaikka tiesin, että tuonne voi viedä alle 2-vuotiaan lapsen, mietin, että mitä tästä oikein tulee.
Sampo on hauska pieni nukketeatteri Erottajalla. Lämpiöön kuuluu kahvila, jossa on mukava leikkinurkkaus lapsille. Törmäsin myös erääseen toiseen kulttuurimamaan, joka tiesi kertoa, että tuolta saa arkisin myös lounasta ja etenkin lapsen kanssa paikka on tosi kiva. Kätketty aarre kaupungin siimeksesä siis!
Mentiin paikalle hyvissä ajoin, jotta lapset ehtisivät tottua ajatukseen teatteriin menemisestä.
Sitten sisään teatteriin! Saatiin eturivin paikat, ja ennen esitystä Alppu halusi juoksennella ympäriinsä tarmokkaasti. Tässä vaiheessa mua vähän pelotti. Kuitenkin sillä hetkellä, kun esitys alkoi, Alppu liimaantui mun syliin ja alkoi kihertäen katsoa näytelmää. Kolme muusikkoa soittivat, lauloivat ja esittivät erilaisilla nukeilla 45 minuutin shown. Lauluissa leivottiin pipareita, tehtiin joulukortteja ja käytiin joulusaunassa. Niitä säestettiin kitaralla, harmonikalla, huuliharpulla ja rummuilla. Mukana sai laulaa monessa kohdassa, ja se oli helppoa, vaikka laulut olivatkin uusia.
Oli äärettömän liikuttavaa, kun aina uuden nuken tullessa lavalle Alppu osoitti innoissaan sormellaan sitä ja hihkui. Lisäksi hän vanhana kulttuurikodin kasvattina osasi aina taputtaa ja huutaa kannustavasti jee oikeassa kohassa. Taputtaminen olikin yksi parhaimpia juttuja.
Ehkä parinkymmenen minuutin kohdalla Alppusen keskittyminen herpaantui, ja hän yritti lähteä vaeltelemaan ympäri salia. Kaikki muut lapset (myös Alppua nuoremmat) istuivat täysin tyytyväisinä paikallaan, tietenkin.
No, esiintyjät olivat onneksi todellisia ammattilaisia, sillä vaikka Alppu välillä läheni uhkaavasti heitä, nämä vain jatkoivat laulamista ja katsoivat hymyillen silmiin Alppusta. Sitten Alppu taas perääntyi penkilleen katsomaan esitystä.
Esitys meni tosi nopeasti ja mun kannalta myös kivuttomasti, siitä jäi siis tosi hyvä mieli. Se jaksoi lopultakin pitää otteessaan 1 vuoden ja 9 kuukauden ikäisen vilkkaan ukkelin. Tämä taas tarkoittaa sitä, että aion ehdottomasti käydä tuolla Sampossa uudestaan.
Edelleen tuntuu vähän larppaamiselta, että juuri minä olen nyt tämä ihminen, joka täällä kulttuuritapahtumassa muiden perheiden seassa operoi. Osa musta edelleen samastuu enemmän niihin lapsiin, jotka sitä kulttuuria kuluttaa ja hihkuu kesken esityksen, ei niinkään vanhempiin. (En kuitenkaan sellaisella saastaisen hipin ernu -tavalla, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.)
Mutta uskoa se täytyy, että nyt minä olen nyt se vanhempi. (Koska ei tästä muuten tulisi yhtään mitään.)
Mitä muita kulttuurimenoja suosittelisitte noin kaksivuotiaalle lapsoselle?
Lue myös:
Alemmuudentunteita vauvojen värileikissä