Murhakävely Etelä-Helsingissä
Jännä juttu. Tämä on ensimmäinen kerta kun mietin, kannattaako tällaisen postauksen julkaiseminen, vai liikunko nyt liian makaabereilla vesillä. Onko tämä moraalitonta?
Osallistuin viime maanantaina Murhakävelyyn, jonka reitti kulki Punavuoressa, Eirassa ja Ullanlinnassa. Sen veti tietokirjailija ja paikallishistorijoitsija Pauli Jokinen, joka kertoi eri paikoissa tapahtuneista murhista. Hänkin pohti, että onko tämä liikaa, mutta oli tullut siihen tulokseen, että ne eivät osallistu, jotka eivät halua.
Murhakävely on osa nerokasta uutta konseptia: Helsingin kävelyfestivaalia, joka alkaa huomenna ja kestää viikon verran. Tarjolla on opastettuja kävelyretkiä esimerkiksi hautausmaalle, Sibeliuksen Helsinkiin tai Helsingin pommitukset. Tykkään tällaisesta uudenlaisista kulttuuritapahtumista ja rakastan sitä, miten kulttuurihistorian pienet yksityiskohdat tekevät menneisyyden ihmisistä inhimillisiä. Ja no, te tiedätte, että mä myös rakastan kauhhhua.
Niinpä siis osallistuin tälle hieman omituiselle kävelyretkelle ja aion nyt referoida teille kuulemani. Sensuroin lastenmurhat, koska itsekin laitoin korvat lukkoon, kun sellainen tuli vastaan. "Laa laa laa en kuule mitääään." Mutta joo, nyt on siis trigger warningit esitelty, älä lue enempää, jos koet aiheen epämiellyttäväksi. (No, en mäkään tätä nyt suoranaisesti miellyttäväksi koe.) Varoitus erityisesti Etelä-Helsingissä asuville, tämän jälkeen saatatte nähdä hetken aikaa kotikulmanne oudossa valossa.
Vuonna 1992 tapahtui Punavuoren kaksoissurma: Nosturin edessä oli ollut pitkään hylätty auto. Eräs koiranulkoiluttaja meni lopulta katsomaan, mistä on kyse. Ovet olivat auki, mutta autossa ei ollut ketään. Koiranulkoiluttaja avasi vielä takaluukun: Siellä törrötti miehen jalka. Kävi ilmi, että autossa oli ollut parin kuukauden ajan kahden pikkurikollisen ruumiit. Murhia ei koskaan saatu selville.
Seuraavaksi mentiin Punavuorenkadulle, jossa yllä olevassa asunnossa kaksi ryöväriä tappoivat DTM-illan jälkeen professori Kari S Tikan tämän asuntoonsa vuonna 2006. Muistan jutun edelleen vahvasti, se oli hirmu surullinen ja täysin turha tapaus. Rosvot saivat tyyliin jotain alkoholia saaliikseensa, eli silkkaa idiotismia koko tappo.
Pursimiehenkadulla oli aiemmin Polaris-niminen ravintola, josta vuonna 1957 Inga Mylläri ja hänen ystävänsä lähtivät kahden bussikuskin kanssa jatkoille. Helsingin Sanomien toimittaja löysi Myllärin parin viikon päästä leppävaaralaiselta pellolta. Mä en oikeastaan halua avata tätä keissiä sen enempää, mutta sanon vain, että joukkoraiskauksesta ja taposta pitäisi kyllä saada huomattavasti pidempi tuomio kuin vuodesta kahteen. Tämä ei mun mielestä ole Suomessa edelleenkään kovinkaan hyvällä mallilla.
Vuonna 1918 käytiin Korkeavuorenkadulla valkoisen perimätiedon mukaan 2,5 tunnin tulitaistelu, jossa valkoinen majuri tappoi kuusi häntä surmaamaan tullutta punaista ja vasta kun hänellä oli yksi luoti jäljellä, hän ampui itsensä.
Ilmeisesti tämän on vain valkoista propagandaa, oikeasti punaiset olivat tappaneet majurin asuntoonsa heti. Kävelykierros kuitenkin avasi mulle hyvin sitä, miten veristä meininkiä myös Helsingissä on ollut vuoden 1918 aikana. Tietyssä vaiheessa koko Etelä-Helsinki oli punaisten vallassa, ja valkoisia tapettiin hyvin väkivaltaisesti. Valkoiset piileskelivät asunnoissaan, ja heidän palvelijansa saattoivat ilmiantaa heidät punaisille.
Tehtaankadulla tapahtui vuonna 1997 koko Suomea järkyttävät poliisimurhat. Tanskalainen rikollinen Steen Christensen ampui teloitustyylillä Eero Holstin ja Anteron Palon. Muistan kyllä hyvin, miten tästä uutisoitiin, ja se taisi olla ensimmäinen sellainen "koko kansan surukokemus".
Itsenäisyyden aikana on tapettu 140 poliisia, toinen kuuluisa poliisimurha tapahtui 1960-luvulla Pihtiputaalla, ja siitä itse asiassa Mikko Niskanen teki elokuvan 8 surmanluotia.
1980-luvulla eräs nainen lähti pikkujouluista kotiinsa, ja hänet löydettiin kuolleena kellaristaan. Yli tuhatta ihmistä kuulusteltiin, mutta murhaa ei saatu selville.
Helsingissä tapahtuu kuulemma nykyään 10 - 15 henkirikosta vuodessa. Ei onneksi kamalan paljon suhteutettuna väkilukuun. 1950-luvun jälkeen Suomessa on taohatunut 200 henkirikosta, joita ei ole selvitetty. Mikäli tekijät eivät ole kuolleita tai jostain muusta syystä vankilassa, he kulkevat meidän keskuudessamme. No, enimmäkseen kyllä surmat tehdään päihtyneenä ja ovat tuttujen tekemiä, eli on aika epätodennäköistä joutua surmatuksi, jos kävelee keskellä kirkasta päivää kadulla. En tietenkään tarkoita, että olisi yhtään sen vähemmän traagista, että päihtyneet ihmiset kuolevat tai tappavat toisiaan.
Tällä paikalla olen käynyt Tikin kanssa "pienellä pyhiinvaelluksella" aiemminkin: Paikassa tapahtui nimittäin Nordbergin surma - joka sijoittuu Tähdet kertovat, komissario Palmu -elokuvaan.
Sen sijaan tuolla merellä, matkalla mantereelta Suomenlinnaan, tapettiin vuonna 1918 punainen Algot Untola, joka toimitti muun muassa Työmiestä ja oli kirjailija. Ei ole varmaa, hyppäsikö hän itse veneestä, minkä jälkeen hänet ammuttiin, vai ampuiko joku hänet jo veneessä. Joka tapauksessa häntä oltiin viemässä Suomenlinnaan, jossa hänet oli määrä teloittaa.
Tähtitorinmäellä on myös muistomerkki, joka on omistettu niille kahdeksalle juutalaiselle, jotka Suomi luovutti Saksalle toisen maailmansodan aikana. He päätyivät keskitysleirille.
Jokinen oli erinomainen tarinaniskijä, ja hänen juttujaan oli kiinnostava kuulla. Hän päätti puolentoista tunnin mittaisen kierroksen toteamalla merkitsevään sävyyn: "Olkaa ihmisiksi, älkää tehkö rikoksia."
Helsingin kävelyfestarit 9.-17.9.2017
Lue myös:
JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA