Retuutus on rakkauden hinta

Ennen Didin syntyä moni sanoi, että yksi siisteimmistä jutuista on seurata, miten sisaruksille kehittyy oma ihmissuhde. Nyt Didi on kahdeksan kuukauden ikäinen, ja olen päässyt näkemään jonkilaisia välkähdyksiä tulevasta.Heti kun Didille kehittyi ymmärrys ympäristöstä, hän nauliintui Alppuun. Didi on pohjattoman kiinnostunut Alpun huomiosta ja aina, kun isoveli vähän suvaitsee kääntää katseensa siskon puoleen, vauvaa alkaa naurattaa. Harmillisesti kolmevuotias ei ihan tajua, että vauvasisko ei ole hänen lelunsa, ja meno on välillä aika rajua. Mutta Didi kestää yllättävää retuutusta, syliin nostamista epämiellyttävissä asennoissa, poskien nipistelyä, kutittamista ja vaikka mitä hymyillen, kun vain saa veljeltä huomiota. Minä ja Tiki saatetaan antaa Didille hellyyttä ja turvaa, mutta Alppu tarjoaa jotain paljon parempaa: viihdettä.Alppu pelleilee, hihkuu, hyppelee (tästä on puhuttu sata kertaa, ettei siskon yli saa hypätä, vaikka olisi kuina "taitava hyppimään").Alppu keksii milloin mitäkin sekoilua, joka ilahduttaa valtavasti siskoa.Kuvailin tätä yksi päivä Tikille niin, että suhde muistuttaa sellaista suhdetta yläasteen kovikseen tai luokan pelleen. Sitä tietää kyllä, että tyyppi on vähän vaarallinen ja saattaa satuttaa, mutta sitten kuitenkin tekee mieli hakeutua sen seuraan, koska se on vaan niin paljon hauskempi ja jännittävämpi kuin perus harmaat hiirulaiset (eli me vanhemmat).Olen yrittänyt mahdollisimman paljon olla kieltämättä Alppua halimasta ja pusimasta siskoa, sillä en halua, että Alppu ajattelee, että siskoa pitää hirveästi varoa tai vältellä. Vauvat on kuitenkin melko kovaa tekoa, ja mikä parasta, kyllä semmoset sitten antaa äänimerkkiä, jos jokin oikeasti sattuu. Aika usein Alppu vaatii vauvaa syliinsä, etenkin aamuisin ja iltaisin, kun köllitään sängyssä. Toisaalta enimmäkseen Alppu leikkii omiaan, eikä se jaksa hengailla siskon kanssa. Välillä oikein maanittelen sitä, että "Alppu viihdytä siskoa hetki". Ja sisko viihtyykin olkkarin lattialla paljon pidempään kuin Alppu koskaan tuon ikäisenä. Ihan vain katsellen, mitä veli puuhaa.Ensimmäisten viikkojen aikana en uskaltanut jättää noita kahdestaan huoneeseen. Kerran esimerkiksi vannotin Alppua, ettei se saa laittaa mitään Didin päälle sillä aikaa kun käyn vessassa. Jäin vakoilemaan ovenraosta, ja heti tyyppi oli asettamassa tyynyä siskon kasvoille. "Mä halusin nähdä, mitä siinä käy." Ok.Kerran Alppu on painiessa pudottanut Didin sängyltä lattialle. Oli kuvaavaa, että Didi itki sitä ehkä 20 sekuntia, mutta tyyntyi ja alkoi nauraa heti, kun näki vain Alpun kasvot. Ei sitä ehdi itkeä, kun on viihdettä seurattavana.Nykyään  nuo voi jo melko surutta jättää kahdestaan siksi aikaa, kun käyn suihkussa tai laitan pyykit. Mutta edelleen pitää välillä kuulostella. Joskus Alppu nimittäin on yrittänyt kaataa syöttötuolin, jossa sisko on tai nostanut hänet käsistä ilmaan ja pudottanut lattialle. Auts.On ollut myös helpottavaa, ettei Alppu ole kertaakaan ollut erityisen ärsyyntynyt Didin olemassaolosta. Silloin kun Didi oli neljä kuukautta, Alppu muutamana aamuna ehdotti, että sisko voisi muuttaa "naapuriin Sopian luokse". Mutta aika nopeasti tämäkin idea unohtui. Olen ollut jopa yllättynyt, miten vähän mustasukkaisuutta tai mitään negatiivisia tunteita on ollut mukana. Alppu on välillä suloisen suojelevainen ja omistushaluinen siskoaan kohtaan, mikä käy ilmi etenkin silloin, kun kylässä on vieraita tai joku muu ihastelee Didiä.Olen myös kuullut melkoisia kauhutarinoitakin. Joku kertoi tarinan, miten lapsen pikkusiskon silmäripsiä oli kehuttu valtavasti. Niinpä tämä lapsi oli käynyt leikkaamssa ne kynsisaksilla vauvan nukkuessa. Onneksi vain silmäripset. Joku toinen taas kertoi, että isosisarus oli vetänyt lapsen hoitopöydältä jaloista lattialle, koska oli halunnut tietää, mitä siinä käy. Yksi mun kaveri taas sanoi, että hänen elämänsä oli 4 vuotta ihanaa, mutta sitten pikkusisko syntyi, ja se oli hänen elämänsä raskain asia.Nämä kaikki tarinat kuulostavat mielestäni ihan inhimillisiltä ja mahdollisilta skenaarioilta, joten tähän mennessä olen tosi iloinen, että on ollut niin helppoa.Nelilapsisen perheen toiseksi vanhimpana kasvaneena tiedän myös, että kun vain Didi tuosta kasvaa, niin riidat saattavat olla aivan eeppisiä. Eli heti kun Didi oppii vähän pitämään puoliaan. Jo nyt Alppu välillä kantelee: "Se otti mun lelun! Se leikki mun Doc Hudsonilla!" mikä on tällä hetkellä ihan huvittavaa, mutta jossain vaiheessa menee aivan taatusti hermo.Minulla on edelleen valtavan hyvät välit kaikkiin sisaruksiini. Keittiöpsykologina ajattelen, että yksi syy tähän on se, että vanhempani ovat kohdelleet meitä täysin tasapuolisesti. Olemme aina välillä mankuneet leikillä äidiltä, että "eiks niin että sä rakastat mua kaikkein eniten", mutta äiti ei ole koskaan edes vitsillä sanonut että joo. Ajattelen, että tasavertainen kohtelu on avain siihen, että sisarukset suhtautuvat myönteisesti toisiinsa ilman mustasukkaisuutta tai katkeruutta. Mutta nämä ovat tulevaisuuden hommia. Saattaa olla, että tämä tasapuolinen kohtelu on taas yksi näistä vanhemmuuden jutuista, jotka on helppo sanoa mutta vaikea toteuttaa. (Lol, se on alkanut jo nyt: Didin ikäisenä Alpulla oli jo kaikenlaisia vauvaharrastuksia ja -muskareita, mutta Didi ei ole päässyt mihinkään sellaiseen, kun oma kiinnostukseni on lopahtanut).Mutta kattellaan!Lue myösNeljän lapsen perheessä kasvaminen oli ihanaa