Loma ei vienyt koronakevään tuomaa väsymystä

Onko kellään muulla edelleen voipunut olo? Vaikka koronakevään jälkeen olisi ollut lomat ja kaikki?Minulla on ollut pitkin kesää jotenkin sellainen häilyvä tunne, etten ole oikein toipunut tuosta kevään järkytyksestä ja säädöstä vielä tarpeeksi. Jotenkin tekisi mieli edelleen vain päivitellä kaikkien kanssa, että oli kyllä sairas kevät. Niin kummallinen! Me ihan oikeasti eristäydyttiin megalomaanisesti ja hilluttiin kuukausitolkulla kodin ja puiston välillä eikä nähty ketään! Niin friikkiä!Tavallisesti olen tottunut saamaan kaikenlaiset tunteet ulos systeemistä puhumalla ja päivittelemällä niitä ihmisten kanssa. Keväällä ei voinut, muuta kuin muutamassa eri kaveriporukan chatissa, joita minulla onneksi oli. Nyt sitten, kun meillä on käynyt täällä huvilalla vieraita, olemme jokaisen kanssa käyneet koronakevään tunnon läpi. On tuntunut tosi tärkeältä jutella aiheesta, sillä suoraan sanottuna, tuo kevät rikkoi ja järisytti perusturvallisuuden tunnettani.Vaikka meillä oli kaikki päällisin puolin hyvin, ja vaikka kukaan tuttuni ei sairastunut pahasti (koronan sairastaneita tunnen, mutta heille tauti ei osunut niin kovin) ja vaikka elämäkin oli siinä mielessä helppoa, ettei meidän tarvinnut pitää kotikoulua. Eli juu, oli paljon etuja puolellamme, mutta vaikka muilla olisi vaikeampaa, niin ei se silti auta siihen, että 1- ja 4-vuotiaiden kanssa 24/7 hengailu näkemättä ystäviä tai käymättä puiston lisäksi missään oli vain todella raskasta.Ajatukseni menevät välillä siihen, että tämä oli vain alkusoittoa siitä, mitä ilmastonmuutoksen tuomat epävarmuudet meidän elämäämme vielä aiheuttavat. Se on perustavanlaatuinen, syvä ja kammottava pelko. Että "uusi normaali" saattaa oikeasti olla kaikenlaista hyvin epämiellyttävää. Mitä ihan vaikka kasvi- ja eläinlajien sukupuutot saattavat aiheuttaa ihmiskunnan ravinnon riittämiselle. Silloin kun ajattelee tuollaisia, niin usko tulevaisuuteen on koetuksella. Yritän sysätä tuollaiset ajatukset pois päästäni, koska ne ovat niin toivottomia.Mutta myös ihan arjen tasolla, ilman kauhukatastrofeja mielessäni, olen edelleen tosi väsynyt. Kevät oli raskas, mutta niin on ollut tämä kesäkin. Oikeastaan raskain tähän menneisistä lapsiperhekesistä, sillä kuten kirjoitin, 1-vuotiaan kiipeilevän, juoksevan, tonkivan, kaiken syövän ja kaikkea kokeilevan sekopään vanhempana oleminen on raskasta. Siihen päälle huomiota riehumalla hakeva 4-vuotias, niin jo ollaan lomalla lompsiskomspisperkele.Ystäväni kuvaili hyvin tätä kahden lapsen vanhemmuutta: "Toinen vaatii koko ajan fyysistä läsnäoloa, toinen henkistä." Siskoni lohdutti minua (hänen nuorimpansa on 2-vuotias): "Tuo on sitä aikaa, jolloin joutuu laittamaan itsensä syrjään. Hirveän raskasta. Mutta se menee ohi, ja pian saat taas olla oma itsesi."Ja uskon ja oikeastaan tiedänkin tämän, sillä Alppu oli aivan samanlainen sekopää 1-vuotiaana, ja jo 2-vuotiaana se oli jo tosi helppoa seuraa. Puhumattakaan 4-vuotiaasta ihmisestä. Olimme esimerkiksi eilen purjehtimassa Paraisilla Alpun kanssa (ilman Didiä!), ja meillä oli aivan mielettömän kivaa. Ei riehumista tai rettelöintiä, vain hauskaa jutustelua.Mutta niin. Palaan tänään töihin, ja siitä on ristiriitaiset fiilikset. Minulla on mielettömän kiva työsyksy luvassa, käytännössä teen vain Melkein kaikki rahasta -podcastia ja kirjoitan yhtä kirjaa. Mutta tämän kesän jäljiltä on sellainen olo, ettei loma ihan täysin lunastanut itseään. Ei tunnu levänneeltä tai inspiroituneelta, tuntuu vain vähän hämmentyneeltä ja vähän väsyneeltä.Tätä tunnetta ei auta se, että tulevaisuus on niin epämääräinen. Moni uskoo, että kevään kaltaista eristäytymisen aikaa ei tule enää olemaan Suomessa, vaikka toinen aalto nostaisikin päätään. Että olisi enemmän sellaisia paikallisia määräyksiä eristäytymisestä. Mutta eipä sitä voi oikein tietää.Äh, ei ole tarkoitus nyt mitenkään masistella tässä tai ankeilla ketää muita apatian syövereihin. On ollut kesällä suuri määrä kivojakin juttuja, ja luultavasti tulevaisuudessa muistan enemmän ne kuin epämääräisen huolen tulevasta.Kuvat: Tämä on minun vakipaikkani täällä huvilalla. Katselen tässä ikkunasta ulos järvelle silloin, kun lapsukaisista on saatu taju kankaalle.Lue myös:1- ja 4-vuotiaat lapset ovat killeri kombo