Pilkkakuoron jäsenyys ei kiinnosta
Minua inasen verran pelotti antaa haastattelu tätä Ylen vihapuheesta ja nettikiusaamisesta kertovaa juttua varten, sillä outoa kyllä, olen jotenkin taikauskoinen. En nimittäin juurikaan saa ikäviä kommentteja, enkä ole lukenut kovinkaan loukkaavaa materiaalia somesta itsestäni. Koko ajan kuitenkin ajattelen, että pian tämä onni kääntyy, ja pian ihmiset alkavat haukkua minua julkisesti. Pelkään jollain tasolla, että jos puhun vihapuheesta ääneen, joudun seuraavaksi itse sen kohteeksi.
Kun asiaa ajattelee, niin on se aika sekopäistä, että tällaista joutuu pelkäämään. Omat kollegani, kuten nyt vaikka Bluestockingin Minja ovat saaneet täysin käsittämätöntä ryöpytystä osakseen. Olenkin ottanut sellaisen periaatteen, että aina kun huomaan jotain tällaista idiotismia vaikkapa Twitterissä, pyrin kohteliaan lakoniseen sävyyn puolustamaan haukuttuja.
Olen itse joutunut vain yhden kerran sellaisen kunnon paskamyrskyn kohteeksi. Se jätti niin inhottavat jäljet, että päätin silloin, etten lähde lynkkaamaan ihmisiä somessa ollenkaan, vaikka joskus se voisikin olla sellaista hauskaa hupia (koska myönnetään pois, usein shaiban puhmisen motiivi ei ole mikään puhdas pahuus, vaan se on välillä vain sellaista herkullista horinaa, jonka seurauksia ei tule ajatelleeksi sillä hetkellä). Mielestäni saa ehdottomasti olla kriittinen, ja kyllä minä täällä blogissa usein ruodinkin vaikka jonkun poliitikon tai muun mielipidevaikuttajan sanomisia, mutta motiivi ei saa olla ilkeily vaan se, että tuodaan jokun asian epäkohta esiin, ei keskitytä dumaamaan ihmistä.
On mahtavaa, että Yle ottaa tällaisia aiheita käsittelyyn isosti. Kannattaa lukea Joni Niemisen erinomainen juttu, siihen on haastateltu joukko älykkäitä ihmisiä (eli tietenkin minua myös, öhöhöhöh).
Lue myös:
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN