Pyydä universumilta niin saat (tietyin varauksin)
Töiden kannalta tämä syksy on ollut mulle unelmien täyttymyksen aikaa. Suurinpiirtein aina, kun olen sanonut jotain ääneen, toive on toteutunut aika nopeasti. Esimerkiksi kun pohdin, että "olisi kiva päästä puhumaan rahasta radioon", sain sähköpostua Radio Helsingistä ja minua pyydettiin puhumaan miesten ja naisten välisistä palkkaeroista. (Ylihuomenna pääsen puhumaan lapsista ja rahasta myös Nordean paneeliin, rahapuhetta ei voi estää!)
Kun viime keväänä haaveilin, että "vielä jonain päivänä kirjoitan kirjan", niin nyt minulla on kahden tietokirjan kustannussopimukset allekirjoitettuna. (Niistä lisää myöhemmin!) Kun joskus sanoin, että olisi ihana tehdä töitä sellaisessa pienessä kivijalkatoimistossa, niin nyt istun päivät pitkät maailman tyylikkäimmässä toimistossa Vallilassa (tsekatkaa nuo lattiat!).
Nyt tuntuu, että pitää melkein varoa, mitä toivoo, koska se voi toteutua koska tahansa.
Söin tuossa kuukausi pari sitten ravintola Teatterissa pitkän lounaan Vappu Pimiän kanssa. Lopputulos on nyt ilmestyneessä Trendissä. Vappu se vasta puhuikin siitä, että pitää vain pyytää universumilta, niin kyllä sitä sitten saa. Voi olla, että tällöin joutuu luopumaan jostain (vakituisesta palkasta, viikonloppuvapaista tai tulevaisuuden varmuudesta). Kuitenkin jos oikeasti haluaa jotain ja jos on valmis tekemään sen asian eteen töitä, niin kyllä sen melko usein sitten myös voi saavuttaa.
Vapulla on ollut aika kreisi ura. Se on tehnyt yö-chattia, juontanut aamuradiota ja BB-Extraa samaan aikaan ja pikkuhiljaa se alkaa olla Suomen Martha Stewart (tämän uratavoitteen se oli päättänyt kälysessä nyciläisessä hotellissa joskus reilu kymmenen vuotta sitten katsellessaan telkkarista Marthan ohjelmia). Vappu on aina vain kelannut jonkun seuraavan jutun ja lähtenyt määrätietoisesti sitä kohti.
No, itse en kyllä ole ihan noin määrätietoinen, kuten ehkä tämän blogin lukijat tietävät. Olen melko ambivalentti päätösten suhteen, enkä todellakaan aina tiedä, mitä kohti lähteä. Mutta sen olen kyllä omalla kohdalla huomannut, että sitten kun johonkin suuntaan vain lähtee kokeilemaan, niin aika monet ovet aukeavat, kun jaksaa nähdä vaivaa eikä lannistu ensimmäisistä vastoinäkymisistä.
No, sitten on minun tämä toinen puoli, joka haluaa sanoa tällaisenkin jutun jälkeen tietyn disclamerin. Tämähän on nimitäin hirveän yksilökeskeistä ja yksilölle vastuuta antavaa puhetta. En nimittäin todellakaan usko mihinkään jokainen on oman onnensa seppä -latteuksiin, koska yksilön lisäksi on aina olemassa rakenteet, jotka tukevat tai lannistavat yksilön olemista. Elämässä menestyminen riippuu hirveästi lähtökohdista, siitä kuinka paljon ihmisellä on energiaa ja ihan jo siitäkin, minkälainen verkosto hänellä on.
Uskon edelleen siihen, että Suomessa on aika hyvät mahdollisuudet nousta vaikka mihin, jos uskoo itseensä ja unelmaansa. Mutta ihan jo se, että on itseluottamusta, vaatii usein sitä, että ihmistä on tuettu lapsuudessa ja hänelle on sanottu, että sinä pystyt. Itselleni on aina sanottu, että sinä pystyt, ja se näkyy oikeastaan kaikessa, mitä nykyään duunailen.
Mulla on pari juttua taas mielessä, joita haluaisin seuraavaksi tehdä, mutta en viitsi vielä sanoa niitä ääneen edes universumille, kun tässä on nyt niin paljon kaikkea, että pitää nämä edellisetkin toteutuneet toiveet tästä hoidella pois alta.
No, koko haastattelu on tosiaan joulukuun Trendissä!
Mitä mieltä olette tällaisesta universumilta pyytämisestä?
Lue myös:
Sen vain tietää on surkea elämänohje
Kolmenkympin kriisi on täyttä totta