Parisuhteeni ei kaipaa enää yhtäkään "keskustelua"
Kun mä ja Tiki ruvettiin vuonna 2008 seurustelemaan, meille muodostui tavaksi aloittaa joka päivä aina uusi sähköpostiviestiketju, jota heiteltiin toisillemme eestaas. Siinä oli sellaisia yhden lauseen kuulumisia ja pusutteluja. Joskus suunniteltiin, mihin raflaan mennään illalla syömään, useimmiten leikkimielisesti kettuiltiin toisillemme jostain hassuista jutuista.
"Käykö ympyrätalon kulmalla? Siinä missä tavattiin silloin, kun olin vielä iloinen poikamies? Tuntuiko muuten pahalta, että laitoin hauskemman linkin kuin sinä?" Tiki esimerkiksi kirjoitti sähköpostissaan heinäkuussa 2009.
"Nähdään siinä. Ei, tuntuu vain pahalta huomata, miten alikehittynyt sun huumorintajusi on", minä vastasin.
Kun tyhjensin viime viikolla työsähköpostiani, löysin joukon näitä viestejä ja liikutuin. Meidän kommunikaatio on joskus ollut näin hupsua ja flirttailevaa!
Nykyään kettuilussa ei nimittäin ole mitään leikkimielistä. Ja niissäkin viesteissä, joissa ei piruilla toiselle, viestit ovat sellaista "mis meet", "tuutko pian", "mihin aikaan ruoka" -tasoa. Hassuttelu on poistunut viimeisen parin vuoden aikana, mikä on ihan berberistä.
Meidän parisuhde on ottanut aivan eeppisiä kierroksia viime aikoina. Käytin juuri tunnin valittaen työterveyspsykologille meidän suhteesta. Me ollaan sellaisia tyyppejä, että kyllä puhutaan kaikista ongelmistamme. Itse asiassa välillä me vain puhutaan ja analysoidaan ja puhutaan ja lopulta ollaan täysin uupuneessa tilassa. Meillä ei jää mikään hiertämään, mikä on välillä hyvä, mutta välillä väsyttävän huono.
Siksi olikin niin ihanaa, kun sunnuntaina käppäiltiin Lidliin ja puhuttiin pelkästään independent-elokuvan lajityypin synnystä 1980–1990-luvun vaihteessa, Steven Soderberghin leffoista ja siitä, miten tuotantoyhtiö Miramaxin perustajat olivat ilmeisen kusipäisiä ihmisiä. Muistin taas, että ai niin joo, tämähän oli se tyyppi, joka lukee koko ajan kaikkea kiinnostavaa ja mun omasta tiedollisesta repertuaarista täysin poikkeavaa. Tikihän on se, joka osaa sanallistaa omituisia ilmiöitä maailmasta hyvin tarkasti ja samalla aika lystikkäästi. Kyllä vain, tuohan on oikeasti hyvää seuraa.
Tunnin kauppareissun aikana ei sanottu sanaakaan lapsesta, suhteesta, arjesta, lähitulevaisuudesta, kotitöistä tai mistään muusta sellaisesta, jotka on koluttu joka kulmalta loppuun. Joskus tulee piste, jolloin ei vain pysty enää kaivelemaan sitä, mikä on shaibaa ja miettimään, miten prosesseja pitäisi parantaa. Silloin pitää puhua niistä jutuista, mistä nykyään puhuu ystävien kanssa, eli muista ihmisistä, kulttuurista, politiikasta, ideologioista, ärsyttäävistä podcasteista ja siitä, että onneksi meidän talo on tulva-alueen yläpuolella, jos ilmastonmuutos iskee kunnolla Helsinkiin.
Meillä on pian yhdeksänvuotispäivä, ja Alpun vaari ja mummi on jo kontaktoitu ja ravintola varattu. Aiemmin olin sitä mieltä, että on päälleliimattua tehdä sellaisia sääntöjä, ettei lapsesta saa puhua silloin, kun ollaan treffeillä. Nyt olen kääntänyt kelkkani. Ei sanaakaan mistään, mitä tapahtuu meidän kotona ja paljon sanoja siitä, mitä tapahtuu kaikkialla muualla.
Jauhetaanko teidän parisuhteessa liikaa, liian vähän vai just sopivasti?
Kuvassa: Jo kesällä 2010 meillä oli tapana vähän piruilla toisillemme.
Lue myös:
Viime aikojen kummallisimmat riidat Tikin kanssa
Tätä puolison ei tarvitse tietää
Äiti ja isä vaihtoivat roolejaan