Pitääkö kaverin piheydestä huomauttaa?
Se, kuinka pihi olen rahan kanssa, vaihtelee paljon. Silloin kun rahaa on absoluuttisesti vähän, on käytännössä aivan pakko laskeskella, miten kuukauden pärjää. (Viimeksi näin kävi neljä vuotta sitten, kun ostettiin meidän nykyinen asunto. Tilit meni kaikki nollille ja remontin kustannukset olivat aika holtittomia.) Sitten oli vain pakko vetää aika tiukkaa linjaa pari kuukautta, että sai säästötilille jäämään ainakin muutaman sadan euron puskurin.
Mutta kyllä minua pihistyttää muutenkin: Usein hassaan kesällä aika holtittomasti rahaa (olen antanut tähän itselleni ihan luvan). Sitten syyskuussa tulee sellainen fiilis, että ai että, menipä paljon rahee. Nyt pitää vähän säästää jostain. Silloin tekee mieli jättää brunssit käymättä ja Tallinnan-matkat varaamatta. Vaikka tilillä olisikin ihan ok:sti rahaa, niin kyse on ennemminkin sellaisesta henkisestä korjausliikkeestä raha-asioissa.
Joskus piheilen myös siksi, etten pohjimmiltaan arvosta jotain asiaa niin paljon, että haluaisin laittaa siihen rahaa. Jos tuttu pyytää minua kynttilänvalamiskurssille, joka maksaa 50 euroa, niin tulee sellainen olo, että en minä nyt tuollaiseen halua rahoja laittaa, ei ole viidenkympin arvoista, koska en luultavasti pitäisi koko kurssista. Tällöin on parempi vain kieltäytyä, koska ärsyttää ihan sairaasti maksaa jostain, mistä ei välitä.
Toisinaan piheys iskee myös ystävyyssuhteissa. Silloin kyse on eräänlaisesta nihkeästä laskelmoinnista, tai oikeastaan laskelmoinnin kierteestä. Olen puhunut omista piheilyni säännöistä. Lähtökohtaisesti en halua, että säästeliäisyyteni on koskaan muilta pois: voin itse jättää ulkolounaan syömättä, mutta kaverin synttärilahjaan osallistutaan mukisematta.
Joskus kuitenkin tulee sellainen ärsyttävä tunne, ettei ystävyys mene tasapainossa: huomaa, että toinen maksattaa minulla ja muilla yhteisiä juttuja tai on aina se osapuoli, jolle tarjotaan tai ei vaikka koskaan tuo yhteiseen pöytään muuta kuin oman viinipullonsa (jonka sitten visusti itse juo). Sellainen on tietenkin ymmärrettävää, jos rahaa on niin vähän, ettei ole mahdollisuuksia osallistua yhteisiin menoihin samalla tavalla kuin muilla. Mutta usein vähävaraisuuden kyllä erottaa sellaisesta laskelmoidusta piheydestä, että tuon päässä pyörii koko ajan matikka siitä, jäikö hän nyt voitolle vai tappiolle.
Kysyin kirjaani varten Väestöliiton Heli Vaaraselta, että jos kaverin piheily ärsyttää oikein paljon, niin onko minun velvollisuus sanoa siitä hänelle. Kysyin aiheesta myös uusimmassa podcastjaksossani vuorovaikutusasiantuntija ja terapeutti Mippi Vuorikoskelta.
Molemmat sanoivat: Kyllä.
Mutta kun, mutta kun! Se on niin järjettömän noloa, siinä joutuu niin kamalasti pelkäämään, että toinen menettää kasvonsa ja sitten välit menevät pahimmillaan poikki.
Sitten kun mietin asiaa sitä kautta, että mitä jos itse tekisin ystävyydessä jotain tosi ikävää, jota en välttämättä edes itse tiedostaisi (koska usein pihi ihminen ei edes itse tajua, että hän hyväksikäyttä muita), niin haluaisinko, että minulle sanottaisiin siitä ja saisin mahdollisuuden korjata asian vai että ystävät feidaisivat minut pikkuhiljaa ulos ja jättäisivät kutsumatta.
Sitä paitsi usein pihi ihminen kärsii pakkomielteisestä laskemisestaan enemmän kuin ympärillä olevat ihmiset. Tässäkin mielessä on ystävän teko herätellä häntä: hei sun elämäsi olisi helpompaa, jos et miettisi koko ajan rahan menoa. (Ja edelleen, tämä toimii silloin, kun ihmisellä ei ole tiukkaa rahasta. Jos on, niin sitten rahaa joutuu miettimään joka tapauksessa.)
Jutellaan tuossa uudessa Ystävyys ja raha -jaksossa Mipin kanssa siitä, miten tämmönen konfrontaatio kannattaa tehdä ja miksi se on hyödyllistä.
Heli Vaarala sanoi esimerkiksi, että huomautus kannattaa sitoa johonkin konkreettiseen tilanteeseen. Tyyliin jos ollaan menossa mökille, niin sitten voi sanoa, että voitko sinä tällä kertaa maksaa ruoat, kun minä maksoin viimeksi ja sitä edellisenä kertana. Jos ihminen sanoo, että ei voi, niin aiheesta voi kuitenkin avata keskustelun ja kertoa, mitä tunteita se herättää, kun toinen ei osallistu yhteisiin kuluihin.
Joskus hänellä voi olla ihan hyvä syy, minkä jälkeen tilanne ei ärsytä enää yhtään niin paljon.
Mulla ei ole viime vuosien aikana ollut onneksi enää ongelmia ystävyyden ja rahan kanssa. Osasyy tähän on se, että itselläni ei ole enää niin tiukkaa. Silloin kun on pulaa rahasta, tuntuu kamalalta, kun kaveri ei maksa 10 euron velkaansa. Se on paitsi omasta lompakosta, myös henkilökohtainen loukkaus: eikö tuo tajua, että ei minulla ole rahaa niin paljon. Sitten taas kun rahaa on löysemmin, ei tällaista tarvitse ajatella.
Ystävyys ja raha liittyvät toisiinsa, halusi sitä tai ei.
Suosittelen kuuntelemaan uuden Melkein kaikki rahasta -jakson, joka käsittelee ystävyyttä ja taloutta.
Sitten käy myös lukemassa myös Yleltä juttu, jossa ja Mippi ratkaistaan seitsemän ystävyyden rahaongelmaa. Tai ainakin yritetään ratkaista!
Ja katso tänään kello 21 mun insta live rahasta ja ystävyydestä.
Viimeksi Alppu ryhtyi kakkaamaan (neljän päivän ummetuksen jälkeen) kesken lähetyksen (sitä ei tosin näytetty). Olen melko varma, että tänäänkin seuraa uskomatonta sekoilua kaksivuotiaan kanssa.
Miten raha on vaikuttanut teidän ystävyyssuhteisiin? Positiivisesti tai negatiivisesti?
Kuuntele Melkein kaikki rahasta -podcastin aiemmat jaksot:
Vastuullinen sijoittaminen trenaa nyt
Näin säästät vuodessa 3000 euroa ja 1500 kiloa kasvihuonepäästöjä
Näin et jää tappiolle parisuhteessa
Haluaisitko olla tyytyväisempi palkkaasi?
Lue myös:
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN