Synnytysvalmennus (eli too much info)

Ensin tietysti tärkein: Tähän perhevalmennusasuun päädyin mennessäni synnytysvalmennukseen. Kultaiset verkkarit signaloivat, että mä olen sielultani tyylikäs mutta suhtaudun itseeni kuitenkin huumorilla. Lisäksi ne tekevät musta helposti lähestyttävän ihmisen, sillä nyt kuka tahansa voi lähestyä mua ja kertoa kuinka hitsin hienot housut mulla on!

Sitten asiaan.

Perhevalmennuksen toinen ja viimeinen osa käsitteli synnytystä. Ilmeisesti se liittyy jotenkin tähän vauvan saamiseen, joskin itse olen tähän mennessä aika tehokkaasti elänyt kieltäymyksessä.

Heti alkuun jakauduttiin kolmeen ryhmään. Niissä puhuttiin synnytyksen kolmesta eri vaiheesta, mitä sairaalaan kannattaa ottaa mukaan, isän/tukihenkilön roolista synnytyksessä, synnytyksen jälkeisestä ajasta ja erilaisista kivunlievityksen muodoista.

Kerroin mun ryhmäläisille, että itse aion suhtautua tuohon synnytykseen vähän kuin eksoottiseen matkaan: aion kokeilla kaikkea mahdollista kivunlievitystä, kerran kun hyvälle tripille on mahdollista päästä laillisesti ja ilmaiseksi!

Lääkekonjakki, here i come!

Yksi nainen katsoi mua paheksuen, mutta miehet nyökyttelivät myötämielisinä ja yksi niistä kertoi käyttäneensä selkäkipuihinsa tens-sähköshokkeja. (Saisiko olla sähköhoitoa? Kyllä kiitos!)

Oltiin Tikin kanssa eri ryhmissä. Välillä vähän vilkuilin, että miten se pärjää siellä kakkosryhmässä. Aluksi se oli vain hiljaa siellä (niin kuin mäkin omassa ryhmässäni, jostain syystä inhoan tommosia ryhmäkeskusteluja, jotka on yleensä tyyliltään semmosia "Captain Obvious, Reporting for Duty!" eli kaikki horina on täysin itsestään selvää). Jossain vaiheessa kakkosryhmästä alkoi kuulua naurunremakkaa ja kyllä, Tiki oli avannut sanaisen arkkunsa ja alkoi naurattaa naisia tuttuun tapaansa. Tunsin pienen ylpeyden rinnassani! Mäkin siitä sitten vähän rentouduin ja otin osaa repeämispohdintoihin.

Kun sitten tauolla vänisin Tikille, että huoneen ilma on taas tosi tunkkainen, se katsoi mua vakavana ja kysyi: "Julia, olisiko Hannes Hynönen valittanut huonosta sisäilmasta? Ei olisi."

Hiljattain edesmennyt mahtava sotaveteraani Hannes Hynönen on tällä viikolla ilmaantunut meidän perheeseen uudeksi hahmoksi, jolta voi ottaa esimerkkiä tiukoissa tilanteissa. Esimerkiksi tuolla synnytysvalmennuksessa Hannes olisi luultavasti vain "puhutellut itseään" ja päättänyt asennoitua huonoon sisäilmaan uudella tavalla (kuten hän teki 26-vuotiaana keskellä Talvisotaa nähdessään eräänkin talon roihuamassa).

Tauolla tutustuttiin myös semmoseen tosi kivan oloiseen pariskuntaan. Pohdittiin niiden kanssa, miten Hannes olisi suhtautunut synnytykseen. Tuskin olisi valittanut tai huutanut! Luultavasti Hanneksella olisi ollut joka tilanteeseen joku eeppinen kyyneleet silmiin nostattava one-lineri, kuten "tunsin olevani tyhjä tynnyri, mutta sitten ymmärsin, että olen tynnyri täynnä muistoja".

No, musta tuntuu tällä hetkellä aika täydeltä tynnyriltä –  mutta en valita, koska ei Hanneskaan olisi valittanut!

Toisella puoliajalla katsottiin synnytysvideo, josta mulle tuli huono olo, vaikkei mitään kovin graafista edes näytetty. Jotenkaan en vain kestä nähdä muiden ruumiintoimintoja. Suhtaudun synnytyksen katsomiseen vähän samalla lailla kuin mihin tahansa muuhunkin muiden ihmisten ruumiintoimintojen katsomiseen tai siitä kuulemiseen: huonosti.

Vertailun vuoksi: Mua ei haittaa itse ”käydä kakkosella” tiukankaan ummetusjakson jälkeen, kipu ei an sich pelota. En silti halua nähdä opetusvideota siitä, kun joku muu puhuu kakkosella käymisestä, valmistautuu siihen, ottaa epiduraalin sitä varten, suoriutuu siitä tai kuunnella, kun kakkosella käyneen ihmisen tukihenkilö kertoo omista tunteistaan prosessin aikana. Sama pätee tähän synnytyshommaan. What has been seen can not be unseen.

Mä taidan olla aika estynyt ihminen, ainakin joiltain osin.

Tikillä oli vähän samat fiilikset tuon synnytysvalmennuksen jälkeen. Se vertasi tilannetta autokoulun teoriatunteihin. Katsotaan isolla porukalla tunkkaisessa luokassa videoita ja opiskellaan teoriaa autolla ajamisesta. Kyllähän sitä tietenkin alkoi miettiä, että mitä jos ei pääse inssistä läpi ja milloin pitää mennä sinne pimeänajoon.

Mutta mutta! Edelleen on sanottava, että synnytysvalmennus oli kaiken kaikkiaan oikein mukava kokemus, josta koin oppivani paljon ja saavani kivoja ystäviä! Kiitos Suomen valtio ja Vallilan terveysasema!