Naiset, joista kuuntelen öisin

Kaupallinen yhteistyö: Storytel

Oh, the irony. Olen taas alkanut valvoa öisin. Päässä menee luupilla niin paljon kaikkea, etten pääse uneen saakka. En pysty kuuntelemaan öisin podcasteja, sillä ne ovat liian meneviä, tarvitaan jotain soljuvampaa, mutta kuitenkin tarpeeksi kiinnostavaa, jotta ajatukset eivät harhaile.

Syksyn mittaan täydellinen vastaus ongelmaan on ollut Mia Kankimäen Naiset, joita ajattelen öisin. Olen kuunnellut kirjaa Kati Tammisen lukemana, ja kokemus on ollut harvinaisen miellyttävä. Tämä on tärkeää, sillä öisin valvominen ei ole miellyttävää. Bondailen kuitenkin salaa kirjailija Mia Kankimäen kanssa, sillä hän ajattelee näitä naisia öisin ja minä ajattelen samoja naisia nyt myös.

Moni on ehkä lukenut tai kuullut Kankimäen uudesta kirjasta: Kyse on nykyaikaisesta tietokirjasta, jossa on sekä tietoa että henkilökohtaisuutta. Pidän tällaisesta tietokirjaformaatista, sillä se antaa motivaation kiinnostua itse aiheesta. 

Kirjan lähtökohta on tilanne, jossa nelikymppinen lapseton, parisuhteeton ja vakityötä vailla oleva nainen alkaa pohtia, mikä hänen roolinsa on tässä maailmassa. Mitä pitäisi tehdä, kun kaikkea voisi tehdä? Elämä kuluu koko ajan eteenpäin, oikeastaan mikä vain olisi nyt mahdollista ja toisaalta tuntuu, että on ulkopuolella kaikesta. Kankimäen minäkertoja on ihanan inhimillinen, epävarma, ujo, välillä helposti mököttävä ja yhtä helposti innostuva.

Hän alkaa ajatella öisin historian naisia, jotka ovat olleet aivan saamarin reippaita, eli tehneet asioita, jotka poikkeavat vahvasti naisen normista: lähteneet tutkimusmatkoille yksin, ratsastaneet jalat satulan molemmin puolin, luoneet taidetta, kirjoittaneet kirjoja.

On sanottava rehellisesti, että aluksi kirjan lähtökohta tympäisi minua. Nyt on ollut niin paljon tällaisia "kyllä naisetkin pystyvät" -luettelomuotoisia lasten ja aikuisten kirjoja, joissa on esitelty menestynyt ihmisjoukko, joiden yhteinen nimittäjä on ollut sukupuoli ja jotka ovat antaneet meille muille naisille rohkeutta tehdä mitä vain. Etenkin näin syksyllä, kun olo tuntuu kadulla lojuvalta käytetyltä nuuskapussilta, tällaiset "sinä voit olla mitä vain" -hokemat ovat tuntuneet ihan vain vittuilulta. Hyvä kun olen päässyt sängystä ylös ja saanut vietyä raivoavan lapsen pois silmistäni, siinä ei ole paljoa kaivattu lupia olla rohkea.

Mutta sitten antauduin kuitenkin tälle kirjalle, koska sen kieli oli niin miellyttävää ja kerrontapa niin mukavaa. Ja yllätyin positiivisesti. Nämä rohkeat naiset ovat myös inhimillsiä naisia virheineen, pelkoineen ja nykymittapuulla tuomittavine tekoineen. Olisi anakronistista alkaa mussuttaa siitä, miten Karen Blixtenin leijonien ampumisinto oli yksinkertaisen sadistista ja miten uskomattoman rasistisesti moni valkoinen nainen suhtautui kohtaamiinsa ihmisiin esimerkiksi Aasiassa. Tuolloin oli eri aika. 

Kirjassa Kankimäen omat matkat ja historian naisten matkat nivoutuvat kauniisti ja toimivasti yhteen. Huumoria on paljon ja sellaista hauskalla tavalla voimaannuttavaa kamaa sopivasti. Ennen kaikkea Kankimäki puhuu naisista omasta näkökulmastaan, kommentoiden jokaista kiinnostavasti. Kyse ei siis ole mistään wikipediartikkeleiden horisemisesta. Kirjan luettuaan tietää paitsi yksittäisten naisten tarinoista, vielä kattavammin siitä muutoksesta, mitä tässä on viimeisen 300 (ja enemmänkin) vuoden aikana tapahtunut maailmalla ja naisen asemassa.

Ehkä ainoa nykyajan kritiikki kirjaa kohtaan on se sama, mitä Eat pray love -tyyppisiä naisten minän-löytämis-kertomuksia kohtaan on muutenkin esitetty: oma etuoikeutettu asema on tunnustettava kunnolla. Kaikilla ei ole varaa tai mahdollisuutta lähteä maailmanympärysmatkoille etsimään itseään. Tästä asiasta voi kuunnella lisää podcastista, joka me nauhoitettiin Mikon (Kalenterikarju) ja Tiian (Koivusalo) kanssa Kuulitko saman? -podin uudessa jaksossa. Musta keskustelu oli tosi hyvä, sillä siinä keskustelivat aika erilaiset tyypit: Tiia on vähän vanhempi kuin Kankimäen minäkertoja, joten hänellä on perspektiiviä tuohon "neljänkympin kriisiin", Mikko taas on tiukka kirjallisuuden ystävä, jolla on paljon intertekstuaalisia heittoja tähän. Itse taas edustan ihmistä, joka ilmeisesti suhtautuu lähtökohtaisesti kaikkeen vähän kriittisesti. (Jälkikäteen ajateltuna olisi voinut vähän kehua enemmän kirjaa, kun oikeasti tykkäsin siitä kauheasti, mutta kriittisten asioiden pointtaaminen on aina jotenkin kiinnostavampaa, niistä saa keskusteltua enemmän.)

Suosittelen nimenomaan kirjan kuuntelemista, sillä Tammisen ääni on aivan täydellinen tähän. Ehkä ainoa ongelma kirjan kuuntelemisessa on se, että välilä tulee sellaisia sitaatteja, joista tekisi mieli ottaa valokuva puhelimella, jotta muistaisi ne tulevaisuudessa. Toisaalta, ehkä se on ihan hyvä, että on pakko keskittyä kuuntelemiseen, ei niinkään kuvaamiseen. 

Naiset joita ajattelen öisin -kirjan voi kuunnella Storytellistä. Storytelin voi ottaa kokeiluun kuukaudeksi ilmaiseksi, ja siinä ajassa ehtii mainiosti kuulemaan tuon. On riski, että selaillessa muita kirjoja tuolta palveluun jää koukkuun, mutta sitten taas, onko mitään fiksumpaa addiktion kohdetta kuin kirjat.

 

Kuulitko saman -kampanja voimasssa 30.12.2018 mennessä, ota kuunteluun Storytellin sivulta.

Jos täällä on joitakuita, jotka ovat lukeneet tai kuunnelleet tuon kirjan, niin kiinnostaa tosi paljon tietää:

Mitä piditte kirjasta?

Kuvat: Eliel Kilkki

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN