Sinä pystyt siihen äiti!!!

22 Jan

Written By

alppu ja tove pulkkailee.jpg

"Hyvä äiti! Sinä pystyt siihen äiti! Onnistuu!!" Alppu huutaa innoissaan minulle silloin, kun olen puskemassa häntä ja hänen raskaita kärryjään raskausvatsani kanssa Hermannin lumista ja jäistä mäkeä ylöspäin. Alpun huudoista tulee mahtava tsemppifiilis.

Yksi aivan jumalainen asia vanhemmuudessa on se, että lasta voi ohjata ja opastaa kivaksi ihmiseksi. Yhtenä päivänä nimittäin kirosin mielessäni, miten tekisi mieli luuhistua rattaiden taakse, en vain jaksa yhtään enempää työntää parinkymmenen kilon kuormaa tässä sohjossa. Sitten keksin pyytää Alppua, että voisiko hän vähän kannustaa minua. Ja hän otti tehtävän ilomielin vastaan! Siitä lähtien Alppunen on aina tsempannut minua juuri tuossa kyseissessä mäessä, ja noin muutenkin, yllättävissä tilanteissa, kun olen sitä eniten kaivannut.

alppu ja tove pulkkailee2.jpg

Sama homma menee myös toiseen suuntaan. Joskus Alpulla on murhe, ja hän tulee luokseni ja sanoo: "Äiti, lohduta minua nyt." Ja sitten minä lohdutan. (Olen myös lohduttanut lukuisia Alpun leluja. Viimeksi lohdutin yhtä kirjan hahmoa, joka Alpun mielestä ikki = itki.)

Ja voi miten suloista oli, kun nyt sunnuntaiaamuna minulla oli vähän paha mieli ja Alppu tuli kysymään: "Äiti onko paha olo?" Kun sanoin, että on, niin hän kävi hakemassa omatoimisesti punaisen kaivurinsa ja kertoi, miten "kaivuri ottaa pahan olon pois". Sitten kaivuri kävi kippaamassa pahan olon vessanpönttöön. Ja kyllä, paha olo todellakin lähti tämän operaation avulla pois. (Aina välillä mietin, että traumatisoituuko lapsi täysin, jos se näkee että minua itkettää jokin asia. Viime aikoina aika monet asiat ovat itkettäneet, en osaa sanoa, johtuuko se tästä raskaudesta vai mistä. Toisaalta ajattelen, että jos kontekstoin asian ja sanon, että välillä itkettää eikä se ole niin vakavaa, ja sitten on taas hyvä mieli, niin ehkä se ei ole niin huono homma.)

Tämä kannustus- ja lohdutuskäytäntö on myös levinnyt perheen sisällä. Kun aiemmin vielä ajattelin, että nyt kaipaisin kiitosta, kannustusta, lohdutusta tai empatiaa Tikiltä, eikä hän selvästikään sitä savolaisena pökkelönä ymmärtänyt antaa, marttyroiduin mielessäni. Nykyään ihan pokkana vain kerron hänelle: Kaipaan lohdutusta ja empatiaa. Tai: tsemppaa minua vähän.

Ei toinen aina voi tietää, millaista emotionaalista tukea kaipaan sillä hetkellä, ellen sano sitä ääneen. Lapsi on antanut tällaisten asioiden ääneen puhumiseen erinomaisen syyn, koska sen olen huomannut, että lapselle pitää käytännössä opettaa ihan kaikki. Totta kai hän ottaa paljon ihan mallista, mutta moni juttu menee paremmin perille, kun ihan eksplisiittisesti ilmaisee, että "äidille tulee kiva mieli, kun kannustat". Eipä tarvitse arvailla.

Eipä muuta kuin että tsemppiä kaikille!