Pitäisi saada kuona pois päästä

Jännä olo. Olen koko kevään tähdännyt tähän hetkeen, kun on juhannus, kirja on lähtenyt painoon ja pystyn ajattelemaan jotain muuta kuin työhommeleita.

Kirja lähti siis painoon samalla, kun ajettiin torstaina autolla Turkuun, eli tein öisin viimeiset oikoluvut, sillä lapset olivat jo lomalla päiväkodista. (Kyllä, myös ammattilainen oikoluki kirjan, mutta tapana on, että myös kirjailija lukee vikan version.)

Vielä viime hetkellä oli sekolua kannen kanssa, ilmeisesti kannen väriä ei ollut painossa saatavilla, ja sitten vielä arvottiin, minkälainen väri siihen tuupataan. Eli pikku paniikki loppuun saakka.

Nyt sitten voisi alkaa rentoutua.

En ole ihan vielä saanut rentoutumista käyntiin. Herään öisin miettimään, että ”miksi kirjoitin niin” tai ”ei niin voi sanoa, senkin moukka!”. En ymmärrä, miksi olen rakentanut tuosta pian julkaistavasta kirjasta itselleni tällaisen issuen.  Herran tähden, se on vain kirja. Ei edes mikään sielun tuotos romaani, vaan ihan tommonen perus tietokirja. Vähän kuin olisi kirjoittanut 8 isoa artikkelia lehteen. En ikinä stressaa toimittajana mitään lehtijuttujen julkaisuja. Niitä tulee ja menee, ken niistä välittää.

Niin voisin nyt yrittää suhtautua tähän samalla tavalla enkä kiusata itseäni.

Täällä Kakskerrassa on joka tapauksessa aivan ihanaa. Koolla on kaikki seitsemän serkusta, ja he leikkivät ja riehuvat yhdessä niin suloisesti. Järvessä käydään monta kertaa päiväss. Alpulla on saman ikäinen serkku, joka on todellinen partner in crime. Heillä on koko ajan joku pikku tihutyö meneillään tai sitten ovat karkaamassa.

Eilen kuului hirveä kikatus sisältä, kun serkku luki kirjojen nimiä. ”Antti Tuuri! Mieti Antti Tuuri ahahahahah!” (Ilmeisesti eivät arvostaneet tätä nimeä.)

Meitä on täällä neljä perhettä koolla, ja ollaan tehty niin, että jokainen vastaa yhdestä tai parista ateriasta. Tiki teki juhannusaattona erilaisia pizzoja, niistä tuli taivaallisia. Sitten on syöty tietenkin perunaa, silliä, lohta ja kaikenmoista grilliruokaa.

Puitteet ovat siis aivan priimaa. Vielä pitäisi saada pää jotenkin nollattua kevään meiningeistä. Istuskelen nyt yksin täällä huvilalla, Tiki vei lapset uimaan. Toivon, että saisin kesältä paljon tällaisia hetkiä, että saisin vain istua ja ajatella. Tai lukea, hoidella puutarhahommia, soitella haitaria tai milloin mitäkin. On ihanaa olla lasten kanssa, mutta nyt kaipaan sellaista omaa tekemistä tähän rinnalle vahvasti. Uskon, että nämä ovat järjestettävissä.

Eniten odotan sitä, että kun aivot pääsevät kunnolla sellaiseen löllötilaan, alan innostua haaveilemaan. Tällä hetkellä pää on aivan raskas vielä, sinne ei ole pälkähtänyt mitään kevyitä hassuja juttuja vaan pelkkä semmosta kuonaa.

Mutta sitä varten kesä on, että kuonan saisi posi. Ja onneksi kaikki on vasta aivan alussa.

Paljon ihania juttuja on edessäpäin, pitää antaa vain lupa itselleen nauttia niistä.

Mutta nyt lähden taas tuonne äidin ja Juhan talolle, tuli viestiä, että illallinen on katettu.