Luukku 15: Neljä kissaa ja enempää ei tule

Julia: Kerro mulle lemmikeistä! Onko teillä koskaan ollut ja onko lapset koskaan sellaista mankuneet ja voisko teille joskus tulla lemmikki ja miksi ei?

Lemmikkihommia!

Meillä on neljä ihanaa kissaa, kun olin lapsi ja me asuttiin maalla. Ensin oli kaksi valkoharmaata poikakissaa, Kappa ja Tau.

(Meiän äiti on nimennyt kissat, ovat kreikkalaisia aakkosia.)

Sitten Tau kuoli, ja tämä oli mun elämän ensimmäinen valtava suru. Ajateltiin, että Kappa on ehkä vähän yksinäinen, joten otettiin kaksi muuta kissaa. Tyttö ja poika, molemmat kauniita ja pikimustia: Omikron ja Rho.

Kun lukioikäisenä muutettiin maalta kaupunkiin, kissoista piti luopua (äidin mies on super allerginen). Se oli kurjaa, mutta saivat onneksi hyvät kodit.

Rakastin noita kissoja. Mutta olivat ne myös kamalan vaivalloisia. Mä en oikein osaa enää suhtautua kissoihin järkevästi. Jos niitä pitää vapaana, ne tappaa lintuja. (Maalla ne oli aina vapaana.)

Jos ne on vain sisällä, niin se taas tuntuu jotenkin kurjalta kissaa kohtaan. Mä en haluaisi olla aina sisällä, elämä olisi tylsää.

Niinpä me ei hankita ikinä lemmikkejä. (Koira ei tulis mulle kuuloonkaan, aiiiivan liikaa vaivaa, vaikka ovatkin kivoja nekin.)

Lapset tietty haaveilee lemmikeistä. Nauroin niin paljon, kun Alppu maanitteli taannoin:

”Äiti, voitaisko me hankkia edes halpa hamsteri?”

Mistä sä tiedät et hamsteri on halpa?

”Päiväkodin Jenna sanoi niin.”

Hanne: Suunnittele mulle ja sulle joku ihana tyky-aamu tammikuulle, johon kuuluu ruoka, nautinto ja urheilu. (Ei välttisti tässä järjestyksessä.)