Tätä pelkäsin yrittäjäksi ryhtymisessä
Selailin vuodentakaisia merkintöjä vihostani ja muistin yhtäkkiä elävästi, miten mielettömässä paniikissa olin tulevaisuuden työasioiden suhteen tasan vuosi sitten kesälomalla. Istuskelin silloinkin täällä mökin terassilla vihko kädessä ja kirjoittelin maanisesti kaikenlaisia plus ja miinus -listoja siitä, kannattaako minun irtisanoutua vakituisesta työsuhteestani. Valvoin öisin ja murehdin.
Jälkikäteen ajateltuna murehtiminen ei mennyt yhtään hukkaan. Sitten lopulta kun oikeasti sain irtisanottua itseni kahdeksan vuotta kestäneestä työsuhteesta, olin varma ja valmis. En katunut päätöstäni hetkeäkään enkä ollut epävarma mistään. Tästä varmuudesta oli hyötyä esimerkiksi silloin, kun yhdessä seminaarissa sellainen viisikymppinen freelancer-toimittaja tuli taivastelemaan, suorastaan voivottelemaan sitä, miten älä sitten kuule luule, että elämä olisi nyt helppoa ja mistäpä nyt ajattelit leipäsi tienata ja olisit vähän miettinyt. Nyt pystyin vain mielessäni ajattelemaan, että älä sinä kuule omia pelkojasi ala vyöryttää muiden päälle. Minä en ole sinä.
Yksi näistä vuosi sitten tekemistäni listoista suorastaan naurattaa minua nyt. Olen listannut seikkaperäisesti, millaisia asioita pelkään yrittäjäksi ryhtymisessä.
29.7.2017 Mitä pelkään yrittäjäksi ryhtymisessä
- Että tulot putoavat mutta työmäärä kasvaa suhteettomasti
- Että stressaannun enkä saa enää unta
- Että olen kateellinen minua menestyksekkäämmille vapaille kirjoittajille
- Että tämä raivostuttava jahkailu ja pohdinta ei tulekaan tiensä päähän
- Että kipeydyn (esimerkiksi huonon työergonomian takia)
- Että työt valuvat vapaa-ajalle liikaa ja se häiritsee Alppua
- Että otan raskaasti, jos en saa jotain työkeikkaa
- Että Alppu on paljon kipeänä päiväkodista ja en saa tehtyä töitä, jolloin en saa rahaakaan
- Että vuoden päästä huomaan tehneeni vain merkityksettömiä asioita enkä koe ”toteuttaneeni itseäni”
- Että nämä kaikki jutut saavat minut katumaan päätöstäni
Ihan relevantteja pelkoja, mutta vain yksi näistä on toteutunut: On totta, että työt ovat välillä valuneet vapaa-ajalle, jolloin olen ollut poissa lapseni luota vaikkapa lauantaisin ja sunnuntaisin. Toisaalta olen ottanut perjantait vapaaksi, joten se kompensoi. Sitä paitsi silloin kun minä olen tehnyt töitä, Alppu on ollut Tikin kanssa kahdestaan, mikä on sekin oikein mukava tapa viettää aikaansa (kokemusta on!).
Sen sijaan noista muista kohdista: Työmäärä ei ole kasvanut, sen sijaan tulot ovat. Voi olla, että minulla on aika ruusuinen kuva yrittäjyydestä, koska nyt eletään jonkinlaista nousukautta, mutta kiinnostavia ja mielekkäitä töitä on riittänyt niin paljon kuin on vain jaksanut ottaa vastaan: monenlaisiin julkaisuihin kirjoittamista, kouluttamista ja puhumista, mitkä ovat kaikki olleet tosi palkitsevaa hommaa.
Mikä friikeintä: unettomuus on hävinnyt! En juurikaan enää valvo maanantain vastaisina öinä, vaikka kahdeksan aiempaa vuotta olen aina ottanut unilääkkeen maanantain vastaisena yönä ja usein kärvistellyt seuraavankin yön. Nyt en ole käyttänyt nukahtamislääkkeitä yhtään. Hulluutta!
Totta kai joskus tulee pieniä sellaisia ”olisinpa minä tehnyt tai keksinyt tuon jutun” -ajatuksia muiden tekemisistä, mutta olen ollut huomattavasti vähemmän kateellinen kuin etukäteen pelkäsin. Tämä johtuu varmaankin siitä, että töitä on riittänyt, joten ei ole käyttää aikaa itsensä vertailemiseen muihin. (Niin toivon, ettei kateus iske jossain vaiheessa taas takaisin elämään, se on niin jäytävä tunne!)
Raivostuttava jahkailu päättyi siihen hetkeen, kun olin kertonut esinaiselleni, että irtisanoudun. Sen jälkeen en enää miettinyt aisaa. (Sen sijaan siirryin haikeilemaan, koska työ josta irtisanouduin, oli kuitenkin tärkeä, mielekäs ja mun työkaverit sekä etenkin pomoni olivat kaikki ihan älyttömän siistejä tyyppejä. Harmittaa, kun heitä ei tule nähtyä enää niin usein, koska heidän jokapäiväinen seuransa oli iso ja tärkeä osa elämääni.)
Hehhe, muistan kun pohdin Natalle huolissani, että mitä jos kädet menee paskaksi, jos minulla on huono työergonomia sitten, kun työterveyshoitaja ei ole enää tarkistamassa sitä. Vierailin äskettäin Natan yhdessä podcastissa (joka tulee julki pian), ja hän muistutteli mua siitä vähän naureskellan. Kyllä, pelkäsin ihan kaikkea mahdollista.
Mitä tulee työkeikkojen missaamiseen, niin toki jotkut tarjoukset eivät ole menneet läpi, mutta se on mielestäni vain hyvä juttu: jos kaikki menisi aina sukkana sisään, se olisi luultavasti merkki siitä, että myyn töitäni liian halvalla. Tämä ei siis ole harmittanut.
Alppu ei juurikaan ole ollut kipäe ensimmäisen päiväkotivuoden aikana, eli sekään pelko ei toteutunut. Lisäksi ne kerrat, kun se on ollut, ollaan onnistuttu Tikin kanssa diilailemaan niin, että toinen tekee päivävuoroa ja toinen iltavuoroa, joten työt eivät ole jääneet siksikäään rästiin.
Ja mitä tulee "itsensä toteuttamiseen" (olenpa jotenkin saanut työn tekemisen kuulostamaan juhlavalta), niin sitä olen päässyt tekemään ihan tarpeeksi tuon vuoden aikana kirjoittamani kirjan ja tämän blogin kautta. Eli juu! Eipä ole juurikaan nämä pelot toteutuneet.
Mutta ihan hyvä silti, että aikanaan pohdiskelin asiaa, niin ei ollut etukäteen ainakaan liian ruusuinen kuva yrittämisestä.
(Jännä juttu, etten pelännyt ollenkaan sellaisia asioita, jotka oikeasti paljastuivat ärsyttäviksi, kuten byrokratia, laskuttaminen tai verohommat. No, niistäkin on suht koht hyvin selvitty tähän mennessä!)
Onko siellä ketään, joka mietiskelee yrittäjäksi ryhtymistä?Mikä houkuttaa, mikä pelottaa?
Lue myös: