Taideyliopiston uusi kampus pitää jokaisen nähdä
Kaupallinen yhteistyö: RAKLI ry ja Asennemedia
Vau! Se on varmaankin aika luonnollinen ensireaktio, kun astuu Sörnäisten rantatieltä uuteen Taideyliopiston uuteen rakennukseen ensimmäistä kertaa.
Vaaleaa raakabetonia, jylhät pylväät, mustaa metallia – ja tietenkin taidetta, heti sisään tullessa.
Eniten ihastusta herättää avaruus: Viime aikoina olen tottunut siihen, että kun rakennetaan uutta, rakennetaan super tehokasta. Tällaista tyhjää tilaa ei oikein sallita vaikkapa kauppakeskuksissa tai toimistoissa, sillä se ei tuota: siitä ei voi pyytää vuokraa.
Vaikka juuri avarat tilat ja korkeat katot ovat arkkitehtonisesti sellaisia asioita, joita ihminen julkiselta tilalta kaipaisi. Tulee heti ajatus, että täällä koulutetaan taiteilijoita ja tehdään taidetta, on syytäkin olle tyhjää tilaa, jossa ajatus pääsee liikkumaan vapaasti. Rakennuksessa opiskellaan paitsi kuvataidetta, myös valo- ja äänisuunnittelua sekä esittävän taiteen lavastusta.
Esittelyssä: Neljä hienoa suomalaista rakennusta ja niiden omistajat
Tästä alkaa neljän postauksen sarja, jossa kierrän uusissa ja kiinnostavissa kohteissa – ja tietenkin esittelen ne ja niiden rakentamista teille.
Näitä kohteita yhdistää se, että kiinteistöjen omistajat ja rakennuttajat ovat kaikki RAKLIn jäseniä. (RAKLI on siis kiinteistöjen ammattimaisten omistajien, kiinteistösijoittajien, toimitilajohdon ja rakennuttajien järjestö.)
Lisäksi jokainen rakennus sisältää ainutlaatuisia yksityiskohtia ja on edelläkävijä omassa skenessään – unelmien yhteistyö minulle siis!
Puhun joka postauksessa paitsi itse rakennuksesta, myös sen omistajasta, mikä tekee tästä tosi kiinnostavan kombon.
Sillä on väliä, kuka omistaa rakennuksen
Kun kävelee kadulla, sitä ei tule ajatelleeksi, että joku omistaa nämäkin ympärillä seisovat rakennukset. Ja sillä on oikeasti väliä, kuka on omistaja.
Kun uusi Taideyliopiston rakennus päätettiin rakentaa Sörnäisiin, tontista järjestettiin vuonna 2018 kilpailutus. Sen voitti eläkevakuutusyhtiö Veritas, JKMM arkkitehdit ja rakentaja Lujatalo.
Pääsin kierrokselle Veritaksen rakennuttajapäällikkö Jarkko Saaren kanssa. Hän paljastui hauskaksi ja sopivalla tavalla lakoniseksi mieheksi, joka vitsaili heti kärkeen, että käytännössä Veritas osti kymmenellä miljoonalla pulunpaskaa – niin surkeassa kunnossa rakennus vaikutti aluksi olevan.
Suunnitelma oli kuitenkin se, että tontin vanhoista rakennuksista ja Myllystä säilytetään niin paljon kuin mahdollista. Ja siinä onnistuttiin. Vanha viljasiilo yhdistyy upeasti uuteen rakennukseen, ja isoista ikkunoista näkyy paljon vanhaa tiiliseinää.
Vanhan kunnostaminen on lähtökohtaisesti paljon kalliimpaa kuin se, että lanattaisiin kaikki maan tasalle ja rakennettaisiin uusi. Ihan jo viime vuosisadan alun ikkunoiden restauroiminen on kallista puuhaa, ja tontin putsaaminen asbestista ja muusta törkystä puhtaaksi maksoi 700 000 euroa.
Mutta onneksi maailmassa on muitakin arvoja kuin raha – kuten vaikka kuluttuurihistoria.
“Olen nähnyt urallani paljon 1920-luvun massiivitiilitaloja, ja olen tullut siihen tulokseen, että pitäisi unohtaa uudet hienot rakennelmat ja palata niihin. Ne hengittävät ja on hyvin suunniteltu”, Saari sanoo.
Vastuullinen rakentaminen on monimutkaista
Veritas on tosiaan eläkeyhtiö – ja eläkeyhtiöiden tehtävä on sijoittaa rahaa, joista sitten maksetaan meidän suomalaisten eläkkeitä. Noin 15 prosenttia Veritaksen omaisuudesta on rakennuksissa. Toimistoissa, asuintaloissa – ja sitten on jotain tällaisia vähän uniikimpia kohteita, kuten rakennus, joka on tehty varta vasten kuvataiteilijaopiskelijoita varten. Taideyliopisto on sopinut Veritaksen kanssa rakennuksesta 25 vuoden vuokrasopimuksen.
“Tuotto ei ole erityisen kova, mutta kun yliopisto on vuokralainen, sitä voi pitää luotettavana.”
Eläkeyhtiönä Veritas haluaa sijoittaa nimenomaan vastuullisesti. Olisi oikeastaan ironista, jos suomalaisten tulevaisuutta turvaava yritys siinä ohessa tuhoaisi suomalaisten tulevaisuutta. Niinpä esimerkiksi Veritaksen rakentamisessa ajatellaan paljon vastuuasioita: Ne näkyvät energiatehokkuuden optimointina, kierrätysmateriaalien käyttämisenä ja siinä, että Veritaksen rakennuksilla on kaikilla vastuullisuussertifikaatti.
Esimerkiksi rakennus, jota me nyt kierrämme, on Leed gold -sertifioitu. (Leed on yhdysvaltalainen rakennusten sertifiointijärjestelmä.) Sertifioinnit ovat jo ihan vuokratuoton kannalta olennaisia: mikäli iso vuokralainen, tyyliin vaikka kansainvälinen vaatefirma etsii toimitiloja Suomesta, se haluaa lähtökohtaisesti tietyn standardin vastuullisuutta rakennukselta.
“Olen rakennuttanut vastuullisesti viimeiset 20 vuotta. Vasta nyt tosin olen oppinut, että tämä on sitä vastuullisuutta”, Saari sanoo.
Veritaksen kiinteistösijoitusten on määrä olla hiilineutraaleita vuoteen 2030 mennessä. Eli minimoidaan päästöt ja se, mitä tuotetaan, kompensoidaan?
Saari irvistää.
“Minulla on tässä muutama vuosi aikaa miettiä, miten ei tarvitsisi kompensoida mitään. Vierastan koko sanaa. Olen sitäkin miettinyt, pitäisikö rakentaa oma vihreä voimala, josta myisi muille energiaa ja sillä lailla hoitaa kompensaatio.”
Jep, ymmärrän Saarta. Kompensaatiohommat menevät herkästi viherpesun puolelle, kun vaikka ostetaan metsää – joka olisi joka tapauksessa olemassa, nyt se vain on korvamerkattu tietylle taholle.
Saari sanoo, että nyt on meneillään murrosvaihe, jossa rakennuttajan pitää opetella valtavasti uutta: Hiililaskennat, rakentamisen kiertotalous CE-merkinnät ja terveysasiat huomioon ottaen. Kaikesta on valtavasti tietoa – ja jokainen taho lobbaa omaansa minkä ehtii.
“Puurakennuttajat sanovat, että puu on ekologisin, mutta nyt on taas tullut uusia betonia, jota mainostetaan ympäristöystävällisenä.”
Tärkein apuväline on Excel-taulukko, jonka kanssa skenaarioita lasketaan.
“Satsasin juuri eräässä turkulaisessa energiatehokkuushankkeessa 800 tuhatta energian säästämiseen. Laskin, että sijoitus kääntyy plussalle kahdeksan vuoden päästä.”
Kuvataideakatemian galleria Kuva/Tila on avoin perus kaduntallaajalle
Okei, takaisin Taideyliopistolle. En todellakaan ole ensimmäinen, joka sanoo, että tyhjää ilmatilaa halkovat portaat muistuttavat vahvasti tylypahkaa. Nousemme huipulle ja pääsemme käymään valtavalla kattoterassilla, josta avautuu upea maisema Merihakaan. Tänne pääsevät vain opiskelijat.
Sen sijaan alakerrassa, pääovien vieressä oikealta puolelta avautuu kolme galleriatilaa: iso, pieni ja black box. Näissä avataan kymmenisen opiskelijoiden näyttelyä vuodessa. Olen innoissani! Niin kivaa, että nyt pääsen näkemään uusinta kuvataidetta näin helposti. Tämä on omien kulkureittieni varrella, ja galleriaan on helppo piipahtaa koska hyvänsä.
Taidetta ja hauskoja yksityiskohtia on muutenkin rakennus pullollaan: Kuvataideakatemia on hankkinut 1800-luvulta saakka opiskelijoidensa ja jatko-opiskelijoidensa töitä kokoelmiinsa, ja nyt niitä roikkuu esillä.
Taide pääsee raakapinnoilla oikeuksiinsa.
“Aluksi vierastin sitä, että täällä on niin paljon raakapintaa esillä. Betonia, terästä, puuta. Nyt tykkään siitä ihan pirusti”, Saari sanoo.
Minä myös. Etenkin ensimmäisen kerroksen lounaskahvilan lattia on uskomattoman hieno: vieri viereen ladottuja rouheita puun palasia.
Koska rakennus suunniteltiin nimenomaan taideopiskelijoille ja opettajille, arkkitehdit kuuntelivat heitä pitkin prosessia.
Matkan varrella Saari ihmetteli monia ratkaisuja, mutta tajusi ne myöhemmin.
“Mietin, että tarvitseeko tuon oven nyt olla viisi metriä korkea. Mutta jos joku hitsaa pihalla viisimetrisen teräksisen norsun, niin kyllä se tarvitsee tilaa, että se saadaan sisälle.”
Niinpä. Mikään tavallinen rakennus Taideyliopiston Mylly ei ole. Suosittelen suuresti tutustumaan!
Taideyliopiston Sörnäisten kampus osoitteessa Sörnäisten rantatie 19.