Puhu hänelle (tutkimus kertoo miksi)
On käynyt ilmi, että mun ei kannata horista pelkästään tuntemattomille, vaan jutustella menemään myös mun vavvalleni! Kuuntelin nimittäin kiinnostavan Freakonomicsin podcastin lasten aivojen kehittymisen ja kielen yhteyksistä. Se oli just semmonen ohjelma, joka saa mun sisäisen suorittajan heräämään, koska luonnollisesti myös vanhemmuutta voi suorittaa!
Referoin teille siitä kiinnostavimmat pointit, jotta tekin pääsisitte suorittamaan paremmin teidän vanhemmuuttanne.
Pediatrian professori Dana Suskind on tutkinut aivojen kehittymistä ja kertoi seuraavaa:
Kun ihminen syntyy, hänen aivonsa ovat fyysisesti kehittymättömät (toisin kuin vaikka munuaiset). Mikä friikeintä, 80 - 85 prosenttia aivoista kehittyy ensimmäisen kolmen vuoden aikana, siis reilusti ennen peruskoulun alkua! Se, mikä aivojen hermoratoja kehittää on kieli. Mitä enemmän puhuttua kieltä lapsi kuulee, sitä paremmin aivojen hermoradat kehittyvät. Niiltä lapsilta, jotka ovat kuulleet ensimmäisten ikävuosien aikana vain vähän puhetta, kestää pidempään prosessoida tuttuja sanoja kuin niiltä, joille on muodostunut laajempi sanavarasto. Näin ollen hitaammat prosessoijat myös oppivat hitaammin uusia sanoja.
”Toisin sanoen, et ole vain jäljessä elämän kilpajuoksussa, vaan olet myös hitaampi juoksija. Näin ollen et saa muita kiinni”, Suskind sanoo. (Ja koska kyse on amerikkalaisista, niin elämähän on yksi iso kilpajuoksu.)
1960-luvulla tehtiin amerikkalaistutkimus, jonka mukaan köyhdyydessä elävät lapset kuulevat 30 miljoonaa sanaa vähemmän kuin rikkaaseen perheeseen syntyneet (!). Masentavaa!
Mitä sitten pitäisi tehdä, että lapsen aivojen hermoradat kehittyisivät täyteen loistoonsa ennen kolmea ikävuotta? Suskindilla oli tähän vastauksena kolme T:tä.
Tune in.
Lässytykselle on syynsä! Kun vauvalle puhuu, kannattaa puhua selkeästi, katsella sitä silmiin just sellasella vauvaäänensävyllä, niin bebbe rekisteröi paremmin, että sille puhutaan: "Äippyli tässä pohdiskelee, että koskas sinä sammahdat, jotta äiti pääsen katsomaan Girlsin uusimman tuokkarin päätösjakson ja syömään Jacky makupalaa." (Esimerkki omasta elämästäni.)
Talk more.
Puhu enemmän. Kuten neuvolassakin neuvotaan, lapselle voi kertoa vaikka, mitä tapahtuu, kun vaihtaa lapsen vaippaa. Sano muutakin kuin ”Ei noin”, ”Varo!”, ”Syö nyt!”. Tässä oli tärkeää puheen laatu, eli että käyttää paljon erilaisia sanoja päivän aikana, eikä vain muutamaa käskyä. (Mun Lotta-sisko nauroi tähän, että pitääkö sille vaipanvaihtotilanteelle sitten kehitellä uudestaan ja uudestaan kaikkia synonyymejä: "Sukulaissielusi tässä kangaskaitaletta asettelee hipiällesi ja toimittaa rektaalisi tuotoksen pois elontieltäsi.")
Lapsen tunteiden sanallistaminenhan on vanha hitti, joka kehittää paitsi aivoja, myös tunteiden hallintaa: ”Sä olet herännyt nyt päikkäreiltä ja tunnet sielussasi eksistentiaalista kriisiä ja omituista tyhjyydentunnetta sekoitettuna yleiseen maailmantuskaan. Siksi sua harmittaa.” Ja tähän päälle tietysti kaikki kirjojen lukemiset, niin hyvä tulee! (Esimerkiksi tänään luin pojalle Vauva-lehdestä artikkelin naisesta, joka oli uhkapelannut perheensä rahat. Siirrytään niihin Tiitiäisen runolauluihin sitten vähän myöhemmin.)
Take turns.
Jo silloin, kun lapsi vähän jokeltelee, sen kanssa kannattaa harrastaa ”vuoropuhelua”, eli antaa sen ”puhua” ja sitten kun se pitää taukoa, vastata sille. Näin lapsi oppii, että puhuminen on vuorovaikutusta. Vaikka äsken tuon 2-kuukautisen kanssa käymämme keskustelu:
Vauva: Guuuh!
Minä: Ai sunkin mielestä toi kadulla oleva setä on tuijottanut vähän liian pitkään tätä meidän ikkunaa?
V: Äjjäjjjäjjj.
M: Samaa mieltä, kaikenlaista pervertikkoa sitä ulkona liikkuukin!
Tämä vuorovaikutus oli erityisen tärkeä pointti. Siksi esimerkiksi pelkästään telkkarin katsominen tai radion kuunteleminen ei riitä sanavaraston kehittämiseksi, vaan lapselle pitää puhua ja hänen pitää antaa vastata. (Toki tulevaisuudessa kun tekoäly kehittyy, me vanhemmat ollaan täysin korvattavissa.)
Musta nuo oli kiinnostavia pointteja, joskin ehkä nämä hommat tulevat normi ihmiselle aika luonnostaan. Eli tuolle bebbelle on tullut jutusteltua jonkun verran ilmankin tuommoista tutkimusta, joka maalailee uhkakuvaa, jossa lapseni häviää elämän juoksukilvassa. Mutta jos kiinnostaa enemmän, niin kuunnelkaa tuo podcasti, siinä oli kaikkea muutakin ihan hauskaa tietoa (esimerkiksi juuri tuosta köyhyys/rikkausnäkökulmasta lapsen kehitykseen sekä Sesame Street Effectistä).
Ja sitten horisemaan ja suorittamaan!
Kuvassa pojan saamat kolme nallea, jotka tulevaisuudessa saattavat myös alkaa jutustella pojalle. (Mutta ei sillä lailla kauhuelokuvatyylisesti.)
Tuon maailman ihanimman julisteen on tehnyt Ässä-täti, eli saarah.