Tätä puolison ei tarvitse tietää

rakkauslukko.jpg

rakkaudenlukko.jpg

"Me kerrotaan toisillemme ihan kaikki", on monelle pariskunnalle ylpeyden aihe. Kaikki arjen pienet sattumukset, työpäivän tapahtumat ja päässä pyörivät asiat jaetaan iltaisin ruuan ääressä. "Puhumalla parisuhde pelastuu", kuuluu neuvo.

Mä taas olen sitä mieltä, että välillä kannattaa olla ihan vain hiljaa ja syödä illallinen yhdessä Netflixiä katsellen. (Huom! Kuitenkin yhdessä.) Mun mielestä omalle kumppanille ei todellakaan kuulu tai edes kannata kertoa kaikkea. Päinvastoin, on lukuisia asioita, joita jätän ihan tarkoituksella kertomatta. Mun mielestä se on huomaavaista, sillä näin säästän Tikiä turhalta kuormitukselta tai pitkästymiseltä. Sen sijaan yritän miettiä oikean kohderyhmän mun horinoilleni. Jotkut jutut kannattaa kertoa mieluummin työkaverille, äidille, siskolle, ystävälle tai vaikka purkaa blogiin. 

Otetaan esimerkiksi ärsyttävät työasiat. Jos vain mitenkään mahdollista, niistä ei kannata horista himassa. Koska työnantaja ei maksa mulle palkkaa illoista, en myöskään uhraa omaa aikaani työasioiden ajattelemiseen iltaisin. Ja jos mä alan jauhaa niistä miekkoselle, joudun samalla ajattelemaan niitä. (Okei, mulla ei tällä hetkellä ole kauheasti työasioita.)

Sitä paitsi, työärsytyksistä on hauskinta jauhaa omille työkavereille. Vain he ymmärtävät, miten typerä joku tilanne on ja saavat samanlaista nautintoa asiasta paasaamisesta. Kukaan muu ei myöskään osaa laittaa harmeja omaan kontekstiin. Kerran esimerkiksi valittelin jotain työjuttua Tikille, ja se ehdotti heti: "Sä voit kyllä irtisanoutua, kyllä meidän talous kestää sen." Mä olin siihen vähän että wooot? Ei tuo asia nyt niiin paha ole, kunhan vähän vain vänisin.

Eräs mun ystävä, joka sai lapsen vuosi sitten, sanoi että nykyään kun lapsi tuo suhteeseen niin paljon puitavaa, hän oikein säästelee miestään työasioiltaan. Jauhettavaa on muutenkin niin paljon.

Välillä kannattaa myös kaataa muitakin murheita jonkun muun kuin puolison niskaan. Sitä varten ystävät ovat! Kun mä valitan mun elämästäni vaikka Raisalle, Raisa kuuntelee empaattisesti ja tarjoaa ratkaisuja, muttei kuitenkaan menetä yöuniaan mun ongelmieni takia. Oman kumppanin huolet taas ottaa aina kuolemanvakavasti ja ajattelee, että voi itku, miten tuo oikein selviää tästä, ihan kammottavaa! (Sama koskee omia vanhempia, niiden huolia suree aina tuhat kertaa enemmän kuin ystävien ongelmia.)

Mun kokemuksen mukaan miekkoset saattavat avautua naikkoselle enemmän kuin naikkonen miekkoselle. Tämä johtuu siitä, että naisella on aina ollut elämässään paraskaveri (kyllä, yhteen kirjoitettuna) ja monta luottoystävää, joille jauhaa mielenliikkeistään. Miehet taas eivät ole tottuneet jakamaan murheitaan ystävilleen samalla tavalla, ja siksi naisesta tulee niiden paraskaveri. Sitten mies huumaantuu siitä, että "määhän voin kertoa tuolle mitä tahansa" ja sitten se kanssa kertoo. Ja kertoo. Oikeasti oma puoliso ei koskaan saisi olla paraskaveri, vaan sellainen pitäisi olla erikseen. Joojoo, kyllä Tiki on mun paras ystävä ja sielunkumppani ja what not, muttei kuitenkaan paraskaveri. Kyllä tie tiedätte. (Tämä oli nyt melko stereotyyppinen luonnehdinta naisista ja miehistä, vedin vähän mutkia suoraksi.)

Toki isot huolet kannattaa kertoa puolisolle, se on selvä. Mutta ne kannattaa kertoa monelle muullekin ystävälle. Kun jauhaa sitä huolivyyhtiään mahdollisimman useaan suuntaan, saa 1) puhuttua asiaa ulos itsestään moneen kertaan ilman, että tylsistyttää kumppaninsa kuoleman partaalle, 2) voi mahdollisesti kuulla joltain muulta ihmiseltä paljon paremman neuvon kuin mitä se puoliso osaisi sanoa ja 3) jostain syystä ystävälle kertoo vähän kepeämmin huolistaan, joskus jopa vähän humoristisesti, mikä voi olla välillä ihan tervettä. (Musta huumori parantaa monet haavat.)

Sitä paitsi, kun jättää tylsiä juttuja kertomatta miekkelille, saman ajan voi käyttää tärkeiden asioiden läpikäymiseen.

 

kuulostinko nyt vähän julmalta? Olenko ainoa, joka jättää asioita kertomatta puolisolleen tarkoituksella?

 

 

Lue myös:

Ankara tilitys mieheni riippuvuudesta

 

Previous
Previous

Pojat on poikia (tai muuten tulee turmio)

Next
Next

Voinko mää maalata sähkökaapin?