Luukku 13: Joulupukki-gate
”En vain kyennyt valehtelemaan lapsilleni”, meiän äiti kertoi, kun tuli tuossa yksi päivä puhe siitä, miksei meille tullut joulupukkia pienenä. Meidän äbä on muutenkin ollut aina aika rehellinen puheissaan ja selittänyt asiat niin kuin ne on.
Kun joskus pienenä multa lähti tappelun tuoksinnassa maitohammas irti, äbä vei mut hammaslääkärille ja kertoi etukäteen, että ien puudutetaan ja hammas laitetaan takaisin. Kun sitten hammaslääkäri oli selittänyt lässytysäänellä 5-vuotiaalle, että ”nyt sun hammas menee tutimaan”, olin kuulemma käynnin jälkeen kysynyt äidiltä, oliko sillä lääkärillä kaikki kunnossa.
No, pian mun pitää alkaa tehdä jotain periaatepäätöksiä tämän joulupukkiasian suhteen. Mun suurin ongelma tähän liittyen on silkka itsekkyys. Musta tuntuu väärältä, että minä itse isolla vaivalla hankin lapselle lahjan, josta sitten annetaan kunnia jollekin lihavalle punakalle sedälle. Lisäksi sen joulupukin hommaaminen tuntuu jumalattoman hankalalta. Toisaalta, jos Tiki haluaa joulupukin, niin en mä aio sitä estelläkään. Sitä se vissiin on, kun kasvatetaan yhteistuumin lasta.
Kuuluuko joulupukki teidän mielestänne jouluun?
Kuva: Minä jouluna 1993 isoäidin sohvalla (sohva on muuten edelleen sama ja niin on ilmekin, vain mekko on jäänyt pieneksi)
Hyvän mielen absurdin joulukalenterin edelliset osat:
2. luukku: panhuilu tunteiden tulkkina
4. luukku: kulttuurikodin kasvatti
5. luukku: parhaat Wilma-merkinnät
7. luukku: suuren suuri puurokauha
8. luukku: Timpsin snäppijoulukalenteri
10. luukku: snapsin siemailijat
12. luukku: julhälsningar från Haga