Mihin minä tarvitsisin lisäneliöitä?
Mulla on tapana vähän ärsyttävyyteen asti hokea puheissani sitä, että oma etuoikeutettu asema pitää tiedostaa. Välillä ihmiset kysyvät, että mitä hyötyä tästä niin kuin on. Ja kyllä mä sitä itsekin välillä mietin, että missä menee raja sellaisen "minä olen niin pyhä ja hieno ihminen, että täällä vain kaiket päivät tiedostan asemaani" ja siinä, että tiedostaminen ei ole vain hurskastelua vaan näkyy puheissa tai teoissa muutenkin.
No, yksi kohta, missä se raja menee, on tämä.
Annamari Sipilä kirjoitti viikko sitten sunnuntain Hesariin (15.10.) kolumnin otsikolla "Suomalainen masokisti asuu kanakopissa – ahdas asuminen on häpeäksi Suomelle". Mä olen vuosia fiilistellyt Sipilän purevia ja feministisiä tekstejä, mutta nyt viime aikoina mun on tehnyt mieli sanoa Sipilälle, että tiedostapa nyt kuule vähäsen etuoikeutettua asemaasi.
Toki tämän kolumnityypin pointti on olla humoristinen ja liioitteleva, sehän siitä tekee hauskan. Mutta samalla kolumnin pitää kuitenkin perustua aitoon mielipiteeseen, muuten siinä ei olisi enää mitään järkeä.
Sipilän mielestä on pöyristyttävää, että Suomessa asutaan niin ahtaasti verrattuna muuhun Länsi-Eurooppaan. Koiriakaan ei asuteta niin ahtaasti kuin Vantaalla nyt rakenteilla olevaan kerrostaloon. "Suomessa kaikkien asuntojen keskimääräinen huoneistoala on 79,9 neliömetriä. Kaikissa muissa Pohjoismaissa keskipinta-ala on reilusti yli sata neliötä", Sipilä kirjoittaa paheksuen.
Nyt sitten se tiedostamisosuus.
Ensinnäkin, eivät opiskelijat välttämättä valitse asua ahtaasti. Opiskelijoilla ei ole rahaa asua leveämmin. Helsingissä on kallista asua. Sama pätee myös muihin kansanryhmiin. Meidän perhe asuu mun kaveripiiriin nähden todella leveästi: Meidän kolmella hengellä on 78 neliötä ja me asutaan Helsingin kantakaupungissa. Tämä on luultavasti suurin koti, mihin mulla tulee olemaan varaa. Kyse on prioriteettivalinnasta. Mä yksinkertaisetsi haluan, että pystyn kävelemään kymmenessä minuutissa kahvilaan, lapsen päiväkotiin tai töihin.
Se tekee mun elämästä huomattavasti parempaa kuin se, että mulla olisi kaksikymmentä lisäneliötä käytössä. Mä tiedän mainiosti, että vajaalla 400 000 eurolla saisin todella mässyn omakotitalon pihoineen vaikkapa jostain kehyskunnasta mutta mä en halua. Eikä moni muukaan halua.
Kun vähän ränttäsin aiheesta viime sunnuntaina Insta Storyssani, sain monilta kaupunkilaisnaisilta viestejä. He kertoivat, että heti kun he tulivat raskaaksi, suku ja tuttavat alkoivat kysellä ja esittää vaatimuksia siitä, että "nyt muutatte siitä kantakaupungin kaksiosta omakotitaloon, ei noin voi asua vauvan kanssa".
Nyt tulee newsflash: Kyllä voi. Vauva on syntyessään noin 50-senttinen otus. Kyllä se ihan mahtuu siihen kaksioonkin.
Alpulla on nyt oma huone, mutta se ei tee siellä mitään muuta kuin nuku. Siellä on sen lelut ja vempeleet, mutta ei se siellä jaksa olla, se haluaa olla meidän kanssa keittiössä ja olohuoneessa. Sitä paitsi musta tuntuu, että jos meillä olisi enemmän neliöitä, mä täyttäisin ne aika pian ylimääräisellä kamalla.
Toinen juttu, mikä mua tässä kolumnissa ärsytti, oli se, että Suomessa on ihan erilaiset lämmityskustannukset kuin vaikka jossain Espanjassa. Täällä on kylmä talvisin. Musta on todellinen ympäristöteko asua pienesti (ellei sitten rakennuta vaikka maalämpöä omakotitaloonsa, kuten äitini ja siskoni ovat tehneet), koska näin lämmitykseen ei tarvitse käyttää niin paljon energiaa.
Hyvä otsikko kolumnille olisi: Suomalaiset asuvat tiiviisti ja ympäristöystävävällisesti – asuminen on kunniaksi Suomelle".
Ylipäänsä mä en tajua, mikä pointti on vaatia ihmisiä asumaan leveämmin. Yhtä hyvin voisi vaatia, että "kaikkien pitäisi käyttää mustia takkeja, värikkäiden takkien käyttäminen on häpeäksi Suomelle" tai "mikseivät kaikki syö päivittäin lihaa, se on hyvän makuista". Joo, edelleen ymmärrän, että tuo häpeä-juttu on liioittelua ja hauska sipilämäinen tehokeino, mutta tässä asiassa mun huumorskani ei nyt taipunut niin pitkälle.
Jos itsellään on varaa tehdä jotain, niin ei kannata taivastella, että mikseivät muut valitse samanlaisia kulutustottumuksia kuin minä. Välillä kannattaa tsekata omat etuoikeudet, se on ihan terveellistä.
Minkä kokoisessa asunnossa sinä asut? Oletko tyytyväinen?
Kuvassa: Lauttasaaren sillalla fiilistelemässä syyskuussa. Tämä kuulostaa vastenmielisen hipsteriltä, mutta suhtaudun kaupunkiin kakkosolohuoneena, joten mun kodin ei tarvitse olla megalomaanisen kokoinen.
Lue myös:
Tunnista etuoikeutettu asemasi. Käyttäydy sen mukaan
Kokeile kaupunkia lastenvaunullisen näkökulmasta
JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTASSA