Pahan mielen anatomia – ja miten olon saa pois
Joskus mulle käy niin, että jostain ihan puskista iskee paha mieli. Sille on yleensä syy, mutta kurja olo on tullut niin varkain, etten edes tajua, mistä pahoitin mieleni. Alkaa vain tuntua kurjalta, tympeältä tai ahdistuneelta.
Yleensä näissä tilanteissa mä yritän ensin selvittää pahan mielen lähteen. Salapoliisinomaisesti rekonstruoin, mitä äsken tein tai katsoin, ja katson tuleeko se ahdistuksen aiheuttaja sieltä vastaan.
Esimerkiksi jos olen Facebookia tai Instaa selatessa iskenyt kurjuus, niin voi selata sen feedin uudelleen läpi ja huomata: "Ahaa, tuon tyypin päivityksestä mulle tuli mieleen, että olen sille kateellinen / en ole saanut tehtyä tässä hetkessä jotain mitä olisi pitänyt / munkin pitäisi olla tuolla nyt / miksi ihmisillä on niin typeriä mielipiteitä..."
Tai jos kyse on "oikeasta elämästä", ja paha mieli iskee vaikka keittiössä yllättäen, mä rekonstruoin äskeiset tapahtumat: kävelen saman reitin, jonka äsken kävelin ja näen vaikkapa ruokahuoneessa olevan vihreän sähköjohdon, joka roikkuu seinästä ja jolle pitäisi tehdä jotain, ja tajuan, että tuosta se paha mieli sai alkunsa.
Yleensä kyse ei ole siitä vihreästä roikkuvasta sähköjohdosta, vaan sen taustalta aukeaa jotain isompaa pahan mielen aiheuttajaa: "Miksi meillä on tällä lailla aina sotkuista? / Miksen mä ole saanut hoidettua kodin tärkeitä juttuja?"
Sitten, kun olen bongannut tämän pahan mielen aiheuttajan, pystyn omalla järjelläni hieman tukahduttamaan ja selittämään kurjaa fiilistä pois. Mun pahan mielen voi johtaa yleensä muutamaan tunteeseen: kateus (hitto se syö!), riittämättömyys (eli että pitäisi saada aikaan) tai tunne siitä, että joku on kohdellut epäreilusti tai hyväksikäyttänyt jollain lailla. On muitakin, mutta nämä ovat ne yleisimmät.
Joka tapauksessa, sitten kun olen bongannut pahan mielen aiheuttajan, on helpompi alkaa selittää itselleen, että no kuule eihän tuossa oikeastaan ole mitään syytä olla nyt myrtynyt! Kaikki on hyvin! (Voi toisin sanoen puhutella itseään kuin Hannes Hynönen aikoinaan.)
Yksi psykologi sanoi kerran mulle, että itseään pitää oppia lohduttamaan. Jutella itselleen semmosta lohtupuhetta: kaikki on hyvin, sä olet hyvä, sun elämä on hyvää. Aina ei voi olettaa, että näitä sanoja saa kuulla joltain muulta, eli ne pitää itse oppia sanomaan itselleen.
Erään mun kaverin psykologi taas oli sanonut sille, että sen oma sisäinen puhe ei ole lohdullista tai armollista, koska sen lapsuudessa sen äiti ei lohduttanut, ottanut syliin, vaan suhtautui aina todella nuivasti siihen, jos se itki. Mä uskon ihan tällaiseen, koska jostain nämäkin jutut täytyy oppia! Mulla on itselläni siitä onnekas tilanne, että olen aina saanut lohdutusta lapsuudessa. Päässyt syliin ja saanut kuulla, että mä olen just hyvä näin ja kaikki menee just hyvin. Eli mun olemista on tuettu.
No niin. Sitten kun on vähän lohduteltu itseään, täytyy ryhtyä toimeen! Usein tosi simppeli keino mulle on siivota. Kun ympäristö on hallinnassa, mielen kaaoskin tuntuu vähemmän kaaokselta. Toinen vaihtoehto on käydä ulkona, vaikkapa lenkillä. Sitten mun kannattaa myös tehdä jotain, mistä tulee hyvä mieli. Esimerkiksi kutittaa Alppua niin paljon, että se nauraa kihertää hysteerisesti, syödä vanukasta, hankkia kukkaset maljakkoon tai katsoa jakso Broad Cityä Yle Areenasta. Jutella vähän kavereille chatissa. Jotain semmosta mukavaa.
Tällä lailla, melko usein, pahan mielen saa pois. Aina näin ei tietenkään käy, vaan ärsyyntyminen vain jatkuu. Tai jos on jotain oikeasti vähän isompia huolia, niin siihen ei paljon mitkään rehut maljakossa auta. Mutta tämä jorina liittyikin nyt semmosiin pikkuharmeihin!
Ai niin, ja sitten vielä yksi neuvo, jonka kuulin Mariannalta. Kun on hirmuisen kamala fiilis, pitää kysyä itseltään kaksi kysymystä:
Onko minulla nälkä? Olenko väsynyt?
Jos vastaus on kyllä, niin kannattaa diilata nämä harmit pois ennen kuin heittäytyy syvälle murheen pimeään laaksoon.
Millä keinoilla te puratte pahan mielen pois itsestänne?
Lue myös:
Hannes Hynönen opettaa elämään
Tunteiden näyttämistä voi opetella