Mama, mene leffaan

Mä en tiedä mistä se kertoo, mutta mulla on kyky unohtaa vauva sillä sekunnilla, kun astun ulko-ovesta pihalle ilman sitä. En todellakaan ikävöitse sitä tai mieti, että mitäköhän Alppu nyt tekee tai pärjääkö se Tikin kanssa kaksisteen. 

Päinvastoin. Sellainen riehakas riemu valtaa mun koko kropan, vapauden trumpetit töräyttelevät ilon sävelmiä mun rinnassain (ei kuitenkaan peräpasuunassa) ja mä alan hymyillä pakonomaisesti.

Nyt näitä vapauden hetkiä on alkanut ripottautua mun elämääni yhä useammin. Ehdottomasti liian harvoin edelleen, mutta kuitenkin. Esimerkiksi nyt olen viikon sisällä ollut kaksi kertaa ilottelemassa ilman vauvaa: Lauantaina Kotiharjun saunassa (se on muuten todella todella suositeltava paikka: valtava puusauna tuo mieleen Korvatunturin (joskaan en ole koskaan vieraillut Korvatunturilla) ja löyhyttelyhuoneeseen saa ottaa omat ölperit mukaan). Siellä tyttöjen jutuille naureskellessani ja Sol-pulloa kallistaessani mulle tuli vahva ja iloinen tunne siitä, että nyt saan olla oma itseni. (Ammattipiireissä tätä kutsutaan nousuhumalaksi, joskin pakko discleimaa, että join vain yhden olkkosen.)

Keskiviikkona taas kävin katsomassa uudessa kalliolaisessa elokuvateatteri Rivierassa Yön eläimet. Mirjan sanoin: "Elokuva 4/5, kokemus 5/5." Tämän jälkeen en näe enää mitään syytä poistua Kalliota kauemmas leffaan. Tuo paikka oli hipsterin taivas, ja tämän sanon vailla minkäänlaista ironiaa. Kaunis sisustus, anniskeluoikeudet ja upea vanhanajan tunnelma tekivät kokemuksesta täydellisen. Me oltiin Mariannan, Mirjan ja Raisan kanssa varattu takarivistä pöytä, johon ostettiin viinipullo ja snäksejä (30 euroa hela hoito!). Pehmeät tuolit oli mukavat, valkokankaalle näkyi erinomaisesti. Mikä parasta, tuolla ei ollut sellaisia itsetietoisia naureskelijoita, supisijoita, kännykän näprääjiä tai kovaan ääneen syöjiä. Tuolla oli selvästi joukko kulttuurikotien kasvatteja keskittymässä elokuvaelämykseen.

Tämä oli myös mun ensimmäinen elokuvateatterissa katsottu leffa sitten tammikuun. Viimeksi olen pitänyt näin pitkän tauon leffateattereista ehkä joskus seitsemänvuotiaana, jolloin elokuvalippu maksoi 35 markkaa. Kun kaikki oma aika on kortilla, olen valinnut aika monta muuta juttua ennen elokuviin menemistä. Mutta nyt kyllä kannatti.

Kenties suurin riemun hyrskäys vavisutteli mun mieltäni sillä hetkellä, kun laskin viinilasit pöydäelle ja ajattelin: Mä voin asettaa tämän lasin nyt tähän pöydän reunalle ilman pelkoa siitä, että joku lämäsee sen välittömästi lattialle. 

Millaisia vapauden kokemuksia teillä on ollut viime aikoina?

Kuva: Kiitos Veikalle yhteiskuvasta! Toivottavasti sulla oli yhtä hyvä leffakokemus.

Lue myös:

En ole pelkästään elokuvateatterineurootikko, vaadin hyvää käytöstä myös keikoilla